Narisen narinasta – hah tätä kaksinaismoraalia!

Puhisisin vähän. Negistelystä. Aina välillä tapaa sellaisia tyyppejä, joilla kaikki on koko ajan pielessä. Heidän pielessä olevat asiat ovat paljon pielempiä kuin kellään muulla, ja muutenkin vain siinä heidän omassa elämässään on sellaisiakin juttuja kuin alamäki. Tai arki.

Viime aikoina olen sattuman oikusta tavannut toistuvasti sellaista tyyppiä, joka vastaa kaikkeen negatiivisen kautta. Ihan hämmentävissä määrin. Olen pohtinut paljon, mikä oikein mättää hänen mielessään.

Kun sanon ”eilen tuli kiva ohjelma”, hän vastaa ”ai ei mulla vaan oo aikaa kattoa telkkaria”. Kun jatkan ”no jos ottaa talteen tai kattelee netistä myöhemmin” hän jatkaa ”ei tuu sellaista hetkeä kuule että ehtisin telkkaria katteleen”. Jaa.

Kun sanon ”onpas pylly hyvin kipeenä jumpan jäljiltä” hän sanoo ”no kuin sulla nyt on muka aikaa jumpalla käydä? Ei mulla kuule sellaseen oo”. Kun jatkan ”no kai nyt edes joskus? Kai se aika kamalaa on jos ei koskaan ikinä pääse?” hän jatkaa ”no kuule ois sullakin varmaan tota pyykkiä pestävänä”. No ois!

En tajua. Ei ole vain tämä tyyppi. On monia tällaisia. Eivätkä vain jumpat ja telkut, vaan kaikki vähänkin muu kuin paska tamppaaminen työn ja kotisouvin välissä. Nämä lauseet sanotaan vielä ylpeydellä. Mitä hiton ylpeiltävää siinä on, jos elämä on mennyt sellaiseksi, ettei mitään pysty eikä ehdi? Koskaan! Väitän, että pystyy ja ehtii kyllä. Ei aina, eikä kaikissa tilanteissa, eikä kukaan kai niin paljoa kuin tahtoisi. Mutta kyllä pitää ehtiä ainakin joskus jotain kivaakin. Telkkaria. Jumppaa. Seksiä. (Vitsi miten odotan seksikeskustelua tämän tyypin kanssa! Otan kohta itse puheeksi, jos ei ehdi ensin!)

Ihan tosi harvoin on sellainen tilanne, ettei todella millään pysty. 90 % ajasta kyse on ajattelutavasta. Jostain fiksaatiosta, jossa ollaan niin hemmetkin tärkeitä ja kiireisiä, ja ajaudutaan vielä nauttimaan siitä. Jossa nurjasta mielestä ja jatkuvasta nurisemisesta tulee taidetta. Se vaan on hiton syövyttävää touhua. Itselle ja muille.

Olen sanonut tämän ennenkin, ja sanon vielä. Minä ainakin olen miljoonasti kivempi vaimo ja äiti ja tyyppi, kun välillä jumppaan / luistelen / katson telkkaa. Enkä kerra vuodessa. Monta kertaa viikossa. Vaikka väkisin. Vaikka olisi ne pyykit (aina on!) ja ruoka laitettavana (jokaisena päivänä, useampaan otteeseen. Ihan kaikilla. What’s the big deal?) tai vaikka olisi meneillään sellaisia asioita kuin remontteja, tulipaloja, kriisejä, sairasteluja, kuolemia. Juuri silloin. Varsinkin silloin. Koska se on ainut tapa jolla pää ja sielu kestää. Ja niiden pitää tässä touhussa kestää. Tässä elämässä.

Kuinka se niin vaikeaa on oppia pitämään omia puoliaan ja itsestään huoli? Ei sitä tule kukaan muukaan tekemään. Se nyt vaan on niin!

Mielessäni lähetän näille ankeuttajille tämän kuvan:

Mainokset

2 thoughts on “Narisen narinasta – hah tätä kaksinaismoraalia!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s