Derbymietteitä pimeämmältä puolelta

Mä pelaan huomenna ekan bouttini. Maailman siisteintä! Yleisö ja musat ja kaikki. Ja mä viimeinkin siellä ihan tosihommissa luistimilla. Pystyn ehkä vähän kuvittelemaan kuin kivaa se on. Järjettömän!

Oon derbyillyt nyt tasan puoli vuotta. Siihen on mahtunut monenlaista tunnelmaa. Ihan ekat viikot ja kuukaudet olin vaan hullun rakastunut. Ihan totaalipöljänä kaikkeen. Ja mä sen toden teolla osaan – hullaantumisen.  Tuntui niin järjettömän siistiltä että tällainen juttu löytyi, tällaiset ihmiset ja tällainen laji. Aluksi tuntui myös, että oppi ihan älyttömästi. Olin jossain vaiheessa jo vähän varma että täähän nyt sujuu! Tsih.

Sitten yhtäkkiä tuli melkoinen suvanto ja seinä ja mikä este nyt sitten tähän laitettaisikaan. Yhtäkkiä mikään ei tuntunut sujuvan yhtään. Kaikki uusi oli liikaa ja liian nopeasti ja liian vaikeeta. Koko perkeleen peli jotenkin mahdoton tajuta. Kaikki vanha jo opittu katosi päästä ja jaloista. Mietin jo, että mitä mä vanha urpo täällä tällaista heilun. Että muahan pelottaa hulluna mennä tonne noiden sekaan ja siellä ollessani olen lähinnä tiellä ja koitan pysyä hengissä. Paskamainen fiilis.Vaikea ääneen sanottavaksi. Enkä sanonutkaan. Luistelin vaan.

Samaan aikaan moni samalta kurssilta aloittanut suihki hurmiossa eteen päin minkä ehti. Oppi ja tajus ja eteni. Tuli valituksi matkatiimeihin ja muutenkin loisti. Vaikeaita fiiliksiä kestettäväksi, kun oma olo on mudissa. Vaikea olo, kun on tällainen kilpailunarkki. Voittonarkki. Pärjäämis-menestymis-osaamisnarkki. Kiitoksella käyvä kissa.

Iloitsepa siinä toisten hyvästä mielestä (koska ne pärjääjät hitto vieköön vielä ovat mun parhaita derby-ystäviä ja superhenkilöitä!) ja samalla uskottele itsellesi että ei 35-vuotiaat enää ole kateellisia. Eipä.

Meni monta viikkoa niitä miettiessä. Hävetti tunnustaa itselleenkin niitä ajatuksia. Kelailin, että tähänkö saatanan samaan ansaan mun piti itteni ajaa vielä vaan? Onneksi sitten muutama rohkea muukin uskaltautui kahden kesken juttelemaan samantyyppisiä. Helpotti paljon. Ja tuli tukea niiltäkin, jotka paremmin tietää. Ovat kenties jopa itse kokeilleet.

Joku kaksi viikoa sitten vähän annoin periksi. Ajattelin, että nyt Ani me vaan luistellaan. Luistellaan ja treenataan ja otetaan tästä se ilo irti minkä saadaan, ja lakataan miettimästä niitä kehnoja. Niitä osaamisia ja pystymisiä. Ja varsinkin niitä pääsemisiä. Että jos ei muuta niin osaan nyt ainakin rullaluistella vähän, mikä on helvetisti enemmän kuin edeltävinä 35 elinvuotena tätä ennen. Ja siihen voisit olla tyytyväinen sinä itseltäsi alvariinsa liikaa vaativa ahnehtija. Ni. Että tämä on kuule nyt roller derbyä. Harrastus. Ei ole ihmisyyden mittari. Tämäkään.

Ja kas perkelettä vaan! Tulee treenit, jolloin käydään läpi perusasioita. Päässä naksahtaa ja alkaa joku tajuaminen. Pitkästä aikaa. Tuleekin ilo ja pelko lähtee sen tieltä. Wohoooo miten hyvä tunne! Ei tule superosaamista tai ihmevoimia, mutta tulee taju siitä mihin pyritään. Peli hidastuu silmissä ja syntyy yhteyksiä. Ai tuosta syystä tuommoisia siellä tehdään! Jospa koklaisi sitten sellaista tehdä.

Ja nyt se on päällä vieläkin. Se tunne. Ja pelaamaan on mahtavaa mennä. Joku pullonkaula ohitettiin, ja ennen kuin uuteen sukelletaan on lupa vähän fiilistellä.

Ja huomenna fiilistelen ihan täysin palkein. Täällä:

 

Ja mikä on siisteintä? Mulla on yleisö täys rakkaita ihmisiä, joiden mielestä on kiva kattoa kun mä luistelen. Vaikka menisi miten (eikä ne sitä edes huomaa! Johku korkeintaan, mutta se tietää tarpeeksi pysyäkseen hiljaa) ja mulla on vielä ratakin täynnä rakkaita ihmisiä. Sellaisia tyyppejä, joiden tutustumisesta oon joka päivä tosi onnellinen.

Kaikkihan siis on enemmän kuin hyvin!

 

Mainokset

6 thoughts on “Derbymietteitä pimeämmältä puolelta

  1. Oiiii vitsi, tsemppii ja iloo ekaan bouttiin! 🙂 Rakkaitten lisäks Kouvolan rullaajatki tulee kannustamaan sua ja kaikkii muitaki, jee!

  2. Voi kulta, vaikak en rolleri-maailmaa tunnekaan niin noi tunteet tunnen liian hyvin. Liikaa niissä oon taas viimeaikoina itekin möyrinyt. Joku päivä mennään kahville, vaikka vaan kertomaan itsellemme että me osataan ja mikään tuollainen ei määritä meitä ihmisenä. tai sitten ruotimana näitä, tai olemana ruotimatta tms. pus hali.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s