Ajan arvoinen

Arvokkainta on aika. Tuollainen otsikko oli äsken lueskelemassani artikkelissa. Miten totta. Oon miettinyt aikaa aika paljon. Nyt, kun sitä tässä on käsissä melkoisesti. Eri tavalla kuin ennen. Eri tavalla kuin tahtoisin. Mutta on. Olen koittanut oppia siitä jotain. Tajuta edes vähän.

Havahduin muutama päivä sitten tilanteeseen, jossa kuljimme esikoisen kanssa (miljoonatta kertaa) hammaslääkäriin. Tyttö pelasi peliä ja minä naputtelin ja luin viestejä. Siinä kuljimme kaksistaan, molemmat puhelin kädessä. Hävetti oikein, kun havahduin. Pistin puhkan taskuun ja pyysin lastakin. Juttelimme oikeita juttuja. Olimme toisillemme siinä.

Taannoin olin treffeillä ystävän kanssa. Olin odottanut sitä ja oli paljon asioita mielen päällä. Ne jäivät kuitenkin suurimmaksi osaksi sisäpuolelle, koska ystävällä oli paljon asiaa muille, mukana olemattomille ihmisille. Kuinka kauan jaksaa jutella ihmiselle, joka pälyilee pikkuruutua ja reagoi jatkuvasti piipityksiin ja kilahduksiin? Aika nopeasti huomaa, että ei sitten. Tulin surulliseksi. Loukkaannuin. Teki mieli lähettää hänelle tekstarilla asiani.

Tuntui vähän nololta loukkaantua. Mutta niin siinä vain kävi. Eikä se oikeasti ole ihan itsekästä haluta, että toinen on minun kanssani silloin, kun on tullut minun kanssani olemaan. Mutta vaikeahan siitä on sanoa. ”Ole hei tässä mun kanssa”, niinkö se menisi? ”Pidä mua sulle tärkeänä”. Kiusallista. Mutta sehän se viesti oikeasti on.

Harva se ilta sorrun siihen, että lapsilla on paljon juteltavaa, mutta minua kiinnostaa enemmän, mitä ruudun toisella puolella tapahtuu. ”Mmm-m” ja ”aijaa joo kiva” ovat ne replat, joihin tytöt osaavat jo reagoida. Hiljenevät. Menevät muualle. Avaavat oman koneensa. Se on kamalaa ja väärin ja täysin inhottavaa. Hävettävää.

Millaisen viestin oikein tahdon välittää heille? Että ei muuten nappaa paskaakaan? Että tämä ruutu tässä on paljon teitä arvokkaampi asia? Voi helvetti sentään.

Ei se, että voi olla koko ajan tavoitettavissa voi tarkoittaa sitä, että täytyy olla. Ja se on se raja, joka itse pitää piirtää. Taas yksi sellainen.

Aina on se hetki ”joka on nyt tämmönen tosi kiireinen”. Ihan kylmä faktahan on kuitenkin se, että suurin osa siitä, mitä ruudulta vilkuilemme, on ihan täyttä triviaa. Jos jollakulla on todellinen hätä, hän kyllä soittaa. Ei sitä tarvitse Facebookin feedistä lukea samalla, kun muka seurustelee jonkun toisen kanssa. Tai jos se toinen ei ole tärkeä, niin miksi sen kanssa sitten olisi?

Vaikka sen sanominen ääneen tuntuu lapselliselta ja pöllöltä, (koska sen pitäisi olla ihan itsestään selvää, muttei kuitenkaan ole) niin olen asettanut itselleni haasteen. Tiedän, että se vaatii harjoittelua, mutta niin hyvät jutut vaativat aina. Tästä lähtien haluan olla henkisesti yhtä läsnä kuin fyysisestikin.  Kun tapaan ystäviäni, tai hengailen muitten läheisten rakkaitteni kanssa, todella olen heidän kanssaan. En pälyile ja vilkaise ”vaan äkkiä” mitä muualla tapahtuu. Koska ihmiset ovat sen arvoisia. Ja koska minäkin olen, toivon samaa kohtelua. Jos joku on tärkeä, sen pitää näkyä toiminnassa. Ajatuksia lukee niin perin harva.

Mainokset

4 thoughts on “Ajan arvoinen

  1. Niin totta! Viime syksynä treffasin kaverin, jota en ollut nähnyt kymmeneen vuoteen. Aikoinaan oltiin hyviäkin ystäviä ja ajattelin etukäteen, että onpa kiva päästä juttelemaan ja vaihtamaan kuulumisia pitkältä ajalta. Reilu tunti istuttiin saman pöydän ääressä, ja kaveri käytti enemmän aikaa iPhonensa kanssa kuin minun (Twitter ja Whatsapp oli niin kovin tärkeitä) – mun puolesta ei tartte nähdä edes kymmenen vuoden päästä uudestaan, jos ei mun seura tuon enempää kiinnosta.

  2. Joo-o… Niistä itsestään selvistä asioista joutuu muistuttamaan itseään melkein päivittäin. Monesti olen katunut sitä, miten lasten ollessa pieniä olin aina selin heihin: tiskaamassa, keittämässä, leipomassa, siivoamassa. Ja sanomassa, etten nyt ehdi…

    1. Niin se on. Tänään kokeilin ensimmäistä askelta, eli seurustelin läpi lounaan ystävän kanssa ilman luurin vilkuilua tai edes niiden pakollisten ruokakuvien ottamista. Oli lunki ja kiva siinä jutella. Ehkä harjoitus tepsii, ja saan tavaksi!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s