Pelkuri

Tuli eilen puhetta peloista. Tyttö sinä olet rätti -blogissa Sari oli kuvittanut postauksensa hämähäkillä. (Tuolla se on linkin takana kun selaatte alemmas. Minä en enää pysty). Meinasin liioittelematta oksentaa vain sen kuvan nähdessäni. Lähetin palautetta, ja kerroin miten lapsena en voinut edes koskettaa paperia eläinkirjan siltä sivulta, jonka toiselta puolelta tiesin hämähäkkiosion alkavan.

Pelkään yhä edelleen hämähäkkejä ihan tolkuttomasti. Täällä vanhassa omakotitalossa pelon kanssa joutuu silmäkkäin jokaisella saunanlämmityskerralla, mutta ei ota hellittääkseen. Karmeimmat kontaktit solmin Nepalissa aikanaan. Ne kaverit olivat ihan omaa luokkaansa kaikilla mittareilla! Olen myös meinannut piestä pikkuisiksi palasiksi tuttavaperheen pienen pojan, joka hassutteli jahtaamalla minua muovihämähäkki kädessään. Oli leikki kaukana.

Pelkään tosi monia muitakin asioita. Niitä on joskus taidettu täälläkin miettiä. Listataan nyt nopsasti vaikka pimeä, kellarit, vintit, syvä vesi, peilit (pimeässä), ikkunat (pimeässä), hirvikolarit, autokolarit, laivat (uppoaminen) ja lentokoneet (putoaminen). Lisäksi pelkään melko mittavasti kuolemaa. Omaa ja muiden. Pelot ovat naurettavia ja irrationaalisia, mutta rakkaita. Sanotaan, että jotakin konkreettista pelätessään saa pelättyä ne hallitsemattomat muut kauheudet pois. Sopii mulle. Eri asia on antaa peloille ylivalta ja lakata elämästä. Sellaiseen en lähde (jo siksikin, että pelkään kuolla. Heh heh).

En aja itseäni tietoisesti pelkoalueille. En koskaan katso kauhuleffoja, enkä lue edes jännittäviä kirjoja. Matkustan toki autolla, laivalla ja lentokoneella, vaikken siitä tykkääkään. Katson myös peiliin (vaikken koskaan pimeässä) ja haen kellarista kamaa jos on pakko (hyräilen mennessäni). Onneksi aikuinen ihminen voi kieltäytyä uimasta syvässä vedessä tai olla hakeutumatta pilkkopimeisiin paikkoihin. Kuolemalta kukaan meistä ei kai välty. Olen hyväksynyt sen, mutta toivon myöhempää ennemmin kuin aiempaa lähtöä.

En usko, että voisin jotenkin parantua näistä. Sitä paitsi olen jo käynyt sen kolmen vuoden intensiivisen psykoterapian ja penkonut komeronperukoita siellä niin tiiviisti, että olisivat nuo kai hellittäneet, jos sellaiseen olisi uskominen. Jotkut tyypit nyt vain pelkäävät.

Tiina Raevaara bloggasi tänään Suomen Kuvalehdessä korkeanpaikankammostaan. Hän liitti melko veretseisauttavan videon esimerkiksi. Kannattaa katsoa. En menisi! Listaltani löytyy ilmanmuuta tuokin pelko. Katsellessa sieppasi kunnolla mahanpohjasta.

Mitä te pelkäätte?

Mainokset

15 thoughts on “Pelkuri

  1. Mie en kai oikein kovasti pelkää. Ymmärrän kyllä kovastikin pelkoisia, enkä suurin surminkaan kenenkään pelkoja halveksu tai, niinko jotkut minusta täysin idioottimaisesti, yrittävät parantaa.

    Jos oikein koetan kaivella ja poimia, niin kyllä kai minultakin sellainen tietynlainen kai jo ihan sisäsyntyinen elämää suojeleva ja vahingoittumiselta välttävä pelko korkeita paikkoja tai myrkyllisiä eläimiä kohtaan löytyy.

    En ole muutes koskaan sitä ennen tai sen jälkeen pelännyt niin kovasti kun kyydissä äitini ohjaamassa pikkuruisessa cesna-merkkisessä kolmipaikkaisessa lentokoneessa!

  2. Voi Hyvä Isä jos mun äiti ohjaisi konetta… en tohdi edes ajatella 😀
    Mutta aika siistiä että sun äiti osaa (oletettavasti ainakin auttavasti koska elät) sellaistakin!

    Mulle on muuten ihan herttaisen yhdentekevä se hämähäkkien myrkky. Jos olen niin likellä, että myrkky vaikuttaisi, olen jo kuollut kauhuun joka tapauksessa.

  3. Nuorempana pelkoja oli monia ja osa niistä pahojakin. Vuosien myötä ovat kadonneet johonkin. Osa on mennyt, kun on käynyt lähellä kuolemaa. Muutaman kerran ollut autossa joka on poistunut tieltä noin satasen vauhdissa. Pienemmistä nopeuksista ei pidetä. Valovirtaa on tullut johdettua jokusen kerran – viimeisimmän jälkeen oli viisi senttiä leveä raita poikki rintakehän hartiasta toiseen, mutta onneksi sydänhän ei ole siinä lähellä, eihän? On noita muitakin, mutta taisitte saada jo kuvan.

    Toinen tapa oppia hallitsemaan pelkoja on opetella hallitsemaan pelottavaa tilannetta. Meinasin hukkua alle kouluikäisenä jonka seurauksena myös minulla oli syvän veden pelko. Sitten, kun Vilkku oppi uimaan 2,5 -vuotiaana, totesin, että minun on pystyttävä hakemaan poika seuraavana kesänä, jos hän vaikka erehtyy uimaan syvälle. Aikuisten uimakoulu ja kertynyt elämänkokemus yhdessä auttoivat asian yli. Pimeänpelko lähti, kun tuli harrastettua taistelulajeja ja oppi raamatullisen ”vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, koska olen suurin paha siinä laaksossa”. Taistelulajit ovat hieman hassu juttu, koska yhtä aikaa oppii tietämään monia uusia asioita jotka voivat vahingoittaa tai tappaa sinut ja toisaalta selviämään yhä hankalammista paikoista.

    Huoli toimeentulosta ja pelko työttömyydestä olivat hankalimmin selätettäviä. Kun joutui valitsemaan työ- ja muunkin kyvyttömyyden ja työstä ja toimeentulosta huolehtimisen välillä, oli ”helppo” valita elämä. Loppuihin tehoaa hyvin uskonnollinen vakaumus.

    1. Tuo tilanteiden hallitseminen onkin oivallinen ase. Kävi aikanaa melontakurssin tämän vesipelkoni voittamiseksi, ja se jonkin verran helpottikin. Joskus olen ajatellut myös menemistä selliselle lentoyhtiön pelkokurssille, mutta siten laiskuus aina voittaa. Lennän 1-2 krt vuodessa, ja kestän sen sitten hammasta purren.

  4. Kiva luontopolku!

    Minä olen aikuisen alkanut pelätä kaikkea kiemurtelevaa. Varsinkin kärmeksiä. Yäk. Yäk. Yäk. Miksi niitä pitää painaa esim. lehtien sivuille!!!

  5. Toi peilit pimeässä on muuten kamalaa.
    En ehkä omalla kohdalla kutsu peloksi, mutta mulle on jäänyt kakara ajoista sellanen kammo että jso menee vessaan raamattukädessä keskiyöllä ja kattoo peiliin niin siellä näkyy piru… nice.

    Joka hiton kerta kun duunissa yöllä kierrän mummojejn huoneita ja haen esim jotain (hanskat) tms huoneessa olevasta vessasta (jossa on peilikaappi) niin sydän jättää pari lyöntiä väliin…. mut pakko siihen peiliin on katsoa… silti 😀

    1. joo mä olen kuullut tuon saman. Ja kynttilä kädessä piti vielä olla. Että on varottava menemästä raamattu ja kynttilä kädessä yöllä sinne mummoja kääntelemään 😉
      Musta ei kyllä olis jo pelkästään näiden kauhujeni vuoksi tekemään yötyötä sairaalssa :/ huiiiiiiiiiii Ja Kakolassa oli kans aika jylhää liikkua yksin tyhjillä käytävillä…

      1. Yhden rippikoululeirin lopulla osa leiriläisistä päätti kokeilla tuota midnight-mirror viritystä ystävällisistä varoitteluista huolimatta. Joukkohysteria sai vallan ja pikkusia piti rauhoitella sitten lopun yötä. Pimeässä olemme omine pelkoinemme ja projisoimme ne kaikkeen mahdolliseen peileistä puunrunkoihin. Ne, jotka ottavat pimeyden (valottomuuden, ei pahuuden) ystäväkseen ovat voittamattomia.

  6. Minä se pelkään pimeää, erityisesti metsiä ja meidän omaa kellaria. Tämä on tosin hieman helpottanut kolmivuotisen terapian myötä. Kuolemaakin on kiva pelätä ja tuohon ikkuna-asiaan yhdyn myös. Lapsuudenkodissani oli miltei lattiaan saakka ulottuvat olohuoneen ikkunat ja niitä tuli talvisin pelättyä jokunen kerta.

    Sitten tietenkin miehisin pelkoni: raiskaaja! Kyllä mieskin voi uskottavasti pelätä raiskuuta. Tästä kiitän vanhempieni liberaalia suhtautumista Poliisi-tv:n ikärajoihin. Ketsuppitekoveri ja revenneet sukkahousut, kuvitettuna tökeröllä raiskaajapiirroksella ovat parhaimpia iltasatuperinteitä, joiden siirtämistä odotan omille lapsilleni. Mistähän saisi vanhoja Poliisi-tv kausia DVD:llä?

    1. Aaarghhh….vanhemmille iso kiitos tuollaisesta perinnöstä :S mä ostin muuten sellasen raiskaajahälyttimen, josta sokan irti vetämällä saa aika perkeleellisen metelin aikaan. Pitäskö sulle hommata sellanen joululahjaksi?

      1. Saattaisi Sairiossa soida pimeään aikaan useampaan kertaa, että kannattanee jättää tuo joululahja hankkimatta.

    2. Comppaan aikaisempaa postaustani: hyvä lähitaistelutaito yhdistettynä vielä mahdollisesti mukana kulkeviin ”ikäviin yllätyksiin” helpottaa kummasti itseen kohdistuvan väkivallan pelkoja. Pelkästään laitteet eivät samaa turvaa tuo, koska ne voivat unohtua tai niitä ei osaa paniikissa käyttää. Harjoitus tuo taidon säilyttää rentous ja toimintakyky hankalissakin tilanteissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s