Virtahepoa silmiin

Olen ollut pään sisällä taas. Silleen hyvällä tavalla. Lempeydellä, mutta määrätietoisesti. Vähän solmuja availemassa. Kurkkimassa, josko muutaman menneisyyden painolastin voisi jo karistaa. Päästää irti. Nyt on hyvä aika. Jos tulee tuntoja, niin kuin aina tulee kun möyritään, voin antaa niiden tulla ihan rauhassa. Tuntuu hyvältä käyttää tätä käsiin tiputettua ihmeellistä tyhjää aikaa eteenpäin menemiseen.

Viime kesänä irroittelin itseäni sokerista ja samalla sukelsin melko syvälle tunnesyömisen saloihin. Puljasin syksyn välillä aika matalissakin mietteissä, mutta se duuni kannatti tehdä ilman muuta. Vaikka olen kaukana seesteisestä ja jossain määrin varmaan vielä ailahtelevaisempi kuin ennen, niin nyt koen fiilisteni kumpuavan niistä oikeista, aidoista lähteistä, ilman kemiallisia vuoristoratoja, joita sokeri mulle on vuosia tarjoillut. Ilman puskureita, tuumisin.

Valmista ei tullut, ei tietenkään. Ei kai tässä elämässä sellaista tilannetta tulekaan, että kaikki olisi hoidossa ja balanssissa. Mutta tärkeä askel se jotenkin oli tässä aikuiseksi ja ihmiseksi tulemisessa. Vastuunottoa jollain lailla. Sellaista ajatusta, että en tahdo olla ulkopuolisten elementtien armoilla ja tuumata vaan että no tällainen olen, vaan toimia aktiivisesti sen eteen, että tulisin minummaksi. Se on oleellista ensijaisesti ihan itseni kannalta, mutta myös läheisteni. Luulen, että puljailujen jäljiltä olen myös parempi äiti ja vaimo ja ystäväkin. Toivon ainakin niin. Vähän vähemmän rempoileva ja raskas.

Yritin kahmaista aika ison palan silloin samaan kertaan, itselleni melko tyypillisellä tavalla. Ajattelin, että hoidellaan nyt kaikki pehmeät paikat kuntoon riuskalla kertarykäisyllä. Mutta eihän se niin mene. Ei sielu sellaiseen veny. Kone laittaa paikat kiinni kun mitta täyttyy. Niinpä joka kerta, kun aloin lukea Virtahepo olohuonessa -kirjaa, joka puhuu erilaisten riippuvuuksien kanssa eläneiden vanhempien lasten psyykkisistä taakoista, nukahdin. Yksinkertaisesti vain nukahdin muutaman sivun jälkeen joka kerta. Kone meni kiinni. Riemastuttavan yksiselitteinen puolustusmekanismi!

Annoin silloin myöten, ja keskityin vieroittumaan yhdestä kimpusta kerrallaan, ja se kannattikin. Kuukauden päästä tulee vuosi täyteen ilman sokeria ja selkeämmän pään keralla. Siitä duunista on ollut melkoinen hyöty nyt, kun tänä keväänä sielullisia voimavaroja on todenteolla koeteltu. Ei ole ollut tarvetta lähteä turruttelemaan. Nyt on ollut semmoinen olo, että olisi taas aika vähän peuhata päätä. Olisi tilaa ja aikaa ja mahdollisuus.

Lainasin virtahevon uudelleen. Ja kas, kirja humahti sisään kertaistunnalla. Aika paljon se herätti ajatuksia, ja odottelen juuri kirjaston aukeamista, että pääsen menemään vähän peremmälle aihepiiriin toisten kirjojen avustuksella. On hyvä ja semmoinen itsestä vähän ylpeäkin olo. Uskallan tehdä tämän nyt. Uskallan katsella näitä itselleni melkoisen kipeitäkin lapsuuden juttuja silmiin ja ottaa vastaan ne epämukavammatkin olot. Uskallan muuttua myös. Jättää asioita taakse.

Onko joitain sellaisia kirjoja, jotka ovat auttaneet teitä tajuamaan itseänne ja taakkojanne vähän paremmin?

Mainokset

7 thoughts on “Virtahepoa silmiin

  1. Mulle on suositeltu tätä, ja onhan se talvesta asti lojunut kirjahyllyssä ja pari ekaa sivua aloitettu… Kuulemma hyviä harjoituksia siihen että ottaa rennommin eikä pyri niin paljon kontrolloimaan asioita joita ei kuitenkaan pysty kontrolloimaan… Olemaan tietoisesti läsnä.

    http://www.basambooks.com/kirja.php?detail_id=314
    Orsillo, Susan & Roemer, Lizabeth: Mielekkäästi irti ahdistuksesta

    ”Huippupsykologit Susan M. Orsillo ja Lizabeth Roemer esittelevät tässä kirjassa uuden menetelmän, jonka avulla on mahdollista vapautua ahdistuksesta ja samalla muuttaa perusteellisesti tapamme suhtautua siihen. Monesti keinot, joita käytämme ahdistuksen torjumiseen – ahdistavien tilanteiden vältteleminen ja ikävien ajatusten häätäminen mielestämme – itse asiassa vain pahentavat ongelmaa. Orsillo ja Roemer ovat kirjoittaneet ja julkaisseet laajasti tietoiseen läsnäoloon, ahdistukseen ja psykoterapiaan liittyvistä aiheista. He ovat osallistuneet ahdistushäiriöiden tutkimukseen ja hoitamiseen yli 20 vuoden ajan. Viimeisen vuosikymmenen aikana he ovat kehittäneet ahdistuksen hoitamiseen uudenlaista tietoiseen läsnäoloon perustuvaa lähestymistapaa, johon myös tämä teos perustuu.

    Kirjassa esitellään laaja joukko tietoisen läsnäolon harjoituksia, jotka on räätälöity erityisesti ahdistuksen hoitoon. Niiden avulla on mahdollista kohdata ahdistavat tunteet ja pelot ilman että ne ottavat elämästä vallan.”

  2. Erinäisistä syistä ovat kirjat viimeisen parin vuoden aikana sieluun kolahdelleet. Muiden muassa nämä:

    Riikka Pulkkinen: Totta.
    Kaunokirjallisuus useinkin koskettaa sielusta, mutta tämä kyllä aivan erityisellä tavalla. Eivät kirjan naisten tarinat ihan täysin minun elämästäni ole, mutta jollain todella herkällä ja yhtä aikaa armollisella ja armottomalla tavalla on Pulkkisen Riikka onnistunut tässä kirjoittamaan siitä paineesta, mikä kerääntyy sieluun, kun ongelmista ei perheessä puhuta tai itse ei niitä käsittele. Omakin isäni on lisäksi löytänyt aikanaan uuden rakkauden äitini tilalle, sitäkin tuli varmaan tätä lukiessa käsiteltyä.

    Janet Conner: Writing down your soul.
    Tämän ostin heikoimpina ahdistushetkinäni, kun tajusin tarvitsevani elämässä uutta suuntaa. Tämä on käytännössä opas antoisampaan päiväkirjanpitotapaan. Monille ehkä silkkaa huttua, mutta itse olen kirjoittamalla asioita päässäni jäsentelevää sorttia, ja tämän kirjan ”tekniikalla” olen oikeasti avannut vaikeita tilanteita kynän ja paperin (tai tekstinkäsittelyohjelman) avulla monasti. Toimii parhaiten silloin, kun olo on pahin.

    Tommy & Carita Hellsten: Lähelle on pitkä matka.
    Tämä kirja koostuu terapeuttipariskunnan toisilleen kirjoittamista kirjeistä. Kirjan sivuilla elää rakkaus kaikissa muodoissaan. Pari pohtii omia suhteitaan vanhempiinsa sekä niiden vaikutusta entisiin ja nykyiseen parisuhteeseen. Antoi minulle monella sivulla arvokkaan esimerkin siitä, mihin terapian avulla pyritään: ei täydellisyyteen ihmisenä, vaan siihen, että ymmärtää itseään ja osaa olla armollinen — ja uskaltaa asettautua alttiiksi muille.

    Itseapukirjoista parhaana pidän edelleen Arto Pietikäisen Joustavaa mieltä. Aina hädän hetkellä, kun muistaisi siihen tarttua, olisi aika paljon tasapainoisempi ihminen.

  3. Voihan virtaheponen. Aloitti kyllä sellaisen tunnemylläkän että eipä taida paluuta enää olla takaisin. Silmät aukesi monessa kohtaa vaikka kriteerejä en täytäkän sen osalta että alkoholismia ei kotona ollutkaan, mutta tajuan kyllä mistä jotkut asiat kumpuaa. ”suuren ilmiön läheisyys ja siihen sopeutuminen” jne.
    Samalla kirja avasi myös ymmärtämään ihmisiä ympärillä, jotkin selittämättömät ja käsittämättömät asiat saivat valotusta. Voisiko ollakin kyse tästä?

    Jatkan nyt samaisen herran ”Elämän Lapsi” kirjalla ja sehän on ikäänkuin jatkoa tuolle hepoliinille. Mietintää kuinka sitä omaa sisäistä lasta kuunnellaan, uhrina olemisesta ja erilliseksi kasvamisesta.

    Voi hitto mikä määrä ajatuksia päässä, toisinaan itkettää ilman että edes teidän miksi jne. Jotainkyllä tapahtuu ja samalla oon tajunnut niin paljon siitä että nyt on pakko hiljentää tahtia. On pakko alkaa kuunnella mitä MINÄ haluan ja KUKA minä olen. Ja haluanko tulla sellaiseksi mitä joku muu haluaa minun olevan vai enemmän minuksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s