Palasia tajuamisista

Tänään syntyy vain pieniä ajatuksen palasia. Katkelmia sieltä täältä. Ei isoja, hyvin muotoiltuja kokonaisuuksia, vaan sellaista hattaraa. Bare with me or leave now.

Olen näes kelaillut juttuja. Tajuillut vähän hommia. Ainakin saanut kiinni joistain tyngistä.

Olen tajunnut olevani vähän paska rekrytoimaan, koska rakastun kaikkiin ihmisiin. Miten valitaan kivoista, hienoista tyypeistä yksi? Ottaisin kaikki. Ihmiset on niin kivoja! Kaikilla jotain hyvää annettavaa.

Tajuan myös, että pilates on todellakin mun lajejani. Tajuan sen logiikan. Ymmärrän ne liikkeet ja nautin niiden tekemisestä. Tunnin jälkeen tunnen itseni Gwyneth Paltrowksi. Pitkäksi, linjakkaaksi, terveeksi, vahvaksi ja kauniiksi. Niitä haluan tunteakin olevani, joten olen oikean lajin äärellä. Lisäksi tuntuu selässä aivan hiton hyvältä.

Tajuan myös ryhdin. Tajuan sen, mitä tanssiope on jankannut vuosi vuoden perään. Tajuan sen, ettei hyvä ryhti ja kannateltu asento (= mun paskan rankani elinehto) tule itsestään, eikä säily itsestään, vaan se täytyy ajatella kohdilleen joka kerta. Joka päivä. Kaikissa liikkeelle lähdöissä. Joka lajissa. Väsyneenäkin (hitto, varsinkin väsyneenä!). Minä ajattelen, että takapuoli painaa tonnin, lantio kääntyy alas ja eteen,  ja alaselän nikamavälit venyvät. Ajattelen vetäväni hartiat lapaluista alas ja takataskuun, ja niskan pitkäksi ylös. Ajattelen aktiivisesti astuvani alle, kuten hevosilta vaaditaan. Tepsii. Mikä sitten kenelläkin.

Viime päivinä olen ajatellut työn puolesta ja vapaallakin myös paljon itsetunnon ja minäkuvan kysymyksiä. En niinkään omiani, mutta muiden. Olen miettinyt, että joskus vähemmän penkomalla saa parempaa aikaan. Että aina ei kannata kaivautua syviin syövereihin asti, vaan antaa vain olla. Katsella muualle. Nostaa päätä ja tähyillä pidemmälle. Ja sitäkin, miten tärkeää on tajuta, että meistä jokaisella on juuri täsmälleen oman itsemme mittainen paikka tässä maailmassa. Juuri sentilleen itsemme kokoinen lupa ja tila olla. Täysi oikeutus. Aina ja koko ajan. Eikä kellään ole oikeutta pienentää sitä pätkääkään. Vähiten itsellämme.

Tällaisia tässä kelailen. Koska tämä on mun blogini, saa olla sekalaista ja pirstaleista. Vähän mahtipontisuuteen notkahtavaa ja paljon sentimentaalista. Huh, onneksi. On hyvä fiilis.

Mitäs te olette kelailleet tänään?

Täällä muuten kelaillaan vihaisena vakavaa asiaa. Käykäähän taas kommentoimassa!

Mainokset

6 thoughts on “Palasia tajuamisista

  1. On hämmästyttävää miten sitä pystyykin unohtamaan itsensä. Tein eilen yhtä erityisopetuksen harjoitustehtävää aiheesta ”Olenko hullu? Miten kohdata narsisti opetustyössä” Lähdekirjallisuuden lukeminen oli aika kova paikka – monta, eikä niin mukavaa, asiaa eletystä elämästä nousi uudelleen pintaan. Siitä huolimatta sain tehtävän kasaan. Olen myös vihdoin pakottanut itseni löytämään aikaa liikkumiselle – Chris LeDouxia vapaasti lainaten ”It ain’t the years, that make me look this way. It ain’t the years boy, it’s the miles”. Anin mainitsemasta tajuamisesta on lyhyt matka flow-kokemuksiin tai peräti zeniin. Lopuksi: A.A. Milnehän sanoi kirjan Nalle Puh rakentaa talon alussa: ”Metsä pysyy aina…ja jokainen joka on Hyvissä Väleissä Karhujen kanssa pystyy sen löytämään.”
    Tule…

      1. Liikkuminen ei ole koululiikunnan ja armeijan liikuntaharjoitusten jälkee ollut pakkoa. Sitä vain kaikki muu alkoi mennä ohi tärkeysjärjestyksessä: työ,lapset, koti, facebook (?!), jne. Nyt sitten oli pakko muuttaa järjestystä, kun huomasi, ettei edes iso 60-luvun alun klassikkomalli kestä määrättömiin ilman säännöllistä huoltoa. Ensi lauantaina on toisen vanhoista lukioluokistani mega 50 bailut – siis lähes kaikki me täytämme tuon tasakympin kuluvana vuonna. Paikalle on hankittu sama DJ joka tanssitti meitä tuolloin Keittiöruudun pahamaineisessa alakerrassa joka myös Nuuttina tunnettiin. Pitäisi vain löytää 70-80 -luvun kuteen joihin mahtuisi…mission impossible? PS. Mielestäni voi olla oma itsensä, vaikka ei kaikkea koko ajan näyttäisikään ulos. Ajattelee persoonastaan eri tilanteista vähän samalla tavalla kuin, että pukeutuu lämpimästi, jos on kylmä ja kevyesti lämpimämmillä ilmoilla.

  2. Mä oon kelaillut tänään ja viimeaikoina aika paljon sitä, miten kenenkin tyypin/kaverin/ystävän kans pitäs olla, mistä voi ja uskaltaa puhuu ettei tulis mitään väärinkäsityksiä tai jutut (isot tai pienet, harmittomat ja harmilliset)menis eteenpäin jne. Haluisin voida olla kaikkien kaa ihan oma ”ihana” itteni, mutta tuntuu että välillä ei ole hyvä olla oma itsensä. Tää koskee ihan yleisesti sosiaalisia tilanteita ja kaikenlaista kanssakäymistä turuilla ja toreilla. Voiko pankiin mennä ja tervehtiä kassaneitiä tyyliin :”Moro!” voiko puhua intiimeistä asioista luotettavana pitämänsä ihmisen kans vai tuleeko jutut vastaan jossain, joskus? Siis luottamus, vuorovaikutussuhteet, aitous jne tälläsii pikkujuttuja täs kelailen… 😉

    1. no ei mitään pieniä mietelmiä nämä! jotenkin mä haluan ajatella kuitenkin, että omana itsenä olemisesta ei saa luovuttaa. onko se sitten joku sellainen juttu, että vähemmän murehtii siitä, mitä muut ajattelee, en tiedä. helpommin sanottu kuin thety kylläkin! 😀

      1. Mun mielestä tässä hyvä ohjenuora on pitää mielessä ihan vaan se, että mikä voisi tuntua siitä vastapuolesta okeilta ja sen puitteissa toteuttaa itseään. Jokainen meistä joutuu koko ajan sensuroimaan itseään pienessä mittakaavassa. Esimerkiksi eilen kiroilin töissä (sanoin ”jos sä katot tosta Kirsin pään yli tota mun helvetin isoa näyttöä niin sä näet täältä asti mistä mä puhun”) ja kaikki käänty kattomaan. Kun ei se ollut korrektia kielenkäyttöä, vaikka mulle onkin luontevaa kiroilla, etenkin jääkiekkopelien jälkitunnelmissa.

        Vaikeampi tehtävä onkin sitten miettiä, mitä toinen arvostaa ja missä menee se raja, että alkaa hukkaamaan itseään ja esittämään jotain muuta (siis itsensä hillitsemisen sijaan). Ihan perusjuttuja olis tietysti toi tietynasteinen korrektius uusien ihmisten kanssa, missä ois itsellä vähän opeteltavaa. Aika vapaasti sitä nykyisin saa olla ja toteuttaa itseään. Mutta kannattaa miettiä ehkä siltäkin kannalta, että aina jos on omana itsenään täysin läsnä, niin sitä antaa itsestään aika paljon ja silloin on paljon haavoittuvaisempi kuin jos olis vähän varautuneempi… Että tunteeko olonsa siinä tilanteessa turvalliseksi vai ei?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s