Tosi Tärkeitä Asioita (joopa joo)

Tämä kymmenen päivän ylityöloma kotona tuntuu taivaalliselta! Mitä kaikkea ehtiikään tehdä tällaisessa ajassa. Kaikki kesän muut lomajaksot ovat olleet reissuamista, joten kotiolo tuntuu ihan mahtavalta. Ja siis kotiolo yksin! Mies on töissä ja lapset koulussa. Luksusta!

Säännölliseen viikoittaiseen ja päivittäiseen työaikaan sitoutuminen ei ole tapahtunut ihan helposti. Olen viimeisten 10 vuoden aikana tottunut työskentelemään kotona, ja silloinhan oma aika on säädeltävissä. Pystyn hoitamaan virastoasiat ajoissa ja mitä kaikkea. Näillä kuukausipesteillä, joita näkyy olevan noin puolet vuodessa nykyisellään, on ihan eri meininki. Työmatkoihin menee päivästä kolme tuntia, ja päälle normaali 8 tunnin työpäivä. Eipä jää aikaa hoitaa yhtikäs mitään. Niinpä on kasaantunut hiukan hoidettavaa. Tämän loman aikana olen ainakin:

– saanut kesän kuitit tilinpitäjälle (aina ärsyttävää, mutta ihanaa että joku muu tekee niille sentään loput!)

– hoitanut hajonneen pelikonsolin vakuutusasioita ja fillaroinut sen liikkeeseen korjattavaksi (ai mitä sille tapahtui? No hitostako minä tiedän!)

– säätänyt tyttöjen musiikkiopistoasioita (kahdet soittotunnit ja kaksi kertaa musiikinperusteet = logistiikkasumu)

– hoitanut vuosittaisen kilpirauhaslabran (miten paljon voi vihata aamulabroja, joita ennen ei saa juoda kahvia? Tai kehnoja suonia, jotka pumpattiin kuiviin syöpävuosina?)

– uusittua kadonneen kela-kortin (okei, se katosi 3 vuotta sitten… oli ehkä jo aikakin!)

– saanut poistatettua kierukan (ymmärrän, että joillekin tämä on selkeästi Too Much Information, mutta muistuttaisin, että blogin nimi on kokovartalofiilis, ja täällä on viimeaikoina puhuttu epäilyttävän paljon lemmikkieläimistä. Ettei siis totuus unohtuisi.)

– käytyä kampaajalla

– teetettyä kuntosaliohjelman (ja tehtyä sitä – jihuu ja au)

– osallistuttua päiväjumpille (autuasta! Iltajumpat vievät usein yöunet ja noissa on tolkuttoman hyvin tilaa. Heti siinä sen virkeän mummun ja kolmivuorotyötä tekevän teräsnaisen välissä)

– katseltua tv-kaistalta liudan mistiin jääneitä sarjoja (kolmen jakson maraton Suurinta Pudottajaa punttiksen alle tehostaa kummasti liikkeitä)

– siivoiltua (terkkuja sille hiton siivoojalle, ja kiitos kysymästä – käsittely on edelleen kesken)

– neulottua puolikkaan tunikasta (hulluus, rystyset vrs lähenevä talvi)

– päivitettyä liki maanisella tahdilla molempia blogeja (kyllä tämä taas ensi viikolla rauhoittuu)

 

Mitään näistä en olisi ehtinyt kunnolla normaalin työviikon aikana. Liikunnat on toki pakko hoitaa silloinkin, mutta on siinä sovitteleminen.

Ensi maanantaina työruljanssi alkaa taas, ja sitten mennään sillä loppuvuoteen. Onneksi tuli hoideltua nyt kaikkea tätä, ja lisäksi huilittua kunnolla. Seuraava loma lienee jouluna sitten, ja sille onkin jo puhde katsottuna: se saakelin kylppäriremontti.

Alan olla jo tosi valmis duuniin. Pää pursuaa ideoita.

Mitäs teille kuuluu?

 

Mainokset

4 thoughts on “Tosi Tärkeitä Asioita (joopa joo)

  1. Jotain töitä tässä oon koittanut katella, nehän suorastaan hyppivät silmille… so not. Tulevaisuus ihan auki, toisaalta täynnä mahdollisuuksia 😉

  2. Hei, kiitos tästä! Munkin pitää käydä kilpirauhaslabrassa, tai olisi siis pitänyt käydä jo viime vuoden puolella. Että ihan hyvä muistutus 😀

    Mies on ollut tämän viikon sairaslomalla (me ollaan tälläinen keuhkokuumeperhe), ja olen päässyt aamujumppaan. Taivaallista! Ei ruuhkaa, ei huitovia kyynerpäitä eikä tungosta pukuhuoneessa 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s