Ei-toivottu vieras muumitalossa

Huh huh, terkkuja migreenin jälkipöllyistä. Friikki olo!

Eilen iski kohtaus kesken treenien. Edellisestä on jo muutama kuukausi joten ihan puskista tuli. Olin kotoa lähtiessä jotenkin aika väysnyt ja pihalla, mutta en osannut kiinnittää siihen isompaa huomiota. Heti pukkarissa ekat pelikaverit kysyivät, olenko kunnossa. Luulin kyllä olevani, mutten sitten ollutkaan.

Alkutreeni meni jotenkin sumussa. Mietin miksen yhtään tajua mitään, mutta tuumin sitten että ei ole uutta sekään. Oli tosi vaikea tajuta ohjeita ja sellainen huippuhutera ja outo olo. Kun alettiin scrimmata ehdin luistella yhden jamin ja taas yksi pelikaveri luisteli viereen ja kysyi olenko ihan kunnossa. Havahduin jotenkin vasta siinä kunnolla siihen, ettei tosiaankaan ole. Että itse asiassa on ihan kaikkea muuta kuin ollenkaan hyvä olo. Tuli kiire ottaa luistimet jalasta. En tajunnut mitään mitä siellä tapahtui. Siis sitä tavallista aloittelijaurpoilua vähemmä vielä. Homma vaan jotenkin luisui ohi. Tuli sellainen kylmä hiki ja tutina ja sitten jo tajusinkin mitä on meneillään.

Ekaksi teki mieli luistella vaan, koska se nyt on niin kivaa ja perjantait on aina parhaita. Alkoi kuitenkin hirvittää ja meille on monta kertaa sanottukin, että niitä oloja kannattaa kuunnella, ettei käy sattumaan itseä ja muita. Niinpä sitten vain nöyrin mielin luistimet jalasta ja reunalle.

Kotiin oli tylsä ajaa, kun autojen pitkät valot peruutuspeilissä kävivät silmille. Pimeässä suihki vain punaisia ja valkoisia pisteitä. Verkkaiseen menin, mutta tiesin ajavani vähän kelloa vastaan. Piti päästä kotiin ennen kuin kohtaus olisi päällä täysillä. Sitten ei meinaan enää yhtään kyllä ajellakaan.

Kotona nukahdin suorilta jonnekin syvään tukkikasaan, ja vetelin melkein 11 tuntia unta kupoliin. Aamulla heräilin kamala tärinä päällä ja sanat hukassa. Ihana auringonpaiste ikkunoista sattui ihan huolella silmiin.Nyt höhhöillään iltapäivää, ja höntti olo vaivaa vieläkin. Selvästi parempaan kuitenkin mennään jo, ja elätän toiveita että herään huomenna skarppina ja pääsen treeneihin.

Tämä oli taas tällainen yllärikohtaus, jossa etukäteis- ja jälkitila on varsinaista kipuvaihetta pahempi. Se pöljä olo, jossa ei oikein saa puheesta selvää ja unohtaa kaiken! Kieli tuntuu tosi paksulta ja tulee älyttömästi lyöntivirheitä kirjoittaessa. Itku tulee tosi herkästi ilman mitään ulkoista syytä. Täydet kankkusen oireet ilman juomista. Melko epistä! Ja ajankulu on ihan vääristynyt myös. Äsken havahduin siihen, että mennään jo myöhempää iltapäivää, vaikka olisin voinut vannoa että kello on maksimissaan yksi! Ihme fiiliksiä.

Olin jo niin toivonut, että nämä olisivat lakanneet. No, tulevat sentään harvemmin kuin syksyllä ja kesällä. Ja onhan tässä nyt ollut tätä stressiä ja lataustakin aika tavalla. Menisi nyt ohi vaan kokonaan. Tekisi mieli ulos kävelylle.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s