Liikkeelle

Selkähommista kysellään aika paljon. Kerrankin on siitä jotain kivaa sanottavaa. Ranka on jaksanut aika mallikkaasti, ja kivuttomia päiviä on nyt jo voittopuolisesti. Sain lääkärisedältä tiukat ohjeet liikkua joka ainut päivä, ja olen enemmän kuin halukas moiseen. Hassua sinänsä, että tällaiselle aika mukavuudenhaluiselle laiskistelijalle laitetaan nyt sitten loppuiäksi tuollainen tehtävä, mutta samalla tuntuu tietty ihan mahtavalta pystyä edes vähän ja verkkaiseen! Vielä pari kuukautta sitten oli täyttä tuskaa jo vessareissulle lähtiessä.

Koska olen niin on-off -tyyppi, olen rakentanut  liikkumisesta tiukan rutiinin. Kun raivaa iltaan ainakin sen hetken liikunnalle, niin siihen kissahtaa kohta jo koukkuun. Selkä on tietysti aika motivoiva homma jo muutenkin. Ihan taatusti huomauttaa heti, jos alkaa tulla taukoja. Motivaation kanssa nyt ei ole pulmaa muutenkaan. Olen kaivannut liikkumista ihan järjettömän paljon! Elokuusta vuoden taitteeseen on kyllä koko elämäni pisin aika liikkumatta. Toivottavasti sellaiseksi jääkin.

Koska tykkään taulukoida ja tilastoida, kirjauduin sinne heia-hommiin. Tällä hetkellä siellä näyttää tältä:

Saa pyytää kaveriksikin, jos siellä olette!

Vieläkin joudun tyytymään aika rauhallisiin lajeihin. Mutta pääasia että jotain. Kahdesti viikossa juoksen mummeleiden perässä altaassa ja kerran viikossa uskallan ihan aloittelijoiden rauhalliselle tanssitunnille. Äänikirja korvissa on ihan mahtavaa tehdä kävelyitä (jee, jo puoli tuntia onnistuu ilman kipua, ja tuntikin ihan kohtuullisella olemisella!) ja hiihtäminenkin maittaa (vaikka henk-koht. pakkasrajani menee kyllä -10 asteessa). Niitä fyssarin superankeuttajalihaskuntoliikkeitä teen sitten sellaisina päivinä, kun en muuta ole tullut keksineeksi (eli motivaatio keksiä muuta on melkoinen). Chi Kung on ihan mahtavaa, mutta sitä on vain kerran kuussa. Seuraavaksi aion kokeilla, josko pystyisin Body balance -tuntiin ja syvävenyttelyyn. Jotenkin perverssisti kiinnostaisi kokeilla spinningiäkin, mutta en tiedä uskallanko vielä. Remppahommat pitävät kyllä liikkeessä kivasti myös. Pitää vain muistaa varoa noita nostamisia vielä.

Lajivinkkauksia otetaan vastaan! Mitkä on teidän suosikkejanne? Tässä ois 365 päivää vuodesta täytettävänä suunnilleen 50 vuodeksi vielä.

Syömishommista puhellaan täällä. Kommentoikaahan sinnekin!


9 thoughts on “Liikkeelle

  1. I have a new dog now – young female, mother of nine (the shelter had her sterilized). Very sweet and frightened dog and I really like her. I can already feel the fat falling off me :). Nothing works better then walking through deep snow every morning and evening.

  2. jooga ja pilates on ne mitkä mun selän pitää kunnossa. Ehkä ei kuitenkaan ihan vielä sun selän kanssa.. Mutta mun selälle olleet siis hyvät ylläpitämään sitä että pysyy ranka ehjänä ja myös tolle korvienvälille kivan rauhallista ja niille sitten vastapainona tanssista Soca ja Ndombolo tarjoaa sitten sitä sykettä pilviin ja hikeä pintaan. Jotka myös tuntuu mun selälle sopivan. Selkä on aina vähän hankala kun se sitä liikettä vaatii mutta on sitten pirun tarkkaa että mitä ja millaista liikettä

    1. No oi jotkut oudot tanssit, vai miten? Mäkin haaveilen siitä, että pääsisin jo laajentaan repertoaaria, mutta vielä jaksaa jyystää noilla vanhoilla. Se kielaus oli todella nou nou. Tänään taas kipuillaan :C

  3. Soca on karibialaista karnevaalitanssia ja Ndombolo on afrikkalaista klubitanssia. Paljon lantion iskuja ja rinnan ketkutusta ja mahdottoman kesäisen iloista musaa 🙂 kivaakivaa! Keilaus kuulostaakin aika repivältä :/ kielauksesta mulla tulee lähinnä mieleen aikuisten jutut..
    Mahtaiskohan ne semmoset hot-jutut sopiva sun selälle? Missä tietyssä lämpöasteessa hommataan? Niitähän on joogaa ja venyttelyä ja ties mimmosia sätkimisiä olemassa..

    1. hot-hommia mäkin oon aatellut, mutta ei liene ihan shokkiylläri ettei meillä täällä kylmässä hämeessä sellaisia tarjota 😀 mutta ihanaa päästä kuitenkin liikkumaan jo ees tän verran!

  4. Kiva kuulla, että selkä on parempi! 🙂

    Hirveän ahkera olet, mulla on taas liikunnan suhteen kauhean laiska vaihe meneillään. HeiaHeiaan olen myös rekisteröitynyt, mutta olen merkinnyt sinne ehkä yhden kävelylenkin. Joskus viime vuonna.

Vastaa käyttäjälle kokovartalofiilis Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s