Piesty olo

Eilen oli off-skates hitting –treenit. Eli runttausta. Harjoittelimme taklaamista ottavana ja antavana osapuolena. Niin ulkopuolisen silmin mielipuolinen harjoitus, kun ehkä voi olla. Neljäkymmentä ihmistä huoneessa parijonoissa, ja yksi kerrallaan taaimmainen kulkee kujaa eteenpäin moukaroiden kutakin aulista vastaanottajaa vuorollaan milloin lantioon, käsivarteen, lapaan, rintalastaan, mihinkin. Kovaa. Kaksi tuntia. Lienee yksi harvoista tilanteista noin elämän mittakaavassa, kun olet aloillasi, otat vastaan toistuvaa pieksentää, ja huudat fiiliksissä ”hyvä!” jos sattuu oikein kovaa.

Mielipuolinen harjoitus. Järjettömän hauskaa!

Aika nopeasti oppi huomaamaan, kenellä on joukon vittumaisin lantio, ja kellä luisevimmat olkapäät. Senkin, miten yllättävän hyvältä tuntuu osua oikein kunnolla. Jossakin puolivälin tuntumassa kuulin valmentajan sanovan miespuoliselle refelle, (joka varsin harvoin pääsee tosi tilanteessa pelaajia runttaamaan, mutta joka kävi läpi samaa freshmeat-harjoitusta) että ”Jos sä rakastat niitä, sä lyöt niitä tosi kovaa”. Olen aika varma, että tämä on tunnetun maailman pahiten väärinkäytetty lause, ja olkoon ilmeinen selviö, että sen käyttäminen rajataan ainoastaan rakastavien derbytyttöjen (ja refejen) treeneihin ja mattotelineelle. Kakolan tytöt ja huonot puolisot, tarkoitan teitä aivan erityisesti.

Rakkaani ei hetkeen tahdo kanssani uimahalliin.

Herään aamulla isosti mustelmaisena ja heti alkaa hymyilyttää. Tunteessa on joku syvä ristiriita – on limittäin morkkis ja mielihyvä. Tiedätte ehkä sen känniääliöillan jälkeisen aamun, kun on ihan varma että on porukan ainut joka on puhunut idioottimaisuuksia ja ylittänyt kaikkia sopivuuden rajoja? Minä ainakin tiedän. Nyt on vähän saman tyyppinen. Innostuinko liikaa? Löinkö paljon kovempaa kuin harjoituksessa oli tarkoitus? Tykkäsinkö siitä liikaa?

Tajuan, etten ole koskaan lyönyt ketään. Olen runtannut vähän vastaavalla tavalla pari vuotta lippupalloa pelatessani yläasteella, mutta aikuisella iällä en ole koskaan satuttanut ihmisiä (tai eläintä) tarkoituksella. Tanssipiireissä eilisenkaltainen läheisyys tapaa olla kokolailla kiellettyä hommaa. Mutta there’s no sorry in roller derby. Olemme siellä kaikki vapaaehtoisina ja halukkaina ottamassa ja antamassa.

Illalla keskustelupalstamme täyttyi rakkaushuudoista ja sydämistä. Lyöminen lähentää (lauseeseen sovellettakoon samaa käyttöehtoa kuin aiemmin!).

Ensi viikolla nujutaan näitä sitten luistimet jalassa. Siinä arveluttaa oman tasapainon säilyttäminen eniten. Voin ehkä onnistua luistelemaan niin lähelle vastustajaa, että saan suunnattua taklaukseni oikein, mutta jos onnistun, hän menettää tasapainonsa, ja sitten siinä on niitä raajoja – rullilla ja ilman – ilmatila sakeana väistellä. Ei useimmiten ole pelin kannalta mitään hyötyä saada runtattua jotakuta kanveesiin, jos itse lentää läjän päällimmäiseksi. Täytyy treenailla kunnolla.

Iltapuhteeksi koklasin opittua puolisoon keittiön lattialla. Ilmat pihalla iskuni jäljiltä  hän totesi, että asentoni täytyy olla tasapainoisempi että en saata itseäni vaaraan pelitilanteessa. Rakkautta.

Mainokset

2 thoughts on “Piesty olo

  1. Luistimet jalassa hittailu alkaa itse asiassa vasta 11.12, ei vielä ens viikolla. Silloin sit runtataan ja kaadutaan ennen saunailtaa. 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s