Ritareita ja tukkaheviä

Hämeenlinnassa on jotain meneillään läpi kesän. Talvella on melkoisen hiljaista, mutta kesällä tätä kivempaa (ja kauniimpaa) paikkaa on vaikea löytää! Olen ollut ihan surkea käymään tapahtumissa, vaikka suuresti kannatankin sellaista touhua, mutta tänä kesänä taidetaan hätyytellä jotakin enkkaa. Olenhan sentään käynyt sekä Elomessut että eilen Keskiaikamarkkinat. Kummissakin oli tosi kivaa.

Keskiaikamarkkinat ovat mun ehdoton suosikkini, ja niitä on hehkuteltu täällä aiemminkin. Olemme pimujen kanssa käyneet siellä joka vuosi tänne muutosta saakka. Tapahtuma on kasvanut tosi paljon alkuvuosista, ja nyt alkavat jo linnanpuiston liepeet venyä. Tykkään erityisesti siitä, että tapahtuman järkkääjät ovat tarkkoina visuaalisesta ilmeestä. Ei metrilakun myyjiä, vaan perinteistä käsityömeininkiä. Herkkuina kokonaisena hiilillä pyörivää possua paahdetun nauriin kanssa, tai ihania tikkuomppuja ja muurinpohjalettuja.

Parasta ovat erilaiset näytökset. Eilen ihmettelimme Warusseseppien killan taistelunäytöstä, Rohan tallien hevosturnajaisia ja – ihan hillitöntä – Barbarian taitoratsastusnäytöstä. Pitkätukkaukot mustissa niittiasuissaan tekivät ihan mielettömiä temppuja, mutta ehkä siisteintä oli se levoton sankarihevi, jonka tahdissa he niitä tekivät.


Ehdottomasti kannatettavaa!

Tuonne ehtii vielä tänäänkin. Suosittelen lämpimästi. Minä lähden kohta ihan toiseen suuntaan. Isoäitini täyttää tänään 85 ja sitä tietysti sietää juhlia. Helsinkiin siis.

Mitäs kesätapahtumia ootte käyneet?

 

Mainokset

2 thoughts on “Ritareita ja tukkaheviä

  1. Hei! Terveisiä Tampereelta keskiaikafanilta… Hämeenlinnan keskiaikamarkkinat jää tänä vuonna valitettavasti väliin mutta Turun vastaavilla käväisin http://suomenrefluksi.wordpress.com/2011/07/04/
    todella hienot nekin vaikka tykkäänkin Hämeenlinnan tapahtumasta enemmän!

    Porin jazzit ja Iittalan naivistinäyttely tulee muista tapahtumista mieleen. Tänään ravintolapäivä … 🙂 ihanaa kun on tapahtumia!

    Meillä kanssa isoäidillä oli synttärit viime viikonloppuna (90v) – ja siitäkin muutama sana piti tietty kirjoittaa… Mukavia synttäreitä!

    1. Kivaa, kiitos! Ja ai niin ne Naivistit! Se on meillä myös vuosittainen juttu, ja meinasi ihan unohtua tältä kesältä. Toivottavasti eivät vielä ole purkaneet näyttelyä pois. Teillä on isoäiti jo melkoisen kunnioitettavassa iässä 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s