My big fat derby wedding!

Olipas derbyisä viikonloppu! Ihan mahtava kaikkineen! Hehkutan ekaa bouttia ja ihan loistavaa bootcamppia myöhemmin, nyt pitää nimittäin jakaa kanssanne riemukas perhetapahtuma.

Minä ja derbyvaimoni Mini Gsus, eli Jeesus eli maailman siistein tyyppi, vietimme nimittäin eilen häitä.

Rakkausjuhla tapahtui bootcampin afterpartyissa romanttisessa Cafe Mascotissa. Sinne oli kokoontunut lukuisa hilpeä joukko Skotlannin pelaajia oman HRD-väen lisäksi. Täydellinen settaus derbyhäille.

Olimme pukeutuneet asiaankuuluvasti partyvesteihin (ja minulla oli ainakin ”jotain vanhaa” eli Johtajan ihan ekat derbysukat ja ”jotain sinistä” eli ARRGin kotijoukkueen rintanappi) ja ihanasti mätsääviin punaisiin asusteisiin.

Niin kuin häissä kuuluu, me kuljimme kunniakujasta ja päällemme heiteltiin paperisilppua. Juhlaväki lauloi (Sata salamaa) ja pyyhkii liikutuksen kyyneliä juhlavassa asennossa pelikentiltä tutusti polvella.

Saimme vihkijäksi kunnianarvoisan Auld Reekie Rollergirls –tuomari Cherry Furyn. Väitän, että kuumempaa vihkijää ei tältä planeetalta (eikä lähimmiltä muiltakaan) heti löydy!

Cherry piti pienen puheen, ja kysyi meiltä sitten derbyhäiden vihkikaavan mukaiset kysymykset, kuten lupaammeko aina pidellä toistemme hiuksia jos alkaa jatkoilla laatta lentää,  seuraammeko varmasti toisiamme ambulanssissa sairaalaan vahingon sattuessa pelitilanteessa tai treeneissä, sekä takaammeko vetävämme toisiamme armotta kasettiin radalla sääliä tuntematta. Ja me vakuutimme että näin aivan ehdottomasti on.

Sitten vaihdoimme sormuksenkaltaiset tuotteet:

”Tällä rusetilla…”
”ja tällä rintaneulalla…”

Ja sitten tietysti juotiin malja. Ja toinen. Ja meni siinä ehkä kolmaskin. No pullo siinä rehellisyyden nimissä meni, mutta joivat nuo muutkin.

Mun derbyvaimoni on maailman paras. Hän on jäätävän hyvä jammeri, hämmästyttävän pieni ihminen ja sisältä sulaa kultaa. Meillä on avioehto, joka sitouttaa kummankin varjelemaan toista myös omalta pöljäilyltä tilanteissa, joissa harkintakyky petää. Siinä luvataan, että suhteemme tulee aina olemaan täynnä mitä kauneinta vankkumattoman platonista lempeä. Sen lisäksi liitto tulee sisältämään ainakin jalkahierontaa, kuivalihaa ja raakasuklaasydämiä.

Rakkauden kevät 2012!

(Kuvat: Claire Leah Threat)

Mainokset

3 thoughts on “My big fat derby wedding!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s