35 ja hyvä niin

Täytän tänään 35. Hyvä ikä. Elämä on kivaa. Tuntuu siltä, että kaikki se on, mitä haluankin. En kaipaa mihinkään muualle (vaikka se ei tarkoitakaan sitä etten hamuaisi ahneena myös tuleviin vuosiin). Vastoinkäymisiähän aina on, mutta nyt ne ovat täysin kestettävässä mittakaavassa. Hyvin duurivoittoista on.

Mikä kaikki sitten on hyvin? No hitto! Melkein kaikki! Elän ihanassa talossa, johon kohta saadaan se suihkukin (tästä lisää myöhemmin!) niin jättiläismahtavien perheenjäsenten kanssa, että töitä saan tehdä että kykenen olemaan heille yhtä hyvä kuin mitä minulle ovat. On ihania läheisiä, välit omaisiin ovat paremmassa kunnossa kuin kenties koskaan, ystävät kestävät kummallisen hyvin kumpuilevassa kyydissä ja kaikenlaista uutta kivaa harrastusta on alkamassa. Tämän terveyden kanssa nyt on koko ajan vähän humoristista pelleilyä, mutta sitä nyt on jo kestänyt tämän 35 vuotta, joten mikään sillä rintamalla ei juuri yllätä. Olen omissa nahoissani erittäin sinut. Työ on ihanaa – haastavaa ja mielekästä – ja siitä korvataan taloudellisesti ihan riittävästi.

Osa hyvästä on tullut syntymälahjana, osa tarttunut matkaan tuuripelillä ja sitten on paljon sitäkin, minkä eteen olen systemaattisesti tehnyt helvetin paljon hommia. Enkä hetkeäkään ajattele, etten saisi sanoa tätä kaikkea onnea ääneen. Kätken ja tungen vakan alle mieluummin vaikka jotain muuta, jos sellainen on jotenkin pakollista meidän kulttuurissamme.

Uusista harrastuksista puheen ollen. Eilen oli ekat roller derby -treenit, tosin vasta sukkasillaan toisiamme tuupiskeltiin ja tutustuttiin sääntöihin ja varusteisiin. Sunnuntaina sitten pyörien päälle ekaa kertaa. Kävelin treeneistä suu leveässä hymyssä. Sattui lantioon, selkään ja kylkeen, vaikka sovittiin, ettei vielä oteta kovasti. Sellainen adrenaliiniryöppy siinä rykelmöidessä ainakin minun nahoissani kuohui, että tuli niittailtua jos ei nyt ihan täysillä, niin ei pelkästään demonstratiivisessa hengessäkään. Väitän, etten ollut ainut. Kipu tuntui hyvältä, ja tiedän että tämä kuulostaa nyt jotenkin vähän pimeältä. Perustelen.

Olen kokenut kipua nyt melko lailla tauotta vuosikausia. Selkä on jo paljon parempi, mutta nyt sitten iski se migreeni. Jotain perkeleen vaivaa ja kremppaa koko ajan. Nyt haluan tuntea sellaista kipua, joka koituu jostakin kivasta! Sellaisesta, että on sen arvoista. On pidetty hauskaa while at it. Oikeanlainen urheilemalla aikaansaatu kipu tuntuu myös siltä, että on elossa. Ei vain hissuttele ja vetäydy täkin alle loppuiäksi torkkumaan. Varo ja ennakoi. Ja sellaisten kokemusten hankkiminen alkaa olla vuosi vuodelta isomman yrittämisen takana – mutta onnistuu. Minä ainakin tartten sellaista.

Haluan opetella alusta jotain, joka on vähän vaarallista ja yli omien rajojen. Jotain ihan älytöntä ja riskaabelia. En ehkä pysty rytmiseksi kilpavoimistelijaksi, mutta rullaluistelemaan opin kyllä – olen ihan varma. Ok, laji on korkeassa vakuutusluokituksessa heti siinä thainyrkkeilyn rinnalla. Ok, kai siitä olisi jossain uutisoitu jos satoja derby girlejä kuolisi vuosittain ovaalille radalleen? Sitä paitsi mä olen niin kiltti ja lempeä noin niinkuin arkiympyröissäni, että välillä tekee mieli ihan rehdisti runtata menemään. Satuttaa yhteisellä sopimuksella.

Pitkästä aikaa olen taas ihan fiiliksissä (siis olen toki ihan fiiliksissä melkein päivittäin jostain, mutta siis näin fiiliksissä). Se tekee tosi hyvää. Tässä iässä (ja nyt ollaan tosiaan jo sellaisessa iässä, jossa näin voi ehkä alkaa uskottavasti sanoa) pitää nähdä vähän vaivaa ettei ihan puudu paikalleen. Minä nyt en ole mikään hiljaisuuteen hamuava slowlifeaja muutenkaan luontojani, mutta silti. Pitää raivata tilaa huipuille. Isoisille nauruille. Tuntuville kokemuksille. En tarkoita itsensä vaaraan asettamista tieten tahtoen ja itsetarkoituksella. Tarkoitan vain, että tuntuminen kysyy nyt vähän enemmän kuin ihan likkana.

Nyt toivon tosi kovasti, että sunnuntain luistelut menevät ok. Voin kyllä kaatuilla ja mustelmoitua ihan vapaasti, kunhan ei kävisi ilmi etten voi luistella. Jos jossain olen ihan tosi huono, niin sen ymmärtämisessä että en muka pysty.

Tuntuuko olo vanhalta? Ei. On just tosi hyvä näin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s