Näyttää pahalta, maistuu pahalta, tekee hyvää?

Väittelemme hippiystäväni kanssa toistuvasti siitä, pitääkö ruuan maistua hyvältä. Olemme toki liikuttavan yksimielisiä siitä, että ruuan pitää tehdä hyvää. Mutta maku, onko sillä niin väliä?

Minä olen aina edustanut vahvaa Jaa -koulukuntaa. Olen syöppö ja nautiskelija. Kokeilen mielelläni läpi kymmeniä reseptejä ja raaka-aineita sen parhaimmanmakuisen tavoittelussa. Viimeaikoina olen alkanut ymmärtää ystäväni ei -näkökulmaakin. Joskus alas voi hulauttaa kammottavaa liejuakin, kunhan sen ravintoarvot ovat kohdallaan.

On erilaisia ruokakategorioita. Ihanteellisia syötäviä asioita ovat ne, jotka kuuluvat kategoriaan Näyttää hyvältä, maistuu hyvältä, tekee hyvää. Sellaisiin kuluvat tietysti kaikki hedelmät ja vihannekset sellaisinaan. Olen ehkä aika pöljä, mutta fiilistyn sellaisten asioiden äärellä, kuin puolitettu verigreippi, passionhedelmä tai punakaali. Silloin kun on aikaa, saa kaikki kolme elementtiä kohdilleen helposti myös monimutkaisempia mössöjä rakentelemalla. Nautinto!

Eilinen keskustelu käytiin sushibuffetin äärellä. Siinäpä ruoka, joka täyttää annetut vaatimukset täydelleen!

sushia

Sitten on osasto Näyttää pahalta, maistuu hyvältä, tekee hyvää. Tätä edustavat useat raakaleipomukset. Moniin raakajuttuihin käytetään kaakon ja taatelin kaltaisia aineksia, ja lopputulema on sitten, no, ruskea. Ei nyt ole varsinainen kaunokki esimerkiksi tämä riisisuklaa.

Tämä sokeriton terveysherkku löytyi täältä
Tämä sokeriton terveysherkku löytyi täältä

Eivätkä kovin houkuttelevilta näytä uusimmat raakacrackeritkään.

Oliivi teki toisesta versiosta melkoisen tumman pökäleen. Maku on silti kohdillaan.
Oliivi teki toisesta versiosta melkoisen tumman pökäleen. Maku on silti kohdillaan.

 

Näyttää pahalta, maistuu pahalta, tekee hyvää, sekä Näyttää hyvältä, maistuu pahalta, tekee hyvää -kategorioissa tavataan sellaisia asioita, kuin pikanopeudella surautettu kiirepirtelö. Sinne tuupataan mahdollisimman terveellisiä aineksia piittaamatta siitä, miltä kombinaatio maistuu. Kurkusta alas ja liikkeelle. Osa hippipulvereista maistuu todella kamalalle, mutta ne saa ehtiessään piiloon helpolla (banaani ja mustikka yhdistelmänä peittävät pahimmatkin myrkyt). Aina ei vain jaksa vaivautua.

Tämän aamun smoothie oli melkoinen kuravelli. Se sisälsi riisproteiinia, banskun, chiasiemeniä, macaa, camucamua, siitepölyä, ashwagandhaa ja vettä. Eipä ollut häävi maku ja ulkonäkö on sitä ihtiään, mutta hyvät on matskut ja hyvä on olo sen jälkeen. 3 desiä kiskoo alas vaikka mitä liejua.
Tämän aamun smoothie oli melkoinen kuravelli. Se sisälsi riisproteiinia, banskun, chiasiemeniä, macaa, camucamua, siitepölyä, ashwagandhaa ja vettä. Eipä ollut häävi maku ja ulkonäkö on sitä ihtiään, mutta hyvät on matskut ja hyvä on olo sen jälkeen. 3 desiä kiskoo alas vaikka mitä muhjua.

 

Luulen siis, että ystäväni vähän johtaa ei -mielipiteensä kanssa. En kuitenkaan ehkä myönnä sitä hänelle, koska väittely on niin hauskaa. Se on kuitenkin varmaa, että kun on aikaa, kannattaa panostaa kaikkiin kolmeen.

On kategorioita, joita en käytä lainkaan. Ne ovat niitä, joissa näkö ja maku ovat kohdillaan, mutta tekevät pahaa. Ihan turha on myös sellainen, joka ei tee hyvää eikä pahaa.

Tämän hetken suosikkini Näyttää hyvältä, maistuu hyvältä ja tekee hyvää -jutuista ovat ainakin raakatryffelit, vihreä tee ja nämä raakacrackerit.

Tryffelien ohje täällä http://kasvimaankakara.blogspot.fi/2012/12/piparkakkutryffelit.html
Tryffelien ohje täällä
siemenkräkkerit
Näille ei ole tarkkaa ohjetta. Kustakin satsista tulee erilainen, koska lataan tehosekottimeen kaikenmoista sen mukaan, mitä kaapissa milloinkin on. Esimerkiksi erilaisia siemeniä, paprikaa, porkkanaa, selleriä, fenkolia, salaattia, tomaattia, sipulia, yrttejä, aprikoosia, mausteita ja suolaa. Myllytän mössöksi ja laitan yöksi vihanneskuivuriin. Täydellinen näkkileipä!

Seuraavaksi aion hioa täydelliseksi itsetehdyt proteiiniraakapatukat. Patukat ovat korvaamaton apua reissupäivien laukussa. Osa valmispatukoista täyttää hienosti kaikki kolme toivottavaa vaatimustani, mutta kalliita ne ovat kuin perkeleet. Olisi kätsy jos voisi kerralla pyöräyttää parin viikon setin patukoita jääkaappiin odottamaan. Meinaan kokeilla tätä kaverin linkkaaamaa ohjetta pienin sovelluksin. Vihaan gojin makua, jota sitä ei omistani tule löytymään.

Sokerittomista valmisraakapatukoista nämä ovat suosikkejani. Laukussa kulkee aina muutama niitä tilanteita varten, kun ateriaväli uhkaa venyä liian pitkäksi. Pitävät yllättävän hyvin nälkää sen kriittisen, entiseen elämääni kiinteästi kuuluneen Juoksen karkkihyllylle ja ahmin kolme jo autossa -hetken yli.
Sokerittomista valmisraakapatukoista nämä ovat suosikkejani. Laukussa kulkee aina muutama niitä tilanteita varten, kun ateriaväli uhkaa venyä liian pitkäksi. Pitävät yllättävän hyvin nälkää sen kriittisen, entiseen elämääni kiinteästi kuuluneen Juoksen karkkihyllylle ja ahmin kolme jo autossa -hetken yli.
Mainokset

8 thoughts on “Näyttää pahalta, maistuu pahalta, tekee hyvää?

  1. Aikoinaan, kun löysin PS:n, menin vissiin jotenkin psykoosiin, koska jostain syystä kaupan nimi kääntyi mun päässä muotoon Punnitse & ihastu. Wtf, ja tiesin kyllä, ettei se ole se. Itsepintaisesti kuitenkin aina sanoin meneväni ”punnitsejaihastuun”. Nakut on tosi hyviä, kiitti vinkistä, sulta vein. Muta kalliita, todellakin.

    Mun pirtelöistä tulee aina ihan karmeita ryystöjä. En iänkuuna päivänä kehtaisi tarjota niitä kenellekään, en, vaikka kertoisinkin, kuinka monta miljuunaa hyväätekevää hiukkasta se sisältääkään. Koska just siitä syystä ne muhjut näyttää ja maistuu niin vastenmielisiltä. Vatsalaukkuni silti rautainen kappale, sillä vain kerran se on joutunut reklamoimaan aamupirtelin* lavuaariin. Pidän tätä huomattavana menestyksenä. Vain kerran.

    *ei tavallinen smoothie, vaan just sellainen puolimaailman hippipulvereista nonchalantisti pyöräytetty superduperkura, joka vedetään hyvällä sykkeellä ja ilon kautta, koska pakko.

    1. Mun mielestä banaani ja mustikka paikkaa kaiken, kysymys on sitten enää vain annostelusta 😀 joskus kysytään MERKITTÄVIÄ määriä 😀 ja muistan kyllä maistaneeni luonasi ihanaa hippipirtelöä, joten älä yritä!

  2. Vieraskoreuttani on pistänyt koko keskittymiskapasiteetin peliin. Ja sulle, kato, rakkaudella, niin on saattanut olla vähe luksukkaampi lopputulos.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s