Kanin itsetuhoaikeet

Ei tullut uni yöllä. Jäi joku kela päähän. Sellainen, jossa tyystin turhat pikku yksityiskohdat saavat kolossaalisen mittasuhteen. Piti nousta ja höhhöillä pimeässä olkkarissa. Odotella säällisempää aikaa keitellä kahvia. Neljä tuntia ja risat siihen meni. Kävin aina välillä peiton alla koklaamassa, mutta ei. Nyt kahvi maistuu taivaalliselta. Olen yleensä mestaruusluokan nukkuja, joten eipä siinä mitään. Yhden … More Kanin itsetuhoaikeet

Arvioi tämä:

Derbyhaasteen puoliväli

Neljä viikkoa eli tasan puolet derbyhaasteesta on nyt takana. Heh, kai sitä derbyhaasteeksi voi sanoa, vaikka olen muuttanut sekä ruoka- että treeniohjeet itselleni sopivammiksi. Sanon nyt kuitenkin, haaste joka tapauksessa. Tähtäimessä tulla vahvemmaksi. Mitä sitten on tapahtunut kuukaudessa? No ainakin olen opetellut tosi säntillisen ruokarytmin, joka sisältää paljon proteiinia eikä yhtään sokeria, alkoholia eikä muitakaan … More Derbyhaasteen puoliväli

Arvioi tämä:

Aika-ajoja ja hidastuskohtauksia

Tyytyväinen olo. Väsynyt ja aika murjottu eilisten treenien jäljiltä, mutta tyytyväinen. Eilen pelattiin taas jokaperjantaiset harjoitusmatsit. Jännä ilmiö tapahtui. Peli tavallaan hidastui mun silmissä. Kaksi ensimmäistä scrimmage-treeniä on sujahtanut ohi sellaisessa touhukkaan säädön ilmapiirissä, että intoa on ollut reippaasti ja tajua tosi vähän. Ei oikein mitään selkeää kuvaa siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Kahden minuutin jamit … More Aika-ajoja ja hidastuskohtauksia

Arvioi tämä:

Riittämisestä

Kokovartalofiiliksen perjantaiklisheet tässä hei. Oon hyvän aikaa miettinyt yhtä teemaa, joka aina nousee pintaan säännöllisin väliajoin ihanien eri elämänpiireistä tuttujen ympäröivien tyyppieni kanssa. Riittämisestä. Suorittamisesta. Omasta paikasta. En oikeen ole osannut muotoilla tätä millään vähemmän siirappisella tavalla, joten rykäisen nyt vaan tähän mitä mietin. Tää on, hei, kuitenkin mun blogi.   Suoritus ei ole se … More Riittämisestä

Arvioi tämä:

Menneitä mietteitä

Nostelempa minäkin pari vanhempaa postia tänne uudelleen kurkattavaksi. Näitä muutamaa on koko Kokovartalofiiliksen olemassaolon ajan luettu kaikkein tiheimmin. Suhteistahan niissä molemmissa on kyse. En ole ihan yllättynyt, että just ne ovat eniten mietityttäneet. Sellaista puljaamistahan tämä on. Eniten on näköjään resonoinut ajatus parisuhteen ajankäytöstä. Seuraavana tuleekin ystävyyssuhteiden todellisuus. Kyllä mä nuo edelleen ihan allekirjoitan. Vaikka … More Menneitä mietteitä

Arvioi tämä:

Ne vie multa kaiken. Ja vähän yli.

Huh, aika tarkkana saa olla rahahommien kanssa nyt. Tuntuu, että koko ajan pitää tarkistaa ja tuplatarkistaa, että menevät eurot oikeaan paikkaan.Liikaa ei koskaan ole tulolla tänne päin. Toiseen suuntaan kysellään kovastikin paljon. Eilen huomasin, että verkkopankkini herjaa erääntynyttä laskua, reilun 1500 euron ennakkoveroa viime vuodelta. Hiipi aika iso jääpuikko puseroon! Tsekkasin tilin. Maksettu on ajallaan. … More Ne vie multa kaiken. Ja vähän yli.

Arvioi tämä:

Kissalempeä

Tämän päivän lemmekkäin hetki koitti lapsenvahtireissulla siskon luona. Kissa nukahti mahan päälle kehräämään. Tällaiselle allergiajoukkueen luotsille karvatyypit on aina yhtä juhlaa. Kilpparia kun ei oikein silitellä. Ihana hetki päättyi aika pian, kun kissa niin sanotusti got a little carried away. Kivat kynnet. Niillä tietty oikein poljettiin paidan läpi tunteikaasti. Lähtöhän sille sit tuli.Kattokaa nyt tota … More Kissalempeä

Arvioi tämä: