Bikinikunto, täällä ollaan!

Tältä blogilta toivotaan aika usein laihdutus- ja ruokavaliojuttuja. Olen niitä vähän nihkeä nykyisin kirjoittelemaan. Tämä nyt ehkä voisi olla sellainen, mutta tokkopa tavalla, jota pyytäjät ovat toivoneet. Ehkä se kuitenkin selvittää jotain ajatuksistani annetusta aihepiiristä.

Lomareissu. Bikinikunto. Itsetuntokriisi. Noinhan se menee naisilla usein. Nyt on tämän kierteen huippusesonki: markkinoidaan mahdollisuutta ”ehtiä vielä rantakuntoon”, vaikka millään terveellä keinolla sinne ei kyllä ehdi, jos pudottaa pitäisi enemmän kuin pari kiloa. Minulla on lomareissu ihan oven takana. Olen siis parasta kohderyhmää. Paitsi etten ole enää.

Vuoden laihdutuslakkoni (KG-lehden blogistina) kasvatti minua fyysisesti 7 kiloa. Henkisesti venyin vielä enemmän. Tajuan sen oikeastaan vasta nyt, kun lakon lopettamisesta on jo monta kuukautta aikaa. Tulin immuuniksi noille tyrkytetyille ajatuksille.

Otetaan nyt vaikka se bikinikunto. Minä olen siinä. Aina ja pysyvästi. Jos bikinit kiristävät, pitää ostaa uudet. Ensimmäisiä kertoja koen myös, että on ok olla hihattomissa paidoissa jos sää sen sallii. Aikaisemmin olen ajatellut, että sellaista ok:ta ei ole. Aika surkeaa, eikö? Että vain neljänsadan pumppitunnin käsivarsilla saa ulkoilla topeissa. Että on jonkinlainen ympäristörikos olla muuta kuin tosi tiukassa lihassa. Moikka vaan tuollekin urpolle ajatukselle. Kannatti lakkoilla ja saada vähän etäisyyttä kierremietteisiin. Teki tosi hyvää.

Tämän kokoisen paikan maailmaa tarvitsen itselleni nyt. Jos tästä kovin kasvan, tarvitsen vähän enemmän ilmatilaa. Jos pienenen, tarvitsen vähän vähemmän. Mutta oikeassa kunnossa ja koossa olen aina, kun vain päässä tuntuu hyvältä. Sillä sipuli.

Ei se silti tarkoita, että haluaisin kovin kasvaa tästä fyysisesti. Löysin aika pysäyttävän kuvan itsestäni vuodelta 2002.

Tuolla ihmisellä ei ole hyvä olla omassa nahassaan. 101 kilon kokoisessa. Takaisin sinne en halua koskaan. Tällaisena on just hyvä.

 

Mitä ajatuksia bikinikunto teissä herättää?

Mainokset

6 thoughts on “Bikinikunto, täällä ollaan!

  1. 🙂 mä oon siirtyny pysyvähkösti uimapukulinjalle. Löysin jopa hauskan uimapuvun. Mä en ole todellakaan valmis paljastamaan tätä kaksosten runtelemaa mahaa maailmalle. Sitä paitsi, ei oo mitään bikinipakkoa olemassa. Enhän mä mitään aurinkoa ehdi ottamaankaan. 🙂

    Musta on kuitenkin mielenkiintoista, että mä hyväksyn nykyään ajatuksen, et joskus mä vielä voin haluta pukea biksut päälle julkisesti. Vielä vuosi sitten olin enemmän sellaisellal linjalla, ettei tällaisen mahan kanssa SAA esiintyä biksuissa, tai että mä en vois kestää sitä tuijottamista, mitä siitä seurais.

    1. no just tuo ajatus, että toisia jotenkin pitää suojella mun kaamealta ruholtani 😀 se on niin hurja ja kurja! ja samalla niin tuttua niin monelle. Mä tykkään bikineistä. Oon ostanu oikeen kolmet erilaiset 😀

  2. just tuolla kreikan matkalla ylittelin omia mukavuusalueen rajoja. ostin kaksi tuubitoppia ja painelin niillä menemään (toinen siis oli uimakäytössä). Ihan siellä julkisesti ja jopa naamakirjassa on kuvia musta siinä asusteessa. ohhoh.

    Itse en kanssa koe oloani bikineissä mukavaksi, maha rellottaa ja isot leikkausarvet kerää katseita. Siis enimmäkseen ehkä ”mitähän tuolle on tapahtunut”, mutta saattaa sekaan mahtua niitä ”hyi helvetti”-katseitakin.

    Mut eipä se silti tarkoita että iahn itteeni vihaisin vaikka vähän enemmän peitettyn viihdyn. Itelle oli jo ihan kova juttu tuo tuubitoppi ja olkaimettomat rintsikat. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s