Välipäivähuokailua haalarin uumenista

Tästä tykkään kaikkein eniten – arjesta, joka ei kuitenkaan sisällä vielä töitä. Vielä viisi ihanaa päivää haalarissa (ostin koko perheelle joululahjaksi tälläiset, ja niissä on nyt oltu kokolailla 24/7)  ja sohvalla, salilla ja rullaluistimilla, lautapelien äärellä ja kirjan uumenissa. Ihan vaan kotona ja kavereita moikkaamassa.

Joulu oli kiva, sillä lailla kun joulut ovat. Oltiin siskon perheen luona ja sitten kotiin pötköttelemään. Saatiin kivoja lahjoja ja nautittiin tunnelmasta. Kaikkein ihanimpia kuitenkin ovat juuri nämä päivät, kun voi olla normaalien lempijuttujensa äärellä kerrankin ajan kanssa.

Sokeriton joulu meni niin helpolla, että tuntuu hassulta, että sitä niin etukäteen edes mietin. Siinä ei ollut minkäänlaisia sankaritarinan aineksia, eikä ”jäätävää itsekuria”, jonka eräs ystäväni tuumi ominaisuudekseni, tarvittu laisinkaan. Syömiset ovat kai sitten jo niin tolallaan, ettei tullut vastaan mitään kommervenkkejä. Ei tehnyt mieli, ei tarvinnut kilvoitella.

Olisin toki voinut syödä sokeria jouluna. Mikään ei siihen olisi kaatunut. En halunnut. En siksi syönyt. Se ei ollut mielenosoitus tai mikään kannanotto. Ei vain huvittanut rikkoa päivän vuoksi viiden kuukauden hyvin sujunutta putkea ilman, siksi että jotenkin pitäisi. Koska eihän sitä pidä. Ihan itse saa aikuinen sellaisesta päättää. Oli myös kiinnostava kokeilla, miten se menisi. Helpolla. Kukaan hiippalakki ei kaada sulaa suklaata avuttoman pyristelijän suuhun, vaikka yleinen ilmapiiri tuntuu sellaista mielikuvaa välillä viljelevän.

Sen verran olin varautunut, että tein itselleni pienen oman lanttulaatikon ilman siirappia. Se maistui, muistakin kuin minusta, melkein identtiseltä sen virallisen version rinnalla. Muut laatikot olivatkin ihan vapaata riistaa ilman versiointejakin, ja niiden ohella nautin kalasta, mädistä ja sienisalaatista. Alunalkujaan otti päähän tajuta, että kinkkuun pumpataan glukoosia, mutta olin tuuminut ottavani sitä kyllä, jos mieli tekisi. Ei tehnyt, kun oli niin paljon kaikkea muuta hyvää ympärillä. Jälkkäriksi tein ihanaa luumu-tähtianiskermavaahtoa, jonka myös sokerilliset juhlavieraat kaapivat viimeisiä lusikallisia myöden isolla ilolla suihinsa.

Konvehteja – entisen minäni ehdottomia superhimokkeja – on täällä talossa syöty nyt jotakuinkin kuusi rasiallista pyhien saatossa. Minua ne eivät ole (vähän ihmeekseni jopa) puhutelleet lainkaan, joten en kokenut kieltäytyneeni mistään niidenkään kohdalla. En tehnyt edes raakasuklaata pakkaseen, kun ei kerta mieli tehnyt. Pipareista tein ennen joulua taatelilla makeutetut raakaversiot, jotka maistuivat kaikille muillekin mainiosti, ja torttuja ei tehnyt mieli lainkaan, joten kersat leipoivat niitä omiksi iloikseen muutamia kertoja. Glögin sijasta join hyvää, mausteista teetä.

En koskaan jaksa jouluruokia juuri aattoa kauempaa, ja niin tänäkin vuonna tehtiin. Emme lämmittäneet laatikonjämiä tai kinkkuparkaa kertaakaan varsinaisen jouluaterian jälkeen. Kerta riitti mainiosti, ensi vuonna uudestaan. Eilen söimme isolla halulla pitsaa, ja tänään tuli ihana ystäväperhe kunnon pihvi-aterialle.

Kivaa elämää tämä.

Kelit ovat vielä olleet mitä mainioimmat liikkumiseen. Kävin siskon laatuisassa seurassa reippaalla kävelyllä ja hiihdinkin kunnon pätkän, vaikka olen perinteisesti ollut hiihdon suurin vihaaja. Tänään, kun meni plussalle ja räntäisäksi, pakenin salille. Siellä saikin ähkiä ihan ylhäisessä yksinäisyydessä. Taisi olla meitä yhteensä viisi koko paikassa. Huomenna derbyillään taas. Jihuu!

Ei joulukiloja, ei ähkyjä, ei muuta kuin kiva tyytyväinen mieli. Ja vielä nämä ihanat viisi päivää lomaa. Aika tosi jees.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s