aaaa sugar sugar….honey honey…

Koska kyselyssä varsin vähäinen joukko lukijoista varta vasten halusi kuulla juuri siitä, mutta toisaalta huikea enemmistö antoi vapaat kädet poukkoilla aiheesta toiseen ihan sumeilematta vanhaan malliin, juttelen pari sanaa ruokahommeleita.

Olen vähän fiksaillut syömisiä. Taas. Monennenkohan kerran. No helvetinmonennen. Mutta toivoakseni ehkä viimeisen. Olen ryhtynyt projektiin, joka on erittäin vakavin mielin nimetty Kuumaksi Puumaksi.

Ai miksi? No, täytän lokakuussa 36 ja ajattelin, että voisin tehdä sen aika hyvässä kunnossa. Liikuntoa tuleekin tätä nykyä varsin mallikkaasti päivittäin, joten katse oli käännettävä lautaselle. Paino oli hivutellut taas ylemmäs kuin tarvis olisi.

Paniikkinappula alkoi lopullisesti painautua pohjaa Norjan reissun kuvia katsellessa. Sattui silmiin yksi, joka kertoo aika hyvin sen kuinka hyvin mun kehopoloni kestää noita hiilareita. Oltiinhan pussipasta- ja karkkisulkeisilla liikkeellä.

Feast your eyes on this:

Ei turvota yhtään.

Nonni. Tuollainen sikanaamalook ei oikein puhuttele mua, joten aloin asialle. Tipautin pois kaikki sokerit. Siis todellakin ihan kaikki lisätyt sokerit, hunaja mukaanlukien. Pois jäivät myös kaikki alkoholi sekä vilja, perunat ja riisit. Karppaan, rajoitan hiilihydraatteja, miksi sitä nyt haluaa sanoa. Vaihdoin höttöshaiban tilalle sikana kasviksia, pähkinöitä, paljon vettä, muutamia hedelmiä ja rutosti marjoja päivässä, sekä kalaa, katkarapuja, kanaa, paljon munia, avokadoa ja sellaista. Kermaakin ja voita, mutten missään mielipuolisessa mitassa. Juustoja ja satunnaiset pekonit aamuselle. Ai että. Nam.

Ja miten hyvä olo siitä tulikaan! No törkeän.

Nyt juuri tänään on mennyt viisi viikkoa aloituksesta. Paino on tippunut siinä ajassa 5.5 kiloa ja vyötärömitasta kadonnut 12 cm. Muualtakin on hävinnyt senttimäärin. Olo on virkeä, valpas ja hyvä. Treeni kulkee mitä mainioimmin. Iho on huippukunnossa. Tällä mennään eteenpäinkin.

Nyt väliaikatilanteessa näyttää tältä:

Pari asiaa ottaa kunnolla päähän. Ensinnäkin, melkein kaikki sosiaalinen kanssakäynti häärii syömisen ympärillä. Jos et syö, olet pälli. Jotenkin on tosi loukkaavaa, jos ei koko ajan ole mussuttamassa jotain jättikorvapuustia. Tähän tepsii se, että valkkaa ympärilleen hyvät tyypit. Se tepsii myös yllättävän himokriisin syövereissä. Jaettu harjoittelu uusille tavoille on hitosti kivempaa. Myös eväiden ottaminen mukaan hankaliin paikkoihin toimii mainiosti. Ylipäätään avainsana on valmistautuminen. Kun on jo hullu nälkä, on huono sanoa ei sille höyryävälle pitsalle.

Toiseksi, melkein kaikessa on sokeria. Ilmeiset karkit ja pullat ovat vain se huippu. Sokeria on myös paikoissa, joista sitä ei heti osaisi etsiä. Sinapissa. Majoneesissa. Jopa siinä pekonissa ja meetwurstissakin! Keittokinkkuleikkeessä. Tänään meinasi jo huuto päästä, kun tajusin sitä olevan myös suurimmassa osassa valmiita wokkivihannespusseja. Miksi?! Tähän ei tepsi muu, kuin lukea tuoteselosteet. Niistäkin kamoista, jotka luuli jo tuntevansa. Ja valmisruuat, ne voi melkein kaikki heti unohtaa. Turhauttavaa ja ärsyttävää, mutta palkaksi tulee kyllä melkoisen hyvä olo. Ja vähän vähemmän sikaisa ilmekin.

Kolmanneksi, onkin aika jännittävää opetella uusia juttuja itsestään tässä iässä. Kuten vaikka sitä, millaisia tunnelmia nostaa pintaan se, ettei hoitelekaan ylä- ja alarekisterin kuohuja jotakin hyvää suuhun laittamalla. Vähän kuin vierottautuisi tutista jälleen. Varmaan on jo senkin aika.

Vuodet tulevat täyteen tasan 2 kuukauden kuluttua, mutta Kuuma Puuma meinaa jatkaa kyllä paljon pidempään. En ole vielä tarpeeksi kuumakaan. Enkä varsinkaan valmis antamaan pois tätä oloa.

Tästä varmaan kuulette kyllä matkan varrella vielä. Halusitte sitten tahi ette.

Mainokset

4 thoughts on “aaaa sugar sugar….honey honey…

  1. jos haluat mennä sokerittomalle kahville (tai jop kahvittomalle kahville) niin täällä toinen remontoija. Paluu taas tammikuussa alkaneeseen prosessiin näin reilun kuukauden kesälomailun (lue:sikailun) jälkeen.
    Musta et siis ainakaan ole pälli jos et vedä pullaa, voidaan vetää vaikka vissyä viinilasissa 😀
    Tsemii. Näyttää tosi hyvältä tuo sun tahti. Vaikka mulle sie kaunis ootkin aina, koosta viis. ❤

    1. No sanos muuta! Olin itekin vähän shokissa kun näin eron 😀 Tän jälkeen oon melko immuuni niille ”no äläs nyt, ei ne niin suhun voi vaikuttaa” -heitoille. Kyl ne nyt vaan näköjään voi 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s