Multaa sormiin, kun pito pettää

No niin, tapahtunutta sitten viimekirjoittaman: eipä ollutkaan varmuuskopioita. Jokainen, joka on kokeillut, tietää miltä se tuntuu, kun kaksi vuotta töitä ja hupia pyyhkäisee tavoittamattomiin. Vips.

Sitten kun se tapahtuu tilanteessa, josa on jo valmiiksi melkoisesti kuonaa käsittelyssä, niin kuin ehkä voi sanoa että tässä nyt on, ei oikein ole hyvä senkään vertaa. On melko huono.

En sievistele. En ottanut uutista kovin kauniisti. Rumasti otin. Heittäydyin sohvaan (no ei ollut isokaan heittäytyminen, tässähän olen, pikemminkin semmoinen käppyrään kipristyminen se varmaan oli) sikiöasentoon ja aloin huutaa täyteen ääneen, etten jaksaaaaaaa eläääääääää. Ryvin omassa räkäitkulammikossani tunnin verran. Tuntui siltä, että joku potkii samaan aikaan munuaisiin ja suuhun (uskallan arvata, en ole kokeillut), että nyt loppuu ilma. Nyt lävähtävät hanskat tiskiin. Nyt jumalauta riittää jo mullekin. Rakkauden apostoli oli niin vähän rakastavassa ja rakastettavassa tilassa, kuin ylipäätään on mahdollista päästä.

Sitten se vähän rupesi siitä jo naurattamaan. Kun itku loppui. Että tämmöinenkin sitten vielä tähän. Että ei kai siinä. Olisihan sen voinut jostain jo arvatakin. Nähdä tulevaksi. Eikä siinä räkäitku auta. Toiminta siinä auttaa. Kirjoitellaan uudelleen ne menetetyt jutut. Se on vain matskua. Kampetta. Kirjaimia ja numeroita ruudulla. Kukaan ei kuollut. Ja minä totta vieköön jaksan elää. Eläminen, jos joku, on mun juttu.

Joskus pitää vain ottaa kyllin teatraaliset käyttöön. Kotioloissa. Turvaoloissa, ettei kukaan pelästy. Osaan sen hyvin. Ovat tällä jo tottuneet. Ryhdistäydyin.

Seuraavaksi sain puhelimessa nuhteita terveydenhoitajalta. Hän ripitti siitä, etten ole paremmin hoitanut astmalääkitystä. Että helmikuiset kilpparilabrat ovat jääneet kyselemättä, ja arvot ovat siitä asti olleet tietämättäni ihan pielessä (no mutta totta kai! Ovat olleet kunnossa viimeiset 5 vuotta, ainakin. Mutta tottahan ne NYT ovat pielessä, onhan Elämäni Kevät). Että kyllä pitäisi reseptit muistaa uusia. Labrat soitella. Asiansa hoitaa. Vähän kuin vajukille jutteli. Ja, no, tavallaan varmaan juttelikin.

Kiitin terkkaria puhuttelusta, ja tuumin, että en ole jaksanut. Se on totta. En ole muistanut enkä jaksanut enkä kyennyt. Että on tässä nyt ollut kaikenlaista. Se on vaan niin.  Niin se vain on. Kerran niinkin. Meinasin lisätä, etten ole kyllä huolehtinut kahdesta muustakaan perussairaudestani, jos häntä lohduttaa, mutta ehkei se olisi vienyt keskustelua mihinkään. Mutta semmosta sen nyt on. Tässä näin se raja on kulkenut. Ei ole pito kaikkeen riittänyt.

Sanoin jotakuinkin joo joo, ja laitoin luurin kiinni. Aloin järjestää hommia kuntoon. Tein listan. Hoida nämä. Yksi kerrallaan hoitelin ja vedin viivaa. Tuli hyvä mieli. Vähän kuin aikuisella. Semmoisella, joka asioita hoitelee ja kuntoon saa. Nyt on näemmä vaan toimittava vähän systemaattisemmin kuin ennen. Pakottauduttava hommille. Tehtävä vaan. Hassu tämmöinen onnettomuus, joka on onnistunut purkamaan kaikki rutiinini. Ne pitää rakennella uusiksi.

Tämä on semmoinen kevät, jossa en luota enää mihinkään. Helpot asiat hoituvat vaikeasti. Kivoihin tulee odottamattomia paskuuksia. Mikään ei ihan mene niin kuin olettaisi. Pykii.

Mutta elellään nyt sitten tämmöinenkin kevät. Ihmeellinen kyllä. Vähän kuin joku pyyhkisi minulla lattioita koko ajan. Jostain yllättävästä suunnasta aina vaan. Olo on ehkä kuin semmoisen keilan, joka lapsille annetaan leikkeihin. Jota heilutellaan maihin, ja aina kimpoaa pystyyn.

Valtaosan ajasta olen kyllä hyvällä mielellä. Elämässä on meneillään paljon kivuuksiakin, niin kuin aina on. Ja sitten kun ei ole, olen hyvä huijaamaan itseäni. Keksimään harhauttavia toimia. Ja sitten, oho, on taas oikein jees.

Yksi etenkin on toimiva homma. Olen innolla ollut perusasioiden äärellä. Viljellyt ihan hulluna. Olen viettänyt tuntikaupalla sormet mullassa. Istuttanut ja koulinut ja siirrellyt ja kääntänyt versoja aurinkoon. Tukenut tikuilla ja ulkoiluttanut.

Nyt kasvamassa on tomaattia, erilaisia basilikoja, korianteria, krassia, auringonkukkaa, rucolaa, orvokkeja, perunaa,  timjamia ja mansikkaa. Vielä vuoroaan odottavat pavut ja herneet, minttu,  kurpitsat, hajuherneet, sokeriherneet, ruiskukat, unikot, porkkana, persilja ja tilli.

IMG_6749

Puutarhahommat ovat rentouttavan yksioikoisia. Hommat joko itävät tai sitten ei. Tulee joko satoa, tai sitten ei tule. Ei tule mitään ihmeellisyyksiä vastaan. Voi tulla halla tai etana, mutta ei mitään ihmeellistä säätämistä. Suoraviivaista ja selkeää. Terapeuttista melkein. Ja jos menee päin pyllyjä, niin kaupasta saa lisää.

IMG_6742

On kiva katsoa, miten vihreää alkaa tunkea mullasta. Miten lehdet toistensa perään aukeavat. Millainen kasvuvoima siemenissä onkaan kätkettynä. Haistaa sormissa tomaatintaimen vahva tuoksu ja yrttien hienot aromit kehkeytymässä. On hauska siirrellä versoja uusiin ruukkuihin. Laittaa omaksi iloksi ja ystäville adoptioon.  Crazy plant lady.

Sormet multaan siis, kun pito alkaa loppua. Heti helpottaa. Ja hyvää musiikkia. Tänään tämä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s