Sentimentaalista derbysiirappia

Mulla on sanat vähissä. Sen lisäksi, että kuume nousee kohisemalla ja ääntä ei ihan kirjaimellisesti ole ollenkaan, oon myös ihan herkillä.

Eilen oli mun ihanan uuden seuran Helsinki roller derbyn gaala, jossa yleisen hippailun ja iltapukupörhistelyn lisäksi jaettiin erilaisia tunnustuspalkintoja. Me uusimmathan ollaan vasta syksyllä aloiteltu, joten ei ollut minkään valtakunnan odotuksia siitä, että meille jotain palkintoa myönnettäisiin myös, mutta niinpä vaan meidät freshmeatitkin laitettiin gaalassa äänestämään keskuudestamme sellainen tsemppari/kannustaja/hengen ylläpitäjä -tyyppi, ja mun ihanat taistelutoverit äänesti mut siksi. Poruhan siinä meinasi päästä!

Maailman hienoin Freshmeat of the year -koru pysyy mun kaulassa ikuisuuden.

Onko parempaa kuin tällainen palkinto? No en kyllä keksi. Arvostan ihan kattoon. Tuntui überhyvältä ehkä erityisesti siksi, että kun annoin tän uuden puuhan itselleni synttärilahjaksi päätin, että menen sinne nyt kaikellani, ihan itsenäni. Että enää en tässä elämässä mieti, olenko liian jotain tai liian vähän jotain, vaan ihan vain menen ja nautin täysillä. Ja sitten on niin, että ympärillä on näin mielettömän hieno porukka, ja ne vielä tajuaa mua ja mun usein aika överiksi lipsahtelevaa urpoiluani! Kuin hienoa sellainen on? Se on hienointa mitä löytyy!
Ja ihan joka ainut mahtava pelikaveri olisi myös ansainnut saada saman tunnustuksen – yhdessä siellä pöhelletään kaikki ihan yhtä fiiliksissä. Lietsotaan toisiamme. Mulla taitaa vaan olla kovin ääni…

Äsken oli tämän vuoden vikat treenit, ja päästin kokeilemaan jo vähän pelaamista. Opetellaan nyt hittaamaan ja ottamaan niitä vastaan luistimet jalassa, ja vähän jo koklailtiin erilaisia puolustusstrategioita pakkamuodostelmassa. Treenaaminen vaan aina vaan on niin törkeän kivaa. Koko ajan vaan kivempaa. On ihan tajuttoman mahtava fiilis huomata, että ne luistimet alkaa totella. Että ei enää ihan joka sekka tartte keskittyä siihen hortoilemiseen, vaan voi painaa menemään jollain luotolla siihen, että kintut kyllä kantaa.

Kuntokin kasvaa. Tänään meitä sanktioitiin kunnolla siitä, että kaikki eivät edelleenkään ole ajoissa paikalla treenien alussa. Punnerruksia tehtiin drillien väleissä 25:n erissä yhteensä 125! Siis terve. Mä en oikeasti osannut enkä jaksanut vielä lokakuussa tehdä oikein yhtäkään. Kuin paras fiilis tää sitten on!? Ja kuin hyviä fiiliksiä ihmisellä oikein nyt voi noin ylipäätään olla?

Nyt on treeneissä kahden viikon joulutauko. Ei millään malttaisi sellaista pitää, mutta kun tää tautikin nyt kerran tuli päälle aika raisusti, niin kai se ihan hyvä on huilailla pois. Oonkin jo kolmisen viikkoa pysytellyt terveenä melkeen pelkällä päätöksellä. Koko ajan ollut tulollansa joku pöpö. Sitten tammikuussa onkin enää kahdet freshmeat-harkat ennen Minimum skills -testiä. Ja sen jälkeenhän sitten alkaakin se tositreenaaminen isojen seassa. Jahuu jahuuuuu!

Menköön tämä ylitsepursuava universaali rakkauspuhe nyt ihan vaikka kuumehörhöttelyn piikkin, mutta tällaisen vinkin nyt antaisin kaikille joiden synttärit lähestyy (ihan sama kuin paljon täytät, mulle tää oli 35 v -lahja):

– Aloita joku ihan uusi juttu (aikaa on, kun aikaa tehdään)

– Katso, että se porukka jossa juttua teet, ruokkii sun parastasi (koita ruokkia niiden parasta takas).

– Anna itsellesi lupa innostua ja nauttia täysiä. Ihan täysiä.

Nyt meen peiton alle köhimään ja fiilistelemään. Joulukalenteriluukku jää nyt valkkaamatta tälle päivälle. Huomenna tulkoon sit joku tuplahyvä!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s