FM Ani? Toivotaan, toivotaan!

Ah ja jihuu! Eilen se alkoi! Ajelin Tapanilan urheilukeskukseen sonnustautuneena mikroshortseihin, sukkahousuihin ja pariin päällekkäiseen hihattomaan toppiin. Levyltä soi täysillä Aerosmithin Big Ones ja Pink!in ärhäkimmät. Hain tunnelmaa.

Ensimmäisissä Helsinki Roller Derbyn järkkäämissä Open skate -luisteluissa oli tarkoituksena päästä kokeilemaan välineitä ja fiilistellä ennen ensi viikon karsintoja. Luistelimme lainavehkeissä rataa ympäri ja treenailimme erilaisia pysähdyksiä ja käännöksiä.

Miten järjettömän kivaa se oli! Ilmapiiri oli kannustava ja rento (ja meidän raakileiden riveissä myös jännittynyt ja häkeltynyt). Törkeän mukavan oloista porukkaa.

Tajusin ainakin:

– Sukkahousuilla on muukin kuin esteettinen funktio. On melko paljon mukavampaa liukua puupinnalla erilaisiin slideihin kun ihon ja lattian välissä on vähän edes jotakin.

– Juotavaa on oltava treeneissä mukana paljon.

– Tämä on vedenkestävän ripsivärin ja pitävän dödön laji.

– Tämä on myös hyvin istuvien kalsareiden ja hyvien urheiluliivien laji.

– Tämä on niin helvetin siisti laji.

Treeniasu toimi mainiosti, vaikka aluksi olikin hetken outo fiilis, sellainen naku. Äkkiä se unohtui. Kaikilla muilla oli samaa osastoa.  Mitä vähemmän repaletta ja liehuketta, sen iisimmin sujui heittäytyminen rähmälleen. Ja se taito on syytä oppia ekaksi.

Ylitin omat odotukseni, vaikken mikään rullaluistinten Tonya Harding todella ollutkaan. Oli kuitenkin 25 vuotta siitä kun viimeksi olen ollut rullaluikilla, joten isompia pohjataito-oletuksia oli turha elätellä. Ihmeen nopeasti joku ikiaikainen lihasmuisti kuitenkin kaivoi jostain ainakin auttavan tuntuman ja huomasin luistelevani, jopa lähes sirklaavani (!), radalla ahneesti aina vähän kovempaa kuin edellisellä kierroksella. Aika paljon saa tanssinharrastaja itselleen muistutella, että nyt pitää ryhdin sijasta olla tosi alhaalla. Vähitellen, vähitellen.

Kun on säilönyt tätä tomuista temppeliparkaansa niin vauhkona viimeisen vuoden ajan kaikelta iskulta, oli jännää huomata että se kestää paljon enemmän kuin uskoinkaan. Sinne vain vauhdista polviliukuun, ensin yhdellä ja sitten molemmilla polvilla. Tai kokonaisvaltaisempaan syöksyyn ensin polvi- ja sitten kyynär- ja rannesuojien varaan rähmälleen. Jonkinlainen henkilökohtainen iso riemu syttyi siitä, että pääsin ainakin muutaman kerran ensin polviliukuun ja sieltä vielä ylöskin vauhdissa. I’m not dead yet!

Olin tuuminut, että takaperin luisteluun ja pyörähdyksiin pääsisin vasta joskus viikkojen päästä, mutta sieltä nekin tulivat. Avainsanana oli röntti. On pakko olla pelkäämättä kaatumista ja siitä vaan kokeilla. Ympäri pyörähtäminen onkin paljon helpompaa kuin kuvittelin. Kyse on (ilmeisesti) painonvaihdoista ja oman painopisteen säilyttämisestä keskellä ja matalalla. Sitä paitsi se kaatuminen sattuu paljon vähemmän kuin kuvittelin (okei okei, ei otettu kontaktia tänään – ei ainakaan tarkoituksella) ja ainkin se on jotain sellaista, jota on turha jännittää – se tapahtuu kuitenkin.

Tämä aamu jännitti. Selkä kertoo päivän viiveellä mitä on milloinkin tykännyt yrityksistäni. Itse luistelu tuntui selässä suorastaan hyvältä. On pakkokin pitää hyvä keskivartalon koonto, että tasapaino pysyy, ja sitähän tässä on vuosi tiukasti treenailtu. Ja hei jihuu, ei satu tänäänkään! Lihaksia ympärillä toki sillä lailla hyvästi, mutta se paskiaiskohta on ihan hyvillään. Iso JEE!

Luulenpa, että mua nähdään tulevana talvena tiheästi jäällä luistelemassa. Samat lihakset ja pitkästi samanlaiset käännös- ja jarrutustekniikat ovat käytössä sielläkin. Todennäköisesti kerään suojissani taitoluisteluprinsessojen katseita, etenkin kun välillä heittäydyn maihin pitkin pituuttani. Mutta eipä haittaa. Saa katsoa.

Kävin just hankkimassa luistimet ja suojat. Mikä hillitön tuuri, että muutamista tällä olevista luistimista löytyi just mun koko! Ei tartte tilailla ulkomailta. Suojieni kanssa oli hauskaa. Olen vähän urpona Helsingin skedeskenessä. En ehkä ihan se perusasiakas. Myyjä oli kuitenkin innostunut ja kiva. Ja sen verran söpö, etten ehkä varsinaisesti alleviivannut, että eilen oli mun ekat treenit enkä vielä edes tiedä läpäisenkö kokeet alkeiskurssille…tsih.

Niin. Ensi viikonloppuna on karsinta pari kuukautta kestävälle Fresh Meat -kurssille. Tiedossa on nelituntinen minibootcamp, jossa kysytään kuulemma mm. kestävyyttä ja asennetta. Asenne –  check, kestävyys – oh well… jää nähtäväksi. Toivottavasti yllätyn iloisesti silläkin rintamalla. Mä niiiiin paljon haluaisin sille jaksolle! Meinaan ainakin niin perkeleesti yrittää menemään. (Ja mulla on jo omat kamat, joten heittäydyn itkemään raadin jalkoihin, jos en meinaa päästä. That ought to work, right?)

Katsokaa nyt mun uusia ihanuuksiani:

Tälleen mustanahan ne on ihan kivat...
....mutta omakshan ne pitää heti laittaa.
Mainokset

2 thoughts on “FM Ani? Toivotaan, toivotaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s