Pötköttäjän lauantaikuulumiset

Huomenaamuna klo: 9.22 olen ollut tällainen rankavammainen kolme viikkoa. Hassua, miten nopeasti sellainen aika on mennyt! Ja samalla järjettömän hitaasti.

Ensimmäinen viikko meni aivan pihalla kaikesta. Pelkästään toki jo shokin ja aivotärähdyksen takia. Silloin en vielä myöskään tiennyt, miten sökönä selkä on. Tavallaan varmaan onneksi. Toisaalta, silloin tein kaikenlaista sellaista, jota ei olisi varmaan pitänyt. Koitin touhuta asioita kuntoon. No, nämä asiat ovatkin nyt sitten sellaista laatua, joita ei kuntoon touhutakaan, ja sitähän tässä sittemmin on opeteltu. Olemista.

Toista viikkoa leimasivat jatkuvat kivut ja lääkärissä ramppaaminen melkein päivittäin. Alkoi olla aika selvää, että rumempaa jälkeä tuli kuin ensiksi luultiin. Henkisesti oli hiton hankalaa. Todella kovia syyllisyydentuntoja ja itkua itkun perään. Jollain lailla roikuin kiinni siinä ajatuksessa, että kaiken pitäisi kulkea niin kuin ennenkin. Että vähän jos tsemppaan, niin asiat kyllä hoituvat normaaliin tapaan. Samalla tsemppaaminen tuntui järjettömän vaikealta. Ei ottanut onnistuakseen millään. Lisää syyllisyyttä sellaisesta seuraa.

Tämä kuluva viikko on ollut jollain tavalla helpompi monella lailla. Tietysti siksi, että pää jo pelaa ja tietoa vammoista on nyt muutaman paperinivaskan verran. Siinä ei tartte niin tunteella yrittää, kun on faktaa tiskissä. Isoin helpotus on varmaan kuitenkin se, että status on itselle selkeämpi. Olen sairaslomalainen ja risa. Poissa työstä ja treeneistä ja kaikesta muusta tavallisesta tohinasta. Sivussa, hyllyllä, telakalla. Tässä sohvalla olen. Ulkoapäin saneltu päätös selkeyttää. Loppuu se iänikuinen pinnisteleminen. Ihan hyvä oppi minulle, joka usein jollain härkäpäisellä kaikkivoipaisuuskuvitelmalla ratsastan. Kuvittelen, että asiat voi vain ryhtyä kuntoon, kun kylliksi haluaa. Nytpä ei voi.

Lisäksi on jo tottumusta. Osaan vähän käyttää itseäni tässä uudessa muodossa. Olen löytänyt sohvasta muutaman asennon, jossa saan itseni kivuttomaksi. Niissä sitten viihdyn. Olen kehittänyt päiviin jonkinlaisen rutiinin. Tyytynyt päästämään irti niistä asioista, jotka eivät nyt onnistu. Niitä riittääkin päästettäviksi! Olen samalla koittanut kääntyä nauttimaan niistä jutuista, joita sohvalla voi tehdä. Pitkästä aikaa on esimerkiksi mahdollisuus lukea. Todella paljon. Niinpä vieressä on kasvava kirjapino. Ihana posteljooni kantoi eilen vielä yllätyspaketillisen lisää! Ekan tulokkaan ahmin jo eilen, ja toista juuri tässä laittelin alkuun. Aloillaan on kyllä hankala olla, mutta rattoisampaa se tällä lailla on kuin koko ajan jonnekin muualle aktiivisesti haikailemalla.

Ystäviä on kyllä kamala ikävä. Kun on tottunut olemaan kivojensa kanssa monta tuntia viikossa, on yhtäkkiä todella outoa olla ilman niitä annoksia. Katsella kuvista mitä kivaa puuhaavat. Huomenna olen päättänyt hilautua yhteen tapaamiseen vaikka millä konstein. Siellä on sohva, ja minä meinaan sen vallata. Pakko välillä saada vähän maisemaan muutosta!

Johku nappasi eilen salakuvan. Näin mä täällä olen aikalailla 24/7. Puolen tunnin välein suoristan jalat ja illalla vaihdan pään toiseen päätyyn, niin näen telkkarille. Öisin käyn olemassa oikosena tuolla sängyssä.
Johku nappasi eilen salakuvan. Näin mä täällä olen aikalailla 24/7. Puolen tunnin välein suoristan jalat ja illalla vaihdan pään toiseen päätyyn, niin näen telkkarille. Öisin käyn olemassa oikosena tuolla sängyssä.
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s