Talvimummo

Minusta on tullut mummo. Ei tietenkään oikeasti (vaikka yhdestä luokkakokouksessa jo olikin! *) mutta tavoiltani. Syksymummo. Talvimummo melkein jo. Mukavuudenhaluinen, puolipehmeä mummeliini.

Kömmin sänkyyn aikaisin. Laitan villasukat jalkoihin (ja sekin, että olen ne itse kutonut) , laitan tyynyn polvien väliin, että selkä saa toipua. Luen muutaman rivin (Riikka Pulkkista juuri nyt) simahdan ennemmin kuin ajattelin. Kääntyilen ja nukun unia, joita en juuri aamulla muista.

Herään aamulla ensiksi haluamaan kaksi kupillista kahvia. Sitten mietin, otanko vielä kolmannen. Että mieli tekisi mutta kestääkö pakki. Otan useimmiten – hedonistimummo.

Istun koneen äärelle lukemaan aamun otsikot ja lempiblogit. Syön vatsaystävällistä jugurttia vähän väkisin. Olen opettelemassa aamiaisen syöntiä. Kunnon ihmiset syövät aamiaista. Valmistaudun kuukauden sairauslomalta taas ihmisten tahtiin. Kunnon ihmisten tosielämätahtiin.

Laittelen lapset kouluun ja koitan muistaa mitä pitikään olla mukana: onko liikkapäivä, onko iltapäivällä teoriatunti, pitikö muistaa joku kuskaus. Useimmiten lapset muistavat paremmin. Katsovat minuun, nauravat vähän (ihan hyväntahtoisesti vielä!)  ja toteavat: ei se mitään äiti, ne on ne sun lääkkeet.

Niin, lääkepaketissa lukee Tradolan Retard. Se jaksaa huvittaa joka päivä.

Retard: viive, hidaste, myöhästyminen, viivästyminen, idiootti, henkisesti jälkeenjäänyt, jälkeenjäänyt, kehitysvammainen, hidas oppija, vähä-älyinen

Ja on ihan täyttä totta.

Arvatkaa miten haluan noista eroon! Hyvin vähän haluaisin, että tämä kummallinen jakso tänä syksynä painuisi tyttöjen muistiin jonkinlaisena ”niin, sellainen hän aina oli. Mummo jo kolmikymppisenä” -mielikuvana. Tai omaan. Tai yhtään kenenkään. Koska sellainen en aina, todellakaan herra paratkoon, ole.

Mietin, miten monenlaisia minuja minuun mahtuukaan. Yhteen minuun. Kaikkiin minuihin. Sinuihinkin.

Olen myös pirteä ja reipas ja iloinen. Aktiivinen ja kiinni elämässä. Touhukas. Innostuvainen. Työteliäs ja toimiva. Jaksavainen ja aika usein ihan hyvää seuraa. Niin paljon minuja saman nahan alla.

Entäs siellä? Millaisia minuja juuri tänään?

*) Teknisesti puolikas mummo. Hän on liitossa vanhempaan mieheen saanut miehen lapsenlapset joukkoihinsa. Minä en kuitenkaan usko ihmisenpuolikkaisiin. Omat puolikkaani ovat kokonaisia, ja enemmänkin.

 

 

 


7 thoughts on “Talvimummo

  1. Mä olen usein miettinyt tuota, että minuja on minussa paljon. Kaikkein vaikeinta se on silloin kun tajuaa, että toisissa ihmisissä on ihan samalla tavalla monta minua, sinua tai häntä, miten sen nyt ottaa. Olenkin joskus kirjoittanut siitä, miten helposti leimaamme toisiamme sen yhden minun perusteella. Niin käy tietysti helposti sellaisten ihmisten kanssa joita ei tunne, mutta varoa pitää myös omien kavereiden kohdalla.

    Tänään minä olen itselleni vieras. Istun siisteissä vaatteissa työpöydän takana ja yritän näyttää siltä etten ole ihan pihalla. Toisaalta olen myös melko hämmästynyt työtovereistani, että ihanko tosi ne ovat tuollaisia. Mutta jos näenkin niistä vaan sen yhden puolen ja he näkevät minusta vain tämän puolen ja oikeasti me olemmekin samanlaisia?

    1. Niinpä, itsessä ne minut sietää, muttei sitten tahdo oikein toisissa muistaa. Ja miten erilaisia ne minut todella voivat olla! Ja mä uskon, että aika samanlaisia pohjimmiltaan kaikki ollaan.
      Ps. haluun sun lukulistaan 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s