Kimpussa

Puuh. Eilinen kuvauspäivä venyi 14-tuntiseksi. Maantieteellisille sijainneille ei mahda mitään. Päivä meni hyvin, ja saimme mitä tarvitsimmekin. Mutta tuntuuhan tuommoinen. Kun työ valuu viikonlopulle, tulee varma kosto kotioloissa – tytöt käyvät kimppuun herhiläisten lailla. Kaava on aina sama:

Minä tulen yöllä kotiin rättiväsyneenä. Aamusta haluan nukkua pitkään, mutta tiedän, että olkkarissa oven takana odotetaan jo kuumeisesti. Kun sitten kömmin vastaamaan toiveisiin jossain säällisessä ajassa, alkaa hilpeä selonteko siitä mitä kaikkea eilen on tehty. Ihanaa, kevyttä, kivaa, kuplivaa juttua, jonka haluankin kuulla – mutta en todellakaan nyt.

Vaan ei auta. Lapset, vaikka noin isot ja ihanatkin, eivät tajua sellaisia väsymyksiä. Jos vanhempi on ollut poissa, niin hänen on oltava käytettävisä heti näköpiiriin ilmestyessään. Isä, joka oli tuossa eilenkin, ei kelpaa oikein mihinkään. Tarvitaan tämä vanhempi, tämä poissaollut. Ymmärrän tämän täysin, mutten tahdo käytännössä jaksaa. Haluaisin juosta ovesta karkuun jonnekin yksinäisyyteen. Se kai olisi aika epäreilua, mutta silti.

Ainut konsti on kehittää tällaisille päiville jotain aktiviteettia. Kun tehdään yhdessä jotain, ei tarvitse koko ajan toimia henkarina ja vastausautomaattina. Tänään se on jotain, jota tytöt ovat odottaneet tosi kauan. Menemme tarkistamaan serkkuni ihanan kilpikonnavauvan.

Täällä muuten puhutaan rahoista.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s