Huulikusetusta

Kävin eilen kaupungissa, ja kun oli luppoaikaa, kiertelin huulipunahyllyjä. Kosmetiikaosastot Stockalla ja Sokoksella ovat mun lempparipaikkojani haahuilla näissä aikeissa, koska ovat niin totaalinen epätodellisuus. Absurdi kimallepaikka. Paksumpaa, täyteläisempää, kiiltävämpää, pulleampaa, pidempää, kaartuvampaa ja sileämpää todellisuutta niin paljon, kun kukkarossa pitoa vain riittää.

Todellisuutta tosiaankin. Tykkäsin yhden mainostytön huulipunasta, ja kysyin myyjältä, mikä mahtaa olla sen sävy. Myyjä kertoi ensin, että kuva on photoshopattu (shokkiyllätys!). Seuraavaksi hän totesi, että alla on tätä ja tätä huulipunaa (á noin 45 e), ja päällä on tätä kiiltoa (á saman verran lisää). Värit eivät olleet mitään läheltäkään kuvan sävyä.

Miksi kuvassa oli jonkun väriset huulet markkinoimassa jotakin tiettyä punaa, jos käytetty tuote ei ole mainostettu puna? Eikä todellinen väri edes mistään korttelin etäisyydeltä myynnissä olevia?

Miksi mainoksessa esitettiin, että yksi tuote sai lopputuloksen aikaan jos meikkiin oli käytetty kahta ja sitten photaroitu vielä päälle?

Kosmetiikka on kyllä ihan oma maailmansa. Facebookin puolella mietin pelottavaa silmänaluskuonaa saman retken jäljiltä.

Tarttui matkaan huulipuna. Ei tosin ollenkaan se, mitä mainos tai esittelijä tarjoilivat. Sävyn nimi on Princess Extreme. Se huvitti niin paljon, että ostopäätös oli melkein sillä selvä. Onneksi sävy kuitenkin on kiva.

Mainokset

One thought on “Huulikusetusta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s