Ani ja suklaarasia ne yhteen sopii

Seuraa suklaa-avautuminen. In a true x-mas spirit. Koska täytyy täällä välillä muutakin olla kuin kalenteria.

Tänään se taas nähtiin. Sama nainen joka vailla tuskaa ihan hiljan oli kaksi viikkoa ilman mitään sokeria ja vielä vähän bonuksena samalla ilman viljatuotteitakin, oli tänään täysin aseeton suklaarasian äärellä. Lopetin vasta kun viimeinenkin pala oli syöty. Ja nyt puhuttiin sellaisesta metrisestä herkkukaukalosta mallia ”koko toimistolle”. Sori kaverit, se on nyt putsattu.

Eikä oikein edes tehnyt mieli. Ne vain olivat siinä. Se riitti. Tiesin toimivani näin jo etukäteen, koska annoin viikko sitten itselleni liekaa. Tuumin, että höllään vähän ja nautiskelen joulusta. Niinpä niin.

Minussa yhdistyvät suhteellisen hysteerisellä tavalla mielipuolinen kurinalaisuus ja äärihedonistinen antautuja. Tällä yhdistelmällä on mahdollista lihoa 30 kiloa ja laihtua saman verran – saman vuoden sisällä. Olen kokeillut. Kahdesti.

Olen kuuri-ihminen. Minulle ei tuota minkään maailman vaikeuksia sitoutua milloin mihinkin ankaraan pinnistelyyn määräajaksi. Ja aikakin voi olla melkein mitä vain tunnista vaikka vuoteen. Pystyn kyllä. Ja nautinkin suorastaan. Mutta alamäki on yhtä helppo ja varma. Mekanismi on aina sama. Annan itselleni luvan vähän höllätä, ja siitä se luisu lähtee. Siirryn sadistisesta tiukistelusta sulaan megalomaaniseen mässäilyyn silmänräpäyksessä.

Kohtuukäyttö ei ole minun juttujani. Olen samalla tavalla koukussa sokeriin kuin narkkari kamppeisiinsa. Tiedän parin kymmenen vuoden kokemuksella, että ”kyl sä voit hei yhen ottaa” on täysin tyhjää sananhelinää kohdallani. Kokonaan ilman on lastenleikkiä, vähän silloin tällöin ihan sietämätön mahdottomuus. Minulta ei lähde vähän kädestä. Menee moolokin kita –tyyppisellä orientaatiolla ihan peräseinään saakka.

Kerron esimerkin, täälläkin kerrotun, saman johon aina välillä palaan. 11 vuotta sitten tähän aikaan odotin esikoistani. Tympi olla raskaana, joten hain iloa sieltä josta sen helpoimmalla löydän. Rasiasta. Aloitin joulukuun 2000 joka ainoan päivän Pandan suklaarasialla. Söin yhden jokaisena joulukuun päivänä, kunnes esikoiseni syntyi 30.12. Yhden konvehdin? Ei. Yhden rasian. Painoin joulukuun 30.12 lapsen synnytettyäni 101 kg. En suosittele.

Jos meinaan pysyä minkään valtakunnan ihmismäisissä mittakaavoissa ääriviivoiltani, saan olla aina vähän valppaana. No okei, paljon valppaana. Tikkulaihaksi en tahdo, pyri enkä pääsisikään, mutta sataakaan en meinaa painaa enää koskaan. Se on ihan yksinkertaisesti liian epämukavaa.

Tilanne on vähän naurettava ja paljon ärsyttävä. Mutta toisaalta se on minun tilanteeni. Olen tuntenut itseni jo 35 vuotta. Pärjään tämän tyypin kanssa kyllä. Hän on monessa muussakin asiassa aika hillitön ja varsin ailahtelevainen, mutta pääasiassa ihan kelpoinen. Tulemme juttuun.

Viikon päästä vedän taas ainakin suklaajarrusta. Siihen asti yksikään konvehti ei ole turvassa minun liepeilläni.

Kuis teillä? Nyt arvostaisin suuresti hyviä avautumisia erilaisista riippuvuuksista.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s