Parhaat puoleni – suhteellisuusteoria

Haastatin taannoin erästä psykiatria. Hänen puheistaan varsinkin yksi asia on mietityttänyt paljon jälkeenpäin. Psykiatri totesi, että lapsille muodostuu karu kuva aikuisen elämästä, jos he aina näkevät vanhemman vain stressaantuneena töiden jälkeen. Jotenkin niin, että kotiin tulee väsynyt ja ärtyisä tyyppi, joka kaatuu sohvalle vielä selailemaan duunipaperit loppuun. Sitten tiskataan, pyykätään ja siivotaan raivoisasti torppa kuntoon. Vasta kun lapsi on mennyt nukkumaan, alkaa vanhempien rento oma aika. Sitä lapsi ei koskaan näe, joten sitä ei lapsen maailmassa ole. Aikuinen ei oikein koskaan ole rento. Tai joo on, muutaman hetken loma-aikaan ja ehkä puolet viikonlopusta. Leijonanosa ajasta menee kuitenkin työarjessa tampaten.

Tuumin, että tämä tapahtuu kyllä aikuistenkin välillä helposti. Jäin yhden erityisen kiivasrytmisen työrupeaman jälkeen miettimään, näkikö puolisoni sen aikana minua kertaakaan kivoissa vaatteissa, rentona ja hauskana. Tulin kotiin, vedin jalkaan lököhousut, pesin meikin ja painuin nukkumaan. Ehkä ärhentelin siinä matkalla vessasta sänkyyn  jotakin laskuista ja stressistä. Sama tapahtui toisessa suunnassa. Puoliso toimi täsmälleen samoin. Näimme toisiamme vain rättiväsyneinä ja mehut imettyinä. Läheisimmän silmissähän uskaltaa olla millainen hyvänsä. Useammin pahassa kuin hyvässä.  Kiva kumppanukset!

Kontrasti on silloin suurimmillaan, jos töissä on kivaa ja siellä viihtyy. Työkavereiden edessä tulee oltua hauskimmillaan ja nokkelimmillaan, nättinäkin varmaan, tai ainakin jotenkuten siivona. Työpaikalla harvalle tulee mieleen tiuskia ja räksyttää. Siellä neuvotellaan ja joustetaan. Pulputellaan ideoita ja ruokitaan toistenkin luovuutta.

Kotona kaiken voi sitten kostaa.

Eihän se ole tietoista toimintaa. Ei kukaan kai kamala halustaan ole. Väsymystään vain tulee teutaroitua, ja unohdettua se, että nämä vikat tunnit tässä ovat sinun ja minun aikaa. Perheaikaa. Suhdeaikaa. Laatuaikaa nyt ei ainakaan.

Mitenhän tuon aina muistaisi tässä mutapainissa. Ettei tarvitsisi olla käärmeissään puolison työkavereille siitä, että he niistävät rakkaasta kaiken parhaan ja näkevät hänet kivoimmillaan, tai että kersatkin saisivat palan siitä rennosta tyypistä.  Koska onhan se melkoinen sääli.

Resonoiko?

Mainokset

7 thoughts on “Parhaat puoleni – suhteellisuusteoria

  1. Joskus tulee kannettua huonoa omatuntoa siitä, kun töissä nyt sattuu olemaan kivaa. Kotona on enemmän aikaa väsymykselle ja huonolle tuulelle. Onneksi meidän työyhteisössä saa huono tuuli myös näkyä, joskus rasittavuuteen asti. Täällä suurin osa työskentelee niin paljon oman itsensä ymprillä (ihan konkreettisesti), että väistämättä se näkyy myös työyhteisössä, se huono päivä siis.

    Sitten kun näinä muiden työtovereiden huonoina päivinä tsemppaa pysymään pirteänä ja hyvällä tuulella, niin mitä kotiin jää? Väsymystä ja huonoa tuulta? Itse olen päättänyt pitää yllä hyvää mieltä myös kotona. Ja nyt ei kannata ajatella sellaista pakotettua tapaa, vaan kokonaisvaltaista lähestymistä asioihin positiivisen kautta. Se helpottaa, eikä kuorimita niin paljon kuin äkkiseltään ajattelisi. Ja hei, tottakai niitä huonoja päiviäkin kotiin sattuu, mutta myös töihin.

    Olen siis vakuuttunut (ainakin vielä hetken), että positiivisella asenteella saa itsensä vieteltyä vittuunuksesta ja mykkäkoulusta kivempaan olotilaan, joka palvelee kaikkia läheisiä.

    1. Totta on tämäkin. Nyt täällä kotona työskennellessä on tietty myös aika paljon helpompaa vähän skarpata oman olemisensa kanssa. (heh, vaikka nythän voi duunitkin vetää verkkareissa…). Ja näin saikulla ollessa…heh. Olen tietysti ihan parhaimmillani 24/7 😉

  2. Resonoi, hyvin kirjoitettu ja herätti ajatuksia. Mä oon tietoisesti yrittänyt nyt viettää mukavaa aikaa (ainakin jonkin hetken illasta)) lasten kanssa. Eilen pötköteltiin sohvalla ja juteltiin, sitten soiteltiin kitaraa ja laulettiin. Ainahan tämä ei tietysti ole mahdollista, mutta eilen oli. Sitten lapset menivät piirtämään ja totesivat: ”Äiti, älä hei enää laula.” Menin laittamaan pyykkejä narulle 🙂

  3. Tänään oli koko Heltechin opettajille tarkoitettu koulutustilaisuus jossa yritettiin hahmottaa mitä nuorten elämässä tapahtuu ja mitä siihen kuuluu. Tämä teksti olisi ollut oiva lisä keskusteluun.

    Kun me ”viisaat” opettajat ihmettelemme miksi nuoret eivät ole kovin motivoituneita opiskeluun ja sitä seuraavaan työelämään, voi olla, ettei vanhemmilta saatu esimerkki aikuisuuden ”iloista” ole kovin kokemisen tai edes kokeilemisen arvoista. No, ehkä se viinanjuonti on, mutta muu ei.

  4. Kun omien vanhempien lisäksi aikuisten maailma pauhaa medioiden kautta miten Suomessa ei kannata tehdä mitään, miten kaikki kiva on oikeastaan väärin, miten luonnovarat alkavat ehtyä, jne., alkaa aikuisten maailma näyttää todella luotaantyöntävältä.

    Olen pohtinut miksi omat lapset näyttävät olevan aika immuuneja tupakan, alkoholin ja päihteiden suuntaan. Voisiko yhtenä syynä olla se, että he ovat kotona nähneet, että vanhemmat (lue: aikuisetkin, aikuisenakin) voi(vat) hullutella ihan selvin päin?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s