”Ei siin sit mitää”

Törmäsinpä törppöön lääkäriin. Kävin syöpätarkastuksessa, ultrasivat kilpirauhasen (tai paikan, jossa se silloin joskus sijaitsi, kun sellainen mulla vielä oli). Viimeksi on ultrattu yli kymmenen vuotta sitten (vaikka useammin pitäisi – olin jäänyt johonkin arkistopimentoon), ja olin vähän hermona tuloksista.

Oli ihan hiljaista. Lekuri liu’utteli laitettaan kaulalla, kunne ykskantaan tokaisi ”jättikö ne tänne sillon yhtään, vai otettiinko kaikki?”. No kaikki otettiin, vastasin minä, ja aloin kuumeisesti miettiä näkyikö monitorissa nyt sitten uudelleenkasvanutta kudosta = huono homma. Lääkäri ei sanonut mitään, jatkoi liu’uttelua. Ei sanaakaan pitkään aikaan.

Sitten hetken päästä mies toteasi ”Ei siin sit mitää” ja nousi lähteäkseen. Minä katsoin häntä lähtemässä ja vähän hätäisesti tiedustin, aikooko hän lainkaan kommentoida näkemäänsä, vai jäänkö jännittämään. ”No johan mä sanoin. Ei siin sit mitää”, hän urahti ja lähti huoneesta sanomatta mitään muuta.

Jäin vähän dorkana pukemaan ja lähdin sitten kotiinpäin. Ei kai siin sit mitään.

Hei lääkärit. Kun syövän sairastanut ihminen tulee tarkastukseen, häntä usein kai vähän jännittää. Hän ehkä tahtoisi kuulla, että kaikki on kunnossa, ihan vaikka vain sillai lyhyesti mutta selkeästi. Hän ei kaipaa Ei siin sit mitää -tyyppistä kuittausta, joka tulee tulkituksi lähinnä niin, että vittuakos täällä viet toisen kallista aikaa.

Vaikka hyvähän se tietty, ettei siin sit mitää.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s