Lofoottien valtaajat 2012 osa 8

12.7  Stave Camping

Heräämme mökissä vähän kehnosti nukutun yön jälkeen. Jokaiselle on heti selvää, että tästä tulee jännä päivä. Valaat!

Olemme reissun lakipisteessä, ja ilmassa on jo vähän kotiinpaluunkin tunnelmaa. Varailimme eilen netistä laivapaikan välille Uumaja-Vaasa kolmen päivän päähän, ja se säätelee sitten kulkuamme ja tahtiamme tästä lähtien. Näyttää vuosien tuntuman perusteella aina vain vahvimmin siltä, että 10 päivää on sopivin reissupituus. On sellainen olo, että on päässyt irti ja nautiskellut, ja palailee sitten jo mielikseen kotiinkin.

Syömme huipputerveellisen suklaaleviteleipäaamiaisen ja katselemme vähän huolekkain mielin ulos. Sumu nousee. Tämä ei ole mikään pieni aamu-usva, vaan paksua, läpitunkematonta massaa. Tiedämme, että valasreissu perutaan, jos keli ei salli merelle menoa. Samaan rahaan saa varata uuden toiselle päivällä, mutta meillä ei nyt olisi päiviä hukattavaksi. Hermostuttaa.

Saavumme alkuiltapäivästä valaidentutkimuskeskukseen. Henkilökunta on vähän hermostunutta, epävarmuus lähdöstä kasvaa. He eivät näytä olevan niinkään huolissaan sumusta vaan siitä, että edellisellä retkikunnalla kestää. He ovat olleet merellä jo muutaman tunnin normaalia pidempään. Valaita ei ole näkynyt.

Kierrämme valaista kertovan näyttelyn ja sitten meidät lähetetään tappamaan aikaa. Pyydetään palaamaan viiden tuntumassa. Josko sitten pääsisimme lähtemään. Hermostuttaa entistä enemmän.

Käymme rannassa taukopaikalla syömässä päivällistä. Olemme niin viritetyt valaiden taajuuksille, että kuvittelemme näkevämme niitä jokaisessa isommassa kuohussa. Kiikarit kuumana tarkkailemme merta sen, minkä sumu antaa myöden.

Viideltä tapahtuu melkoinen ihme. Taivas on yhtäkkiä kirkkaan sininen ja aurinko alkaa helottaa taivaan täydeltä! Kaikki sumu on kadonnut kuin iskusta, edellinen valaspartio ajaa rantaan (hymyjä! valaita on nähty!) ja pääsemme matkaan. Tuuliolotkin ovat mitä suotuisimmat 4m/s.

Pääsemme vain 8 kilometrin päähän rannasta, kun alkaa tapahtua. Muutaman kymmenen metrin päässä veden pinnassa nousee suihku! Juuri sellainen, kuin kuvissa ja luonto-ohjelmissa! Tunnelma on epätodellinen ja ihmiset pakkautuvat laivan laidoille hihkuen riemusta. Kamerat räpsyvät taukoamatta. Ja siihen se nousee. Glen. 45 000 kiloa painava ja 18 metriä pitkä kaskelotti, noin vain happea haukkaamaan! Tyhjentämään suihkutellen varastonsa tyhjäksi.

Se päästää meidät aivan viereen. Olemme 15 metrin päässä tästä jättiläismäisestä tyypistä ja olo on täysin epätodellinen. Katselemme naulittuina sen rauhallisia liikkeitä, harmaansävyistä nahkamaista selkää ja korkealle kohoavia vesisuihkuja. Miten ihmeellinen, kaunis eläin!

Kun Glen on tankkaillut joidenkin minuuttien ajan, se lähtee takaisin syvyyksiin syömään. Se kääntää itsensä melkein täsmälleen pystysuoraan asentoon ja näyttää vielä sen kuuluisan pyrstönsäkin! Kohta se on kahden kilometrin syvyydessä syömässä. Me haukomme happea kannella aivan innoissamme. Kiljumme ja huokailemme. Ihan uskomaton näky!

Olen kehno kuvaaja, eikä hetken tunne mitenkään taltioidu kameralla. Mutta tässä häntä nyt näkyy kuitenkin.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Kapteenikin on tyytyväinen. Glen on vanha tuttu. Yksi alueen helposti tunnistettavista kaskelottiyksilöistä. Kullakin on omat lovetuksensa ja tunnusmerkistönsä pyrstössä, joten henkilökunta tervehtii kutakin kuin ystävää. He tietävät myös, että ruokailtuaan noin 20-40 minuuttia, on valaan palattava takaisin pintaan tyhjennysreissulle. Kiertelemme lähialuetta auringon hellittelyssä ja odotamme paluuta.

Lyhyen tauon jälkeen vesi suihkuaa taas. Kapteeni tunnistaa valaan taas Gleniksi. Se on noussut hyvin lähelle meitä. Ja siinä sitä taas ihmetellään, melkein kosketusetäisyydeltä. Valaalla ei ole kiirettä mihinkään. Se ei ole vähääkään häiriintynyt meidän läsnäolostamme. Mikäpä tuon kokoista mötkälettä uhkaisikaan! Se puuskuttelee ja me kuuntelemme lumoutuneina. Saamme olla tässä tällä tavalla! Taianomaista!

Yhteensä kolmesti Glen käy näyttämässä meille itseään. Se näyttää täysin rennolta siinä pötkötellessään. Pyrstön  nouseminen on aina se huippuhetki, jota kaikki yrittävät kameraansa tallentaa. Kamalaa, kun samalla pitäisi pystyä katsomaan tarkasti ja keskittyä kuvaamiseenkin! Johku saa napattua hienon videonkin.

Olemme merellä yhteensä kolmisen tuntia. Glenin lisäksi bongaan jostakin paljon etäämmältä yhden vesisuihkun, mutta emme lähde kiirehtimään paikalle – valas olisi jo pinnan alla kun ehtisimme lähiseutuun. Nautimme laivassa kahvia ja hyvää keittoa. Kaikilla on tarttuva hymy ja kupliva nauru. Joka pennin arvoinen juttu, vaikka pennejä kyllä kuluikin (perheeltämme noin 400 e). Tämän takia kannattaa kyllä nipistää kaikesta muusta retken kulussa.

Illalla ajelemme vielä mainiota meriseikkailua m/s Bombataa kuunnellen rauhalliselle Gullesfjordin retkeilyalueelle yöksi. Tosi kiva mökki maksaa 500 Nkr /yö. Majoitus on kyllä täällä todella yllättänyt edullisuudellaan. Subventoidaankohan retkeilyä täällä vahvasti, vai onko kilpailu vain lyhyen sesongin aikana niin kova.

Huippupäivä. Aivan ikimuistoinen. Olo on onnekas. Sillä lailla todella syvästi onnekas. Saimme tällaistakin tässä elämässä nähdä!

Mainokset

2 thoughts on “Lofoottien valtaajat 2012 osa 8

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s