Menetettyä mielikuvitusrahaa

Tuli eilen ne kauan kaivatut verokuoret. Osasimme odotella miehelle isoja palautuksia, koska mm. kotitalousvähennyksiä on verovuodelta reippaanlaisesti. Ja, kuten toki fiksua on, olivat rahat jo mielessä vähän niin kuin käytettynä. Piti laittaa se suihku, jota vailla on nyt oltu kohta kolmisen viikkoa.

Mutta kas. Menivät miehen palautukset suoraan minun mätkyihini. Melkein 7000 euroa tuli miinusta minulle, joka luulin asian olevan hyvässä hoidossa (hah! Odotin jopa pientä palautettavaa!) sinne menivät melkeinpä viimeistä euroa myöten. Ylijääneillä saamme ehkä pari rullaa vessapaperia. Ei ole kovin kiva fiilis, että toinen joutuu kuittaamaan omistaan tuollaisia summia. Ei, vaikka miten yhteisessä taloudessa elellään.

Ok, tiedetään, kukaan ei varsinaisesti vienyt meiltä mitään. Olemme toki käyttäneet sellaista rahaa, jonka ei olisi kuulunut olla meillä alun alkujaan. Mutta silti melkoinen jättipettymys. Ihan jo siksikin, että nyt mennään ilman suihkua neljällä hengellä jonnekin hamaan kevääseen. Se ei ole kovin kivaa. Tervehdin teitä jatkossakin uutterasti, oi uimahalli ja kuntosali.

Eniten ehkä ottaa päähän se, miten isosti lukemat ovat olleet pielessä. Saan tuloni vuoden varrella murusina sieltä ja täältä, ja perässä pysyminen on hiton hankalaa. Siksi olen palkannut kirjanpitäjän, jonka kanssa on sovittu, että huikkaa jos alkaa näyttää huonolta. Että voidaan sitten nostaa ennakkoverosummia keskellä vuotta tilannetta tasamaan. No eipä kuulunut huikkauksen hiiskaustakaan, ja kun soitin itkuisena verovirastoon (jossa palvelu oli ihan uskomattoman hyvää ja ystävällistä!) sanoi täti että samaa mittakaavaa on tulossa tämänkin vuoden verotuksesta, jos ei nyt äkkiä melkoisen isosti nosteta loppuvuoden lukemia. Nostettiin, joten loppuvuosi menee melkoisen kireissä taloudellisissa tunnelmissa, kun koko kuluneen vuoden löysät maksellaan muutamassa jäljelle jääneessä kuussa pois.

On vähän ristiriitainen olo. Tiedän, että aikuisen ihmisen pitäisi paremmin itse olla ajan tasalla tällaisista asioista, enkä mitenkään voi syyttää vain muita ihmisiä tapahtuneesta. Paitsi kyllä minusta vähän sentään. Juuri senhän takia, etten kykene enkä ehdi, olen siihen puuhaan ihmisen palkannutkin. Ja sitten menee kuitenkin näin rajusti pieleen. Tämä oli jo toinen kerta kun päästiin nelinumeroisille miinuksille viimeisten viiden vuoden aikana. Vaihdan nyt kirjanpitäjän, ja käyn tarkkaan läpi toiveeni (= ei nelinumeroisia mätkyjä. Ei ole minusta liikaa vaadittu.).

Kuinkas teille kävi? Tuliko plussaa vai miinusta? Onko odotetut summat jo mielessä kuluteltu?

 

Täällä muuten mietitään taas naiseksi kasva(tta)mista. Kommentoikaahan sinnekin!

Mainokset

2 thoughts on “Menetettyä mielikuvitusrahaa

  1. Itse friikkuna vähän samaa kokeneena: vaihda kirjanpitäjää, toki. Mutta – tarkista itse ainakin puolivuosittain (miel. neljännesvuosittain) tilanne. Se ei vie paljon aikaa ja on kohtuuhelppoa!

    Itse kärsin yhtenä vuotena pahasti, kun takkiin tuli parin tonnin verran. Tuolloisista tuloista se oli tod. paljon. Seuraavana vuonna tarkistin pidätykset, ennakoitavat tulot jne. huhtikuussa ja alkusyksystä. Pidätysprosenttia muutettiin kummallakin kerralla vähän (toi loppuvuoden kireämmäksi, muttei liikaa) ja lopputulos oli mätkyjä muistaakseni 150 luokkaa eli ei paha. Seuraava vuosi toikin jo palautusta 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s