Ei mikään varsinainen hiihtoloma

Lähdin anopin hoteisiin perheen kanssa, kun Kööpenhamina kavereiden kanssa vietiin. Voi kai siitä aika helposti kuvitella otsatykytyksen määrää ja mittaa. Ei se nyt aivan sama ole maata kaksi vuorokautta tuijottamassa kattoon. Vaikka millä myönteisen ajattelun ilveellä yrittäisin. Ja kyllä olen totisesti yrittänyt.

No hyvä on. Ilman muuta oli kivaa olla perheen kanssa ja anopin ihana ruokahuolto helpotti oloa tokikin. Mutta mieli askaroi kyllä tanskanmaalla melko uutterasti. Voi kun ja perkele että olivat melko taajaan mielenpäällä. Mutta onhan sentään tämä:  pääsin etäriemuitsemaan, kun HRD:n mahtiTurtlet pelasivat voittoisasti jännän pelin. Olisi kyllä pitänyt päästä rutistelemaan niitä paikan päälle. Pian onneksi pääsenkin, kun palailevat kotikamaralle.

Mitä myönteistä vielä? Väkisin vaikka jotakin. No olen viikonlopun aikana lukenut muutamankin viikon vanhat Hesarit ja yhden kirjan (Miika Nousiaisen Metsäjätti oli tosi hyvä!). Olen siis sivistyneempi kuin lähtiessä. Lisäksi olen nukkunut merkittäviä määriä päivin ja öin (ilman lääkkeitä, jihuu!) ja syönyt niin että nahkassa saumat ratkeilevat. Anoppi osaa ruokahalun herättelyn jalon taidon kenties paremmin kuin kukaan tuntemistani ihmisistä. Oli ihanaa päästä myös saunaan.

Ja onhan näitä, kun nyt kaivellaan. Hyväksytään pienemmätkin saavutukset niin on kivempi olo. Itkin vain kahdesti ja ihan vähän ja sitä paitsi salaa. Se on jo tosi iso harppaus viime viikon pillitysmaratoniin. Ja nämäkin olivat vain sellaista hetken vitutusta ja turhaumaa, eivät mitään traumapellen mustana vellovia märehtimisiä. Pää alkaa olla jo omilla harteilla. Se ei kyllä ole edes mikään pieni ilo. Iso se on.

Ja sitten kuitenkin. Harmittaa olla riippana perheelle. Katsella sohvan uumenista, kun muut lähtevät laskettelemaan ja hiihtämään. Pulkkamäen pelkkä ajatteleminenkin sattuu saatanasti. Tällä hetkellä en kykene istumaan kivutta juuri minuuttia  pitempään. Sirdaludipäissäni joten kuten aina aterian verran kerrallaan.  Harmittaa olla vammainen löntti.

Tiedän vanhasta kokemuksesta, että kävely ja vesijuoksu tekisivät hyvää ja makaaminen pahaa (kumminkin päin sekä sielulle että ruumiille), mutta ennen kuin huomisen magneettitulokset tulevat, ei oikein uskalla mitään. Toivon aivan järjettömän paljon, että heltiäisi lupa edes jonkun yhden, vaikka miten tylsän ja tympeän, liikunnan aloittamiseen. Kun ei saa tehdä mitään, on helppo kilpistyä kivun ympärille ja työntää päätä sinne hanuriin. Kiltti lääkäri, anna siis joku laji! Siellä hanurissa on tosi tympeetä.

Mitä otsikkoon tulee, ei tämä tosiaan ole mikään hiihtoloma. Ei paremmin hiihto, kuin lomakaan. Huomenna muu perhe jatkaa lomahommiansa, mutta minä pyrin kiihkeästi takaisin normaaliin työrytmiin. Alkaa olla lompakossa ohkaista. Mutta se on oikeasti ihan kivaa. Sellaista perspäänestotoimintaa sekin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s