Kiertuetta ja palomiesten paineistavia katseita

Pakkailen tässä parin yön kamppeita kassiin ja koitan selkeästi keksiä sijaistoimintoja. Kahden hengen ja ylläolevan kuvauskaluston tiivis iskuryhmämme on aloittanut tehoviikon. Tänään vietimme päivää Päijät-Hämeessä, huomenna on Uudenmaan keikka ja varhaisella keskiviikkoaamuna starttaa kone Pohjois-Pohjanmaalle (niin varhaisella, ettei täältä Hämeenlinnasta ehtisi kentälle mitenkään ihmismäisesti, joten olen hakenut turvapaikkaa isoveljen sohvalta huomisyöksi)  ja sieltä etenemme autopelillä torstaiksi Kainuuseen. Torstai-iltana lennämme vielä kotiin.

Perjantai lienee ihan normatiivinen toimistopäivä nauhojen purkamisen ja käsikirjoittamisen käynnistelyn parissa. Sitten maanantaille on vielä yksi kuvauspäivä Satakunnassa, ja siinä kiertueen päätös.

Melkoisen tiiviillä tahdilla mennään!

Toinenkin työhommeli. Olen Facebookin puolella kertonut Nikosta, toimituksemme vessaan ilmestyneen palomieskalenterin tammikuun pojasta, jonka keholla risteilee sydän. Tässä hän on:

Sydän oli ilmestynyt Nikon silmiä peittämään samana päivänä, kun olin eriössä istuksiessani huomannut häpeileväni tuijotuksen alla. Kollega oli tuntenut samoin, ja hoitanut homman ystävällisesti kuntoon. Miten musta tuntuu, että niissä miestenvessoissa, joissa tyttökalentereita on, ei juuri katseen alla nolostella. Vai mitä luulette?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s