Hissuttelua

Tänään on ollut paljon helpompi ja kivempi päivä. Olen nukkunut kahdet päiväunet riippukeinussa (omppupuu kukkii!) ja syönyt karkkia ja jäätelöä tyttöjen kanssa. Kävin myös ihan hiljaisella kävelyllä Aulangolla – todellakin ilman sauvoja tai sykemittareita. Olen hissutellut siis, ja ollut perin tyytyväinen siihen, etten sitten kuollutkaan. Isosta pelästymisestä tulee kyllä aika outo olo. Sellainen pöljä ja todella väsähtänyt.

Olen myös pohtinut ja tuuminut, ja tehnyt pieniä uudelleenjärjestelyitä työrintamalla. Keventänyt ohjelmaa sen minkä kykenen. Johtuivat kohtaukset sitten mistä vain lopulta, niin selvää on että nyt on oltava aika tarkkana. Ahneuteni kivoille tekemisille ei kaikissa suhteissa ole ihan ongelmaton juttu.

Mies tarkkailee minua. Kyselee mitä päivää eletään ja kaikenlaista muuta yllättävää, jos olen hetken hiljaa. Pitää olla tarkkana, ettei se ala kärrätä mihinkään hoitoon. Tarkistaa riittävän usein kalenterista tai kirjoittaa kädenselkään. Ymmärrän kyllä että säikytin melkoisesti.

Tässä sitä nyt taas kuitenkin mennään. Ehkä lähettävät jonkun kausikortin Kanta-Hämeen keskussairaalaan jo vähitellen.

Lopuksi ihan jotain tosi banaalia. Ihmisellä, joka ei kuollutkaan vaikka vähän jo luuli, olkoon lupa sellaiseenkin. Erään tutun tutun tutun fb-motoissa oli sanonta, joka mykisti mut. Kopsasin sen tähän kokonaisuudessaan. Ei, siinä ei ole kirjoitusvirhettä ainakaan minun toimestani:

”Jokainen ihminen elää oman tajuntansa virtsassa ja on lähimmäisen vastuulla heittää pelastusliivi, jos virta on liian sakea (oma tekemä sanonta)”

Tipuin isosti.

Mainokset

4 thoughts on “Hissuttelua

  1. tajuntamme virtsa, hei. 😀 ja jos jollain virtaa ajatus liian lujaa, niin on sitten pelastusrengas heitettävä… onks muuten vähän noloa rääkäistä naurusta töällä työpaikan vessassa? Tää yhteensattuma on jo aika hyvä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s