Kirjasuosituksia salaisuuksista. Miksi me vaikenemme?

Ahmin tällä hetkellä kirjoja yhteisöjen salaisuuksista, niistä määrätyn joukon kesken jaetuista todellisuuksista, joista ei saada, voida tai uskalleta hiiskua muille. Mietin sitä mekanismia, joka saa ihmisen, vaikka jo pienen lapsenkin, pitämään sisällään salaisuuksia. Osallistumaan siihen yhteiseen sopimukseen, että näistä ei sitten puhuta. Joskus salaisuudet on pidettävä oman turvallisuuden vuoksi ja joskus taas juuri salaisuudet vaarantavat turvallisuuden vakavasti.

Uskonnollinen fundamentalismi ja lahkoihin kuuluva salaaminen on kiinnostanut minua jo pitkään. Kiinnostus tabuihin vei aikoinaan opiskelemaan sosiaali- ja kulttuuriantropologiaa, eikä kiinnostus ole vuosien saatossa haalistunut yhtään.  Tänä vuonna olen imenyt itseeni erityisesti mormonifundamentalismista kertovaa kirjallisuutta. Jon Krakauerin Under the banner of heaven, Maia Szalavitzin ja  Brent W. Jeffsin Lost Boy – The True Story of One Man’s Exile from a Polygamist Cult and His Brave Journey to Reclaim His Life sekä Carolyn Jessopin ja Laura Palmerin Escape ovat tyydyttäneet tiedonjanoani tästä aiheesta viimeksi. Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan Usko, toivo ja raskaus tarkastelee puolestaan erinomaisesti vanhoillislestadiolaista uskoa ja niitä asioita, joista yhteisössä vaietaan. Ruoholta ilmestyi tänä keväänä myös pelkoa ja hengellistä väkivaltaa tarkasteleva Pyhät, pahat ja pelokkaat. Molemmille vahva suositus!

Ympäröivän vainon vuoksi salassa pitämistä ja yhteisön toimintaa paineen alla taas kuvaa upeasti Tom of Finland -elokuva, jonka näin eilen. Siinä käsitellään salaisuutta, joka on pidettävä oman turvallisuuden vuoksi. Samasta teemasta suosittelen ehdottomasti Jonas Gardellin huikeaa trilogiaa Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin.  Tommi Kinnusen Lopotti ja Neljäntienristeys tarjoilevat samasta aiheesta myös todella nautinnollista ja ajatuksia herättävää luettavaa. Antti Järven ja Hanna Nikkasen Karanteeni: kuinka AIDS saapui Suomeen on todella kiinnostava tietokirja, jonka sivuilta saa paitsi erinomaisen katsauksen lähihistoriaan, myös kouraisevan kuvan siitä, millaista on elää tabujen rikkomisen murrosvaiheessa.

Sota-aika pakotti monenlaisiin salaisuuksiin. Osa niistä liittyi suoraan turvallisuutteen, mutta myös häpeä painoi raskaasti ja sulki suita. Perhepiirissä vaiettuihin salaisuuksiin sukeltavalle suosittelen luettavaksi esimerkiksi Ira Vihreälehdon Tuntematon sotavanki -kirjaa. Samasta teemasta suosittelen lukemaan tämän artikkelin ylisukupolvisista traumoista. Mielikuvitustani jäi erityisesti kutkuttamaan lainaus: ”Se mikä ei tule yhdessä jaetuksi, tulee jonkun kannettavaksi – taakkasiirtymäksi.”

Yhteisiin salaisuuksiin sitovat väkevästi myös erilaiset toimintahäiriöt perheissä. Henkinen, fyysinen ja eritoten seksuaalinen väkivalta vaientavat suita pelon ilmapiirissä. Oma kiinnostukseni on viime vuosien aikana keskittynyt perheissä ja suvuissa tapahtuvan liikajuomisen ympärille kietoutuvaan salailuun ja häpeään. Perhesalaisuuksien kohdalla juuri hyvin pientenkin lasten omaksuma salailu silloinkin, kun tarpeesta piilotella kodin tilannetta ei sanota suoraan sanaakaan, on minusta loputtoman kiehtova, kivulias ja kummastuttava aihe. Olen etsinyt selityksiä sen syntymekanismeihin 40 ihmisen elämäntarinoiden äärellä. Kosteusvaurioita – kasvutarinoita pullon juurella -kirja ilmestyy ensi kesänä.

Kiehtovatko salaisuudet suakin? Oletko lukenut aiheesta jotakin kiinnostavaa viime aikoina? Kirja- ja elokuvavinkit jakoon!

 

 

Rimakauhua kirjoittamisen äärellä? Tässä apuja!

Iskeekö ahdistus tekstiä tehdessä? Onko vaikea päästä alkuun? Eipä hätiä. Neljäs osa kirjoittamista käsittelevää videosarjaani on just sulle! Siinä treenataan suhtautumaan kirjoittamiseen ja omaan tekstiin leppoisammin.

Rakas rajavartiosto – kenellä on oikeus sinun tunteisiisi?

Olen viime aikoina miettinyt paljon rajoja ja niiden pitämistä. Tälle aamulle tulikin juuri sopiva puhelu asian mieleen kirkastamiseksi. Sain nimittäin soiton ihmiseltä, joka oli pahoittanut mielensä kirjoittamastani artikkelista. Hänen mielestään haastattelemani ihminen oli erilainen tyyppi, kuin jutussa kuvattiin. Soittaja oli tästä varsin vihainen.

Tämä jutun lukenut ihminen halusi kertoa, millainen jutussa esiintyvä ihminen ”oikeasti” on. Kuului pitkä ryöppy erilaisia elämän varrella tapahtuneita juttuja, millään tavalla artikkelin aiheeseen liittymättömiäkin. Todettakoon, että arvostelun kohteena ollut lehtijuttu ei ollut mikään tutkivan journalismin keinoin toteutettu objektiiviseksi tarkoitettu kuvaus henkilöstä, eikä todistus tämän luonteesta, vaan ihmisen omakohtainen kertomus omista tunnelmistaan. Kappale elettyä elämää. Osa juttusarjaa, joka aivan avoimesti on juuri henkilön omaa kokemusta. Perinteinen ”tällaisena sen koin”-juttutyyppi.

Palautetta artikkeleista on kivaakin saada silloin kun se on hyvää, mutta mikä ettei joskus vaikka negatiivistakin. Oli kenties hassua, että lukija halusi soittaa minulle kertoakseen mielipiteensä jostakin juttuun edes kuulumattomasta, mutta ei sekään nyt ihan ihmeellistä ole. Puheen tapa oli kuitenkin pahasti pielessä. Soittajalla oli paha mieli ja hän ilmaisi sen suorin sanankääntein, mutta samalla hän halusi kertoa minulle, miltä minusta tuntuu häntä kuunnellessani. Tuohtunut soittaja totesi nimittäin puhelun aikana useampaan kertaan, että ”susta tuntuu varmaan nyt pahalta” ja ”sulla on varmaan nyt kurja olo”, sekä ”sua nyt varmaan harmittaa aika tavalla”.

Hups! Siinä se raja kulkee! Minun tunteeni ovat nimittäin minun. Niihin ei ole kenelläkään muulla oikeuksia. Hänen tunteensa ovat hänen. Näitä kahta ei pidä sekoittaa.

Totesin jokaisen lauseen perään, että ei. Minulla oli ihan normaali, tavallinen olo. Olin vähän harmissani siitä, että soitto keskeytti kirjoitustyöni, ei muuta. Tämä sai minut tietysti vielä entistäkin mulkummaksi tyypiksi soittajan puheissa. Samapa tuo. Kestän sen hyvin. Minun ei nimittäin tarvitse ajatella sitä ollenkaan.

Kukaan toinen ei voi tartuttaa omaa tunnettaan toisen tunteeksi, ellei vastaanottaja itse päästä niin käymään. Terveisiin rajoihin kuuluu se, että yhtäältä antaa toiselle luvan ja vapauden kokea omat tunteensa juuri niin kuin kokee, ja toisaalta kantaa huolen ja vastuun omista tunteistaan. Käsittelee pahan mielensä. Käsittelyyn voi toki käyttää vapaaehtoisen ystävän tai ammattilaisen apua. Toisen kannettavaksi niitä ei kuitenkaan voi kipata.

Tämä on joskus vaikea juttu ihmiselle, jolla ei ole terveitä rajoja. Ilmiön tunnistaa moni esimerkiksi toimintahäiriöisessä perheessä kasvanut. Kun omat tunteet lyövät päälle kiivaina, olisi helpottavaa saada toinen myrskyyn mukaan. Omat nahat meinaavat kertakaikkiaan ratketa, jos ei niitä myrkkyjä saa syljettyä toisen syliin.

Aikaisempina aikoina olisin ärsyyntynyt ja mennyt mukaan soittajan tunnekuohuun. Toisen vihaisuus olisi säikyttänyt minut pahanpäiväisesti, koska sellaisten tunteiden kohteeksi joutuminen on ollut minulle tosi vaikeaa. Olisin karahtanut puolustuskannalle pikaisesti. Olisin myös pyrkinyt saamaan juttukumppanin paremmalle mielelle ja, huh sentään, pyytänyt sitten vielä anteeksi, että olin näin pahoittanut tämän mielen. Samalla olisin tehnyt itselleni kunnolla hallaa.

Nyt kuuntelin lyhyen hetken mitä soittajalla oli mielessään ja tiedustelin sitten, mikä soittajan motiivi soittaa oli. Hän halusi vain kertoa tunteensa. No, nyt hän oli kertonut ne. Kiitos ja näkemiin.  En ole enää pitkiin aikoihin suostunut kenenkään tunteiden sijaiskantajaksi tai halunnut lähteä mukaan suhteettomiin tunteenpurkauksiin toisen puolesta. Uskon nimittäin vakaasti, että yhdelle ihmiselle riittää kyllin käsiteltävää yhden ihmisen tunteissa. On syytä pitää huoli siitä, että valitsee omansa.

Tämä toimii tietysti toisinkin päin. Myös minä kannan omat tunteeni itse. Pyrin tunnistamaan ne, käsittelemään ne ja ehkä oppimaankin niistä, jos tarve on. En pyydä, toivo tai varsinkaan vaadi ketään toista tekemään sitä puolestani. Se on välillä helpompaa ja välillä vaikeampaa, mutta palkitsevaa se kuitenkin aina lopulta on.

Ryöpytyksen kohteeksi joutuminen ei ole kivaa. Sen ei kuitenkaan tarvitse antaa satuttaakaan. Kun omat rajat ovat pystyssä, voi purkauksen laittaa omaan arvoonsa ja jatkaa omia hommiaan keskeytyksen jälkeen. Jos tilanteesta pois pääseminen tuntuu vaikealta, ihan konkreettisimmillaan auttavat sellaiset lauseet, kuin ”kiitos, lopetan puhelun/keskustelun nyt tähän” tai ”en aio jatkaa tätä. Hei.” Epäkohtelias ei tarvitse olla, muttei toisaalta ihmeen kohteliaskaan. Selkeys riittää.

Kuulostaako tutulta? Millaisiin tilanteisiin olet joutunut ja millaisin keinoin pääset niistä parhaiten eteenpäin? Miten sinun rajavartiostosi toimii?

 

Rakkautta neljän näyttelyn verran!

Sain tilaisuuden kurkistaa ennalta huomenna avattavan Rakkauden tiloja -näyttelykokonaisuuden. Kylläpä oli todella kiva! Suosittelen lämpimästi vierailua Helsingissä Kaapelilla, Tuusulassa Lottamuseossa ja Vantaan kaupunginmuseon tiloissa myös. Kokonaisuus aukeaa huomenna, sopivasti päivän teemaan, ja on auki koko vuoden. Kurkkaa videolta myös vinkit sinkkubussiin pääsemiseksi!

Kirjoittamaan oppii treenaamalla. Tästä 8 harjoitusta!

Kun viimeksi mietin luovassa työssä loppuunpalamista, mietin tänään alkuun pääsemistä. Kirjoittaminen ei ole mitään mystistä mestarointia, jossa taivaista valuu tekstiä sormiin, vaan sitä voi treenata helpoilla harjoituksilla niin kuin muitakin taitoja. Pistin omat suosikkitreenini ja kirjavinkkini jakoon.

Älä pala loppuun (luovassa) työssä

Pohdin eilen tubekanavallani luovan työn riskejä ja riemuja. Sitä, miten helposti kivojen hommien äärellä polttaa itsensä loppuun ja sitä, millaisin keinoin liian kovat kierrokset saa katkaistua paljon paukkuja vaatineiden projektien jälkeen.

Loppuunpalamisen riski on tietysti olemassa ihan kaikilla aloilla ja kaikissa hommissa, jos ei annostele tekemisiään, mutta halusin jutella tästä oman alani sudenkuopasta siksi, että luovissa töissä usein ihannoidaan sellaista överiä hybristä, jossa paahdetaan jonkin jumalisen innoituksen vallassa menemään hullulla moniajolla pitkiä jaksoja, ja sitten loppuu virta kokonaan. Olen koklannut. En voi suositella. Kurkkaa videolta mulla toimivat katkaisumenetelmät!

Meinaan jatkaa luovuusteeman äärellä seuraavankin videon verran. Seuraavaksi pohdin millaisilla vinkeillä tekemisen voi saada käynnisteltyä ja luovuutta houkuteltua pintaan.

Dominikaaninen tasavalta 2016-2017

Kävimme viettämässä joulua ja vaihtamassa vuotta Karibialla. Huikea haaveiden reissu, jota varten piti kyllä pinnistää melkoiselle turbovaihteelle taloudellisesti, mutta on tuo alue siellä veivilistalla killunut jo kauan. Päätimme toteuttaa haaveen nyt, kun mukelot ovat vielä muutaman vuoden kotosalla.

Kyllä antoi mitä tilattiin! Hellivää aurinkoa juuri sopivasti n. 25-28 lämpöasteen tuntumassa ja turkoosia vettä suunnilleen saman lämpöisenä. Maailman makoisimpia ananaksia, joihin tuikattiin pilli ja sitten vain nautiskeltiin hurmiossa. Meriherkkuja ja käsittämätöntä vehreyttä ja valoa, joka tuntui kohiseva hellivästi suoraan talviolmiin nahkaan. Ja tietysti, kun tällä kolkalla ollaan, niitä tolkuttoman pitkiä, lähes autioita hiekkarantoja ja aktiivisemmalle halulle tarjolla kaikenlaista tekemistäkin.

hedelma%cc%88

Rakensimme reissun budjettisyistä itse, eli varasimme erikseen lennot ja otimme majoitukset Airbnb:n kautta. Emme taida muulla tavoin enää matkatakaan. Sen verran satalappusia, tässä tapauksessa tuhatlappusiakin, saa säästettyä reissukassasta ja kaikki kokemuksemme (toistaiseksi Japanista, Latviasta ja Dominikaanisista) ovat olleet tosi hyviä.

leijasurffaajat
Cabarete on vesiurheilun paraatipaikka. Rantapäivä sujui lokoisasti surffaajien sankarointia ihmetellessä. Leijasurffeja oli parhaimmillaan monta sataa kerralla katsottavaksi.

Mahdutimme kahden viikon reissuun kolme paikkaa: Cabareten, Samanan ja Sosuan. Vuokrasimme auton, jonka kanssa etäisyydet taittuivat helposti ja oli mahdollista käydä ihmettelemässä laajempaa aluetta.

Verkko on tulvillaan lähinnä amerikkalaismatkaajien varoituksia maailman vaarallisimmista teistä, mutta kaikki kauhujen kuvailut osoittautuivat aivan ylimitoitetuiksi (ja tämä nyt maailmanluokan hannarin suusta!). Tieverkko on juuri hiljan uusittu ja liikenne, joskin vauhdikas ja paikoin totaalisen kaoottinenkin, on otettavissa kyllä haltuun, kun maltilla mennään. Vastaan voi toki tulla kaikenlaista kanoista aasien kautta kokonaisiin nelihenkisiin perheisiin saman skootterin päällä, eivätkä paikalliset kursaile kiihdytellä ohi kaikilta mahdollisilta puolilta, mutta mainiosti sujui siltikin, ja suosittelen vuokraamista kyllä. Ihan eri tavalla aukeaa maa neljän pyörän päällä.

kukka-2
Jos olet juonut teetä, jonka mausteena on hibiskus, niin tämän näköinen kaveri se sitten on. Valtava, kämmenen kokoinen ja upea! Kasvoi sopivasti suoraan meidän parvekkeellemme.

Pimeän aikaan emme juuri ajelleet, koska katuvaloja ei näillä kolkilla liiaksi asti nähdä, mutta mitäpä asiaa meillä yöhön olisi ollutkaan. Kun aurinko laski samettisen mustaan, me kokoonnuimme lautapelien äärelle majapaikassamme ja hyrisimme ilmastoiduissa neliöissä tyytyväisinä.

Ilmastointi onkin majoituksen varaajan ykkösvinkki, ihan ehdottomasti! ÄLÄ LUULE PÄRJÄÄVÄSI ILMAN SITÄ. Et pärjää. Halkeat omaan nahkeuteesi jo ensimmäisen parin tunnin aikana. Ollaan tropiikissa, ja se ei mene varkain ohi hetkeäkään. Muutama pitempi sähkökatkos teroitti tämän kirkkaasti mieleen.

ko%cc%88ysiradalla
Samanassa sijaitseva vaijerirata ylitti kaikki hulluimmatkin kuvitelmat! Suosittelen videon katsomista. Linkki siihen löytyy postauksen lopussa. 

Matkakohde yllätti paitsi vielä odotuksiakin paratiisimaisemmalla paratiisimaisuudellaan, myös jonkinlaisella riisutulla olemuksellaan. Miten sitä kuvailisi. Ehkä yllätyin siitä, miten vähän turismi on runnellut maata. Palveluita oli toki tarjolla, mutta valtavien all inclusive -resorttien muurien ulkopuolella meno oli erittäin arkista, aitoa ja kivaa. Espanjaa taitamaton omatoimimatkaaja saa nähdä jonkin verran vaivaa löytääkseen haluamansa asiat, sillä englantia puhutaan varsin harvassa paikassa.

Dominikaaninen tasavalta on kiihkeän noususuhdanteen keskellä ja se näkyy joka puolella. Rakennuksia nousee ja palvelut lisääntyvät. On kiinnostavaa nähdä millaiseksi maa muovautuu seuraavan kymmenen vuoden aikana.

lisko
Ei vain nätti, vaan myös hyödyllinen! Tämä vihreä upeus ahmi pörriäisiä minkä ennätti. Ei niitä riesaksi asti ollut onneksi, mutta jokainen vähemmän on aina plussaa. 

Jos haluat katsella liikkuvan kuvan muodossa, millaisia asioita puuhasimme reissun päällä, käy tubekanavallani! Siellä esimerkiksi voitan kaikkien aikojen suurimman pelkoni köysiradalla korkealla viidakon yläpuolella, tutustutaan huikean hienoon Los Haitises -kansallispuistoon pelikaaneineen, luolineen ja mangrovepuineen, sekä fiilistellään leijasurffaajien taidonnäytteitä Cabareten rannalla.

kukka