Tupakka, viina ja villit naiset

Oletteko katsoneet YLEn Katkolle-sarjaa?

Minä ensin vähän närkästyin ideaa. Siis sillä tavalla tapapaheksuen, että kaikestako täytyy tosi tv:tä tehdä. Mutta nyt, kolme jaksoa katsoneena, tuumin että onpa vain hyvin tehty sarja. Ja että onhan niinkin, että televisio-ohjelman tekeminen on parhaimmillaan mitä mainioin keino herättää ajatuksia ja keskustelua. Se kuraisin roska sitten sikseen.

Se on sitäpaitsi kieli, jota tämä aika hyvin lukee. Jotenkin tulee sellainen fiilis, ettei koko touhua kannata ylenkatsoa noin niin kuin tavan vuoksi. Muoto mikä muoto.

Katselin eilen viimeisintä, 3/11 jaksoa. Siinä tehtiin psykodraamaharjoitteita Irene Kristerin kanssa. Poru pääsi. Menin aika lailla mukaan. Resonoi omiin kokemuksiin päihdeläheisen kanssa silloin joskus.

Ensin mietin, etten katsoisi koko sarjaa. Juuri siksi. Tuumin, että voisi tulla liikaa ihon alle. Sitten mietin, että tässä ehkä onkin joku keino tajuta. Edes vähän saada kiinni itselle vieraasta ajatusmaailmasta ja logiikasta. Ja siltä ohjelman äärellä on tuntunutkin.

Katselen ohjelmaa toki myös toimittajasilmillä. Katkolle on ulkolainen formaatti. Melkoisen hyvin se istuu meille. Kiinnostaisi nähdä noita muitakin versioita. Painivatko erilaisten päihteiden kanssa? Onkohan heillä kuinka erilaiset meiningit? Suomiviinaa nyt ei kai ainakaan…

Työtä tuollaisen sarjan tekeminen vaatii. Että on löytynyt sopiva porukka. Että saadaan esiin todellisia tunteita ja silti vältytään sortumasta ihan sosiaalipornoon. Eikä se ihan ongelmatonta ole eettiseltä kantiltakaan. Onko väki tajunnut, mihin omilla kasvoillaan ja nimillään sitoutuu? Ottavatko huomioon leimautumisen ja mediamaailman pitkän muistin? Mitä tuumivat sukulaiset ja muut läheiset? Miten paljon vaikkapa ennen katkojakson alkamista kuvattuja kännirypemisiä voidaan näyttää? Ja tätä kaikkea.

Tähän mennessä näyttää siltä, että homma on tekijöillä hyvin hanskassa. Minua viehättää juontajan suora ja konstailematon ote. Tässä ollaan oikeiden ihmisten parissa, eikä tarvitse sortua voivotteluun. Kun toisen meininki hämmentää ja huvittaa, niin sen voi näyttää ihan suoraan. Se on aika rehellistä meininkiä. Tykkään sellaisesta.

Minua kiinnostaisi tietää kuinka moni on löytänyt ohjelman, ja millaisia ajatuksia se on herättänyt. Meneekö liian tirkistelyksi? Loukkaako se, että tällaisesta tehdään viihdettä? Onko tullut tarttumapintaa omiin kokemuksiin?

Luulenpa, että ainakin meillä 70-luvulla syntyneillä on jonkinlainen yhtymäkohta aiheeseen aika myötäsyntyisesti. Saattaa tietysti olla, että olen elänyt jotenkin merkillisellä tavalla rakentuneessa joukossa, mutta ainakin kaikilla omanikäisilläni tutuilla tuntuu olevan joku päihdeongelmainen läheinen.

Mitäs tuumitte sarjasta? Jos et ole katsellut, niin Areenasta pääset kärryille.


10 thoughts on “Tupakka, viina ja villit naiset

  1. Kiitos vinkistä. Enpä ole tätä löytänyt. Tosin täytyy sanoa, että Hesarittomuus näkyy omalla kohdallani eniten siinä, että hyvät ohjelmat menevät ohi, kun joku ei nosta niitä minulle esiin ja arvostele valmiiksi.

    Ja sitten käy niin, että löydän kaiken sen roskimman ohjelman kanavasurffailemalla. Ehkä roskan suosio perustuukin siihen, että kanavasurffaileva yksilö saadaan pysähtymään ihmetyksen vallassa muuten niin tasaisessa ohjelmavirrassa 😉

    1. Mulle käy juuri samoin. Ohi menee valtaosa. Löydän ne jälkeenpäin vaikka näin pitemmällä saikulla. Tv-Kaista on oiva väline. Se kerää talteen ohjelmat kuukauden ajalta. Reaaliajassa ei tule katsottua oikein mitään.

  2. Kyllä resonoi ja koukuttaa tuo Katkolle. Juuri tuo riippuvaisten pään sisäisen maailma avautuminen on mun mielestä ohjelman avaintekijä. Ei tuo silti pääse ohitse suosikeistani Rock of Love (kaikki kolme Suomessa esitettyä kautta), Daisy of Love, Huippumalli haussa, Muodin huipulle ja tietenkin TopChef. Ai-jai tosi-teeveen ihana maailma.

  3. Kakola-ohjelma alkaa TV2:lla torstaina 4. marraskuuta. Kuusi 15-17 vuotiasta poikaa laitetaan Kakolaan. ”Vuonna 2007 suljetussa Kakolassa ei ole enää vankeja, mutta todellisuutta halutaan saada muun muassa laittamalla poikien sellitovereiksi entisiä linnassa istuneita. Vastaava tuottaja Heinonen sanoo, ettei sarjassa ole kyse mistään sossuohjelmasta.” Onko tämä nyt sitten hyvä juttu… en tiedä…? Uskallanko katsoa? En tiedä…? Oon samaan aikaan iloinen että keksitään uusia keinoja näyttää / tehdä näkyväksi / auttaa / kurottaa kiinni / jne. mut meneekö nämä sit lopulta vaan hurjemmaksi…? (Noniin… lähti pyörimään aivokelassa Swarzeneggerin Juokse tai kuole XD Hohhoijaa meikäläisen kanssa.)

    Tampereen Kris ry:n (upealla) luennolla viime kuussa puhuttiin siitä, miten merkittävää on kokemusasiantuntijuus ja sen kautta aukeava vertaistuki. Vähättelemättä tietenkään ”sossujen” ja itseni kaltaisten kohta valmistuvien osaamista – mutta kyllä samassa tilanteessa ollut puhuu jollain sellaisella äänellä jollaista kokemattomalla ei ole. On tietenkin sitten muuta taitoa ja niin edelleen – – tähän tulee ihan sairaaaan pitkä off-topic jos nyt jatkan. Joten en 😉 …

    Miten tää nyt liittyy sun postaukseen? 😀 En diggaile urpåilu tosi-tv:tä (vaikka välillä sellaista tujottamasta itseni löydänkin), mutta tykkään siitä että kokeillaan erilaisia juttuja. Onko tosi-tv just se juttu, voin olla eri mieltä – mut kyllä nykymaailmassa tarvitsee käyttää eri medioita. Katkolla -tyylin sarjojen sanoma on tärkeä. Se vertaistuki ja erilaiset tavat auttaa. Ja ehkä se että näytetään mikä maailmassa on totta (mihin sana ”tosi-tv” ei ainakaan vielä lähtökohtaisesti istu mitenkään päin… mut enivei). On paljon muitakin asioita mitä pitäisi näyttää niin kuin ne on, mutta tosi-tv:nä niitä ei laitettaisi ulos koskaan. Kun ei muutenkaan…

    Niin kuin itse kirjotit: ”Tässä ollaan oikeiden ihmisten parissa, eikä tarvitse sortua voivotteluun. Kun toisen meininki hämmentää ja huvittaa, niin sen voi näyttää ihan suoraan.” – tähän perustaisin ideaa ihmiskohtaamisesta. Että otettaisiin toisemme niin kuin me ollaan. Kohdattaisiin oikeasti. Hämmennyttäisiin ja annettaisi sen näkyä. Ehkä tästä syystä ”sossut” tuntuu olevan kaukana. Ne ei anna normaalia peiliä.

  4. (… ja vielä tähän holtittoman pitkään postaukseen lisäksi, että: Hämmenyksen näkyminen ammattitilanteessa voi joskus olla tosi tosi väärä ratkaisu 😉 mutta josko tuosta nyt saisi vähän ideaa siitä mitä ajan takaa…)

    1. Sai sai, ehdottomasti. Niin se menee, että pitäis pystyä olemaan siinä ihan ihmisenä. Kuitenkin itselläkin kokemusta siitä, että menee mukaan niihin peleihin ja peittelyihin. Siitä irti.

      1. Niin ja mitä Kakolaan tulee, niin sehän on Tarinatalon eli mulle vähän niinku meijan tuotantoja. Luotto on kova. Siellä on niin vahvat porukat hommissa, että hyvää tulee vähän väkisin. Odotan kovin!

      2. Sepä se :/ Mukaan meneminen voi olla vähän väistätöntäkin, eikö? Täällä ainakin sellaista ilmassa. Ammattia lukevana ymmärtää että ei saa, sit ihan tässä arjessa itse kuitenkin tekee niin. Höh.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s