Lällytän ystävyydestä täällä taas, mut kun ne on niin <3

Millainen päivä tulee sellaisesta, joka alkaa niin, että päässä soi täysillä Jos haluut saada on pakko antaa?

No luotan, että mitä mainioin, kaikesta huolimatta tai juuri siksi. Saan kyläsille ihana  tyypin. Aurinko paistaa ja meinataan grillailla (kotipihan grillikausi aukeaa. Vähän hirvittää katsoa, missä jamassa poloinen rakkine mahtaa talvenjäljiltä olla, mutta onhan se nyt juhlavaa!), ja kaikin puolin on hyvä tunnelma.

Hyvä onkin. Eilen oli melkoista ankeilua. Lähdin hoitamaan rutiinitsekkausta terveyskeskukselle, ja päädyin keuhkoröntgeniin, veritulppalabroihin ja sydänfilmiin (perus Elämäni Kevät 2013 -kamaa. Ei enää edes ihmetyttänyt. Kuuliaisesti vain siirryin ronkittavaksi aina vain uuteen huoneeseen, uusille lavitsoille makaamaan.). 20 minsan mittaisesta reissusta tuli 2 h 20 minsan mittainen. Labraa kansoitti tuhatpäinen mummopappajoukko. Koska istun kivutta sellaisen vartin, voi päätellä, miten kivulias olin rupeaman päätteeksi.

Kaikki kuvat ja systeemit olivat kuitenkin puhtaat (ooh, jäikö Keväältä tällainen sauma käyttämättä, vai oliko tarkoitus vain vähän vittuilla?) mutta onpahan taas katseltu. Lounas ystävän kanssa (miten ihana oli nähdä sua Juho pitkästä aikaa!) kompensoi koetut kataluudet monin verroin. Luulen, että lounaat ystävän kanssa ovat elämässä yksi ihan parhaita asioita. Istutaan, höpötellään, ja lähdetään sitten jatkamaan päivää vähän (tai paljon, niin kuin eilen) paremmalla ololla.

Miten toi biisi sitten liittyy mihinkään? Alitajuntako siellä suoltaa vaan jukeboksista kamaa korville? Todennäköisesti just niin. Mutta vissi perä siinä on. Siinä kertsissä. Vaikka vähemmän kaksimielisessä merkityksessä nyt sitä mietinkin.  Timi Lexikon sanoo sen kivemmin, todetessaan, että Niin mä jaan sitä, et mä saan sitä. Se on kaksisuuntainen juttu. Semmoinenkin, joka ei tuhlailemalla kulu, vaan kasvaa vaan.

Oon miettinyt ystävyyttä ja ystäviä paljon. Ne ei kyllä koskaan ole olleet mulle niin tärkeitä, kuin tänä Keväänä. Vaikka tärkeitä aina, tosi tärkeitä, mutta just nyt ihan korvaamattomia. On jollain lailla hassua, että olen itse ollut varmasti rasittavimmillani ystävänä just nyt, hyvän aikaa jo. Olen kiukutellutkin, joka on mulle melko epätyypillistä (parisuhteen ulkopuolella, heh.)  Mutta samalla oon saanut osakseni rakkautta ihan turbomittakaavassa. Nämä tyypit, mun tyyppini, ovat kestäneet ja pystyneet. Venyneet. Varmaan ovat vittuuntuneetkin, mutta eivät lähteneet mukaan rempoilemaan. Tasanneet.

Se on mulle vähän uusi kokemus. Että uskaltautuu olemaan aika hankalakin, ja silti ei lähdetä karkuun. Mittaamattoman paljon sitä arvostan. Hirmuisen pelottavalta sen testaaminen on tuntunut. Jossain vaiheessa synkkien mustien keskellä olen ollut aika varma, että yksin saan aikani tämän jakson jälkeen viettää. Että kuka ihmeen pälli tällaista tuuliviiriä ja vuoristoratatyyppiä jaksaa päivissään?  Mutta siltä ei näytä ainakaan nyt, ja pahimman yli on taatusti tultu.

Yksi ihanista tyypeistä totesi, että metsä vastaa, niin kuin sinne huudetaan. Se oli maailman näteimmin sanottu, ja toivon tosi paljon, että se on totta. Että osaan silloin, kun olen vähän paremmassa iskussa kuin juuri nyt, olla ystävänä samanlainen ihana, kuin nämä mun ihanat tässä ympärillä nyt ovat olleet.

Metsät ja huudot. Niissä on tajutonta voimaa ❤

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s