Hei jee mikä kiva kivulias päivä!

”Hirmu myönteisesti sä oot kyllä ollu ton asian kanssa”, ”Aika kivasti sulla näyttää toi menevän” tai ”Oon vähän kateellisena lukenut sun päivistä”.

Hmm. Kuulen aika paljon tuollaista. Että olenpas hyväntuulinen ja ehtisipä sitä itsekin samoja asioita – lukea kirjoja ja katsella rauhassa leffoja. Tehdä puutarhahommia ja ihan olla vaan ilman mitään stressiä.

No, olen aika hyväntuulinen henkilö. Ja mulla on aika paljon tätä aikaa. Ehdin tosi hyvin lukea ja puutarhuroida ja katsella. Mutta onhan siinä muutakin.

Ei kaikkea kerrota blogissa tai Facebokkiin statuksena päivitetä. On nekin jutut, jotka eivät päivänvaloon päästessään niin kivalta näyttäisi. Vihat. Surut. Ahdistukset. Kivut. Kateudet. Turhautuminen ja kaikki muu volina. Kaikki se pimeä liete, joka aika ajoin nousee pintaan ja pyyhkäisee koko auringon taivaalta. Mutta ei niistä tee mieli jatkuvasti naputtaa.

Eikä se ole mitään kulissia tai oman kuvan kiilottamista. Ei ole mitään sellaista ajatusta, että vain ilosta ja sateenkaarista saa kirjoittaa. Se on ehkä enemmänkin asenne. Valinta. En halua hokea itselleni, että miten kurjaa ja kamalaa. Enkä halua kuormittaa ystäviäni (ihan livenä tai virtuaalisestikaan) niillä perseimmillä hetkillä. Ei niin, etteivät kestäisi, vaan siksi, että jokaisella omansa on, ja niissä kyllin.

On ok ja hyvä purkaa ja jakaa, mutta sellainen vyöryttäminen, jossa tyystin kaappaa toisen oman vihaoksennuksensa laineisiin, on minusta väärin ja mautonta. Omat liejunsa voi käsitellä kukin vähän omissa oloissaan. Sitten, kun se isoin mylläkkä on mennyt, voi purkaa ja jutella. Terapeutit ovat sitten erikseen. Heille oikein maksetaankin siitä.

Luulen, että osa asenteesta tulee verenperintönä. Isäni, hieno mies noin kaikinpuolin muutenkin, on melkein huvittavuuteen asti myönteinen. Kaikki tuttavaperheemme tietävät tällaisen kaavan: Isä on joka kesä purjehtimassa. Joka kerta reissu on ”aivan käsittämättömän hieno!” Siis vaikka purjeet olisivat revennet jo Katajanokan kohdalla. Vaikka itikoita olisi parveillut jokaisen ruumiinaukon täydeltä. Vaikka vaatteet ja muonavarat olisivat iskeytyneet aallon mukana merenpohjaan ja taivas olisi valunut kilpaa kiehuvaa verta ja pikkukiviä. Fantastista on ollut. Joka kerta. Aivan uskoMATTOMAN hienoa.

Eikä se valetta ole, tai kulissia. Isästä se on hienoa. Siellä ovat myös meri ja tuuli ja usva ja kuikat ja silkkiuikut. Rauhalliset, hiljaiset aamut ja pekonia ja munaa. Siellä ovat maitohorsmapellot ja sellainen vapaus, mitä mistään muualta ei tavoita. Kaikki siinä, samaan aikaan. Ja isä valitsee muistaa ne.

Minä en ehkä jaksa ihan aina olla yhtä myönteinen. Kyllä kerron, jos makaan räkälammikossani parkuen. Kyllä meson täällä välillä ja kiukuttelen menemään. Mutta pääasiassa uskon kyllä tuohon samaan katsomukseen. Asioita voi kertoa itselleen valon kautta. Voi kertoa monella tavalla. Esimerkiksi eilisen Facebook-päivitykseni kuului näin:  ”Aloitin aamun kakulla, istutin kukkia, nukahdin aurinkoon, siirryin sisälle pötköttämään sohvalle, siirryin sänkyyn toisille päikkäreille. Varmaan aika lunkiksi päiväksi voi tätä tällaista kutsua”. Se on totta. Oli ihana, lämmin, kesäinen laiskottelupäivä. Mutta päivästä olisi voinut kertoa ihan yhtä todenmukaisesti myös näin:

”Aloitin aamun kakulla, koska en jaksanut tehdä mitään muutakaan. Istutin kukkia, koska ne oli pakko saada maahan, vaikka selkä ei meinannut kestää sitä ollenkaan. Nyt sattuu taas koko ajan, yöllä ja päivällä. Nukahdin aurinkoon, naama paloi. Siirryin sisälle pötköttämään sohvalle, koska olin niin hiton kipeä, että itketti. Pelkkä kyljelle kääntyminen viiltää järjettömästi. Tämä takapakki raivostuttaa enemmän kuin osaan sanoa. Siirryin sänkyyn toisille päikkäreille, koska olin niin väsynyt olemaan jatkuvasti niin vammainen. Varmaan aika lunkiksi päiväksi voi tätä tällaista kutsua. Illalla juoksin pakollista vesijuoksua yksin, ja katselin viiltävää kateutta tuntien, miten ihmiset hyppivät ja juoksivat ja liikkuivat. Oma kipeys hieroutui luuytimiin asti. Illalla stressasin menneitä ja tulevia työasioita. Rahakin ahdistaa. ”

Päädyin kuitenkin versioon, jossa päivä oli kiva, koska se oli. Se oli kiva kivuista ja turhautumisesta huolimatta. Ja sen puolen haluan siitä ajatella. Kipu tai suru tai murhe tai viha ei lähde mihinkään siitä valittamalla. Mutta jos ei valita, se voi hetkeksi unohtua. Ja ne ovat ihania hetkiä ne. Ja niitä voi itse itselleen tarjoilla paljon tehokkaamin, kuin mistään ulkopuolelta.

Isä opetti myös toisen jutun. Hän on hyvin tarkka siitä, että ennen kuin ottaa puheeksi jotain raskasta tai vaikeaa, hän selvittää missä mielentilassa kuulija parhaillaan on. Se on ihana piirre, jota koitan itsekin opetella. Jos toisella on meneillään ihana päivä, ei sitä tarvitse omilla suruilla oksentaa pilalle. Jos toisella on valmiiksi aivan järjettömän stressaavaa tai surullista oman elämänsä kanssa, voi vähän itse kalibroida mitä kertoo ja miten. Ei sekään ole valehtelemista tai kulissia. Se on ihan vaan huomaavaisuutta. Sen muistamista, että kaikilla meillä ne omamme on. Koko ajan. ja ne ovat kaikille yhtä raskaita, vaikkei niistä isoon ääneen koko ajan huutaisikaan maailmalle. Ei kukaan meistä omista yksinoikeutta vaikeuksiin.

Olen tänään hyväntuulinen ja myönteinen. Ja kipeä ja turhautunut. Näen ystäviä ja kiinnostavan näyttelyn. Ja fyssaria ja oman rajallisuuteni. Keskityn joka toiseen lauseeseen. Itse saa aina valkata kumpiin.

Mainokset

2 thoughts on “Hei jee mikä kiva kivulias päivä!

  1. Ihailen asennettasi! Itse en tähän ikään ole vielä oppinut, vaan aina tulee ensin se rutina ja ruikutus (vaikka ei olisi oikeasti aihettakaan) ja vasta kymmennennen valitusvirren jälkeen muistan satunnaisesti , että onhan niitä hyviäkin asioita.

    1. Kovin se on päivästä kiinni täälläkin, millä mielellä mennään. Useimmiten otan takapakin tai muun vastaiskun vastaan vartin intensiivisellä räkäitkulla, ja sitten ryhdyn myönteisempiin tulkintoihin. Sen tässä on jotenkin hokannut, kun koko ajan moukaroidaan, että ei se mitään kyllä auta jäädä sinne lammikkoonsa pötköttelemään 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s