Kilpparihommia

Jänskättää. Mun kilpirauhashommat laitettiin tänään ihan uuteen uskoon. Mullahan ei teininä sairasteutun kilpirauhassyövän vuoksi siis ole koko värkkiä lainkaan, joten kaikki tulee tablettina purkista. On tullut jo kohta 20 vuotta.

Mainitsinkin hiljan, että labroja otettiin rutiinisti helmikuulla, mutta kaiken tän onnettomuushässäköinnin seurauksena sain kyseltyä tulokset vasta nyt, ja jouduin vielä uusiinkin kokeisiin. Arvot ovat ekaa kertaa vuosiin pahasti metsässä. Vaikea sanoa kuinka pitkään ovat olleet, koska edelliset labrat otettiin normitsekissä 1,5 vuotta sitten, ja silloin oli kaikki ihan ok.

Olen siis syönyt noita lääkkeitä 17-vuotiaasta saakka. Annostusta on säädelty silloin tällöin, varsinkin alkuvuosina useaankin otteeseen, mutta viime vuosina tasot ovat pysyneet hyvin rauhaksiin. Nyt saamani annostus on tosi paljon isompi kuin koskaan aikaisemmin. Onkin kiinnostavaa nähdä, mitä siitä seuraa voinnille. (Niille, joille annostus mitään sanoo, niin 0,1 mg Thyroxinia meni tähän asti viikossa 11 tablettia, ja nyt nostettiin 13,5 tablettiin)

Vaatimattoman oloinen kilpirauhanen (jonka olemassaolosta ihmiset tulevat ylipäätään tietoisiksi vasta, kun sinne tulee jotain häikkää) säätelee tosi montaa asiaa ja vaikuttaa vaikka mihin. Heitot sen arvoissa aiheuttavat kaikenlaista turhaa masennusdiagnoosia ja muuta, jos ei kekata etsiä oikein. Se säätelee esimerkiksi aineenvaihduntaa, ja heitot arvoissa vaikuttavat siksikin kovasti oloon.  Jos kilpparia on liian vähän, on olo tosi vetämätön. Väsyttää, heikottaa ja lihottaa holtittomasti. Kaikki käy hitaalla sellaisen tahmaisen sumun läpi. Jos kilpparia on liikaa, olo on tosi hermostunut. Pumppu hakkaa, uni ei tule, hikoiluttaa ja paino lähtee alas liiankin kanssa. Ja vaikka mitä monituista pikkuoiretta päälle.

Lääkäri on kysellyt, millainen olo mulla on ollut nyt liian vähillä lääkkeillä. On tosi vaikea sanoa, kun olot on olleet vähän mitä sattuu muutenkin nyt tämän oudon kauden ajan. Mutta tosi ilolla ottaisin vastaan sellaisat kirkkautta päähän ja vähän lisää virtaa. Olo on usein aika tahmea ja unelias (omaan, luontojaan melko energiseen vetooni nähden siis) ja antaisin tästä elopainostakin mielelläni jokusen kilon kyllä poispäin. On turhauttavaa elää tosi terveellisesti, ja silti pitää sitkeästi kiinni näistä joistakin ylimääräisistä kiloista. Samalla haluan kuitenkin pitää yöunet ja sydämen tahdin. Oikeaa tasapainoa pitää nyt seuraavat muutamat kuukaudet haeskella, mutta hyvä että heitot labroissa nyt hokattiin ja alettiin asialle.

Ihmeellinen kevät kyllä, kaikkiaan. Mussa laitellaan nyt vähän joka kolkkaa uuteen uskoon. Ei kai siinä, Ehkä 37. elovuosi syksyllä starttaa sitten entistä ehompana.

Mainokset

2 thoughts on “Kilpparihommia

  1. Huh huh, melkoinen annos tuo 13,5 tablettia. Itselläni taitaa kilpirauhanen jotenkin vielä toimia, kun annostus on tällä hetkellä 5 tablettia viikossa. Tosin en muista, milloin arvot on viimeksi tarkistettu… Itse ei välttämättä noita oireita huomaa, niihin tottuu ajan myötä. Minunkin vajaatoimintani löydettiin vähän kuin vahingossa laihdutusryhmän terveystarkastuksen yhteydessä vajaat 11 vuotta sitten. Sattui lääkäri olemaan tarkkana ja passitti verikokeisiin.

    1. Juu se on iso annos, kun tosiaan ei ole koko kapistusta enää lainkaan mulla. Ainakin näin ekan viikon perusteella olo on tosi hyvä ja virkeä, vähän meinaa yöllä mennä valvomiseksi, mutta toivottavasti siitä tasoittuu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s