Kesälomasta syyslomaksi

Hassu aamu oli tänään. Taas sairaalalla lääkärin tutkittavana. Kerran kuussa sinne menen, ja aina etukäteen aika pihalla siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Heiluuko veitsi? Alkaako töihinpaluu? Edistynkö toipumisen kanssa niin kuin kuuluu?

Tämän kerran sävelet olivat selvät. Ei heilu veitsi. Nyt on kuulemma 95 % varmaa, ettei leikkausta tarvita. Vamma on kyllä kuulemma luultua pahempi, kun näin venyy tämä toipuminen, mutta koska kipu on niin paikallinen ja edistystä kuntoutumisessa verkkaisesta tahdista huolimatta selvästi kuitenkin on, niin ei maksa vaivaa. Kaikkein vähiten veitsen alle tahtoisinkin, joten huh ja helpotus. Nyt mennään tällä vaan rauhaksiin.

Työkään ei kutsu vielä pariin kuukauteen. Ei ole kuulemma tolkku mennä, kun ei onnistu istuminen. Eikä kyllä olekaan. Jotenkin pöllämystynyt olo vain, kun olin jo henkisesti jotenkin alkanut suuntautua työkuvioihin. Kai se oli lähinnä toivetta ja halua, eikä sillä vielä työkuntoon tulla. Liittyyköhän paluuajattelu jotenkin tähän kesäloma-ajatusleikkiini. Sellaisten jälkeenhän mennään töihin. No, tästä tuli nyt myös syysloma samalla kertaa.

Olen jotenkin vähän pönttö siinä suhteessa, että jatkuvasti vähän varkain kuvittelen itse voivani säädellä sitä, miten toivun ja koska palaan töihin ja vaikka mitä tähän vammaan liittyvää. Ja sitten hämmennyn kuukausi kerrallaan aina, kun niin ei tapahdukaan. Näiden lääkärireissujen jälkeen on siksi vähän puulla päähän lyöty fiilis. Vieläkö kaksi kuukautta poissa töistä? Vielä kaksi. Ainakin kaksi. Kuka tietää mikä tilanne syyskuulla loman loppuessa on. Mielelläni menisin kyllä. Tykkään tosi paljon työstäni. Mutta ei sillä tykkäämiselläkään kuntoon yksin tulla, se on käynyt selväksi.

Pitkä saikku tästä tulee. Yhteensä, reippaat 7 kuukautta nyt sitten ainakin. Ja taas odotellaan, mitä vakuutusyhtiö siihen sanoo. En tiedä yhtään, sanovatko jossain vaiheessa että ei kuule. Nyt loppuu. Voivatko olla nyt kesken kaiken sitä mieltä, että ei me enää. Ja mitä sitten tehdään, jos niin käy? Epätietoisuus on kaikkein tylsintä. Hermostuttavaa odottelua ja rahojen laskentaa. Niin pitkä keskusteluyhteys vakuutusyhtiöön on, että ollaan ihan etunimilinjoilla virkailijani kanssa jo.

Sen huomaan, että olen päässyt tulosvastuusta. Jossain vaiheessa sairausloman alkumetreillä oli kovasti selaisia ajatuksia, että tämä käsiin heitetty aika pitäisi käyttää jotenkin hyödyksi. Pitäisi valaistua ja jalostua ja kirjoittaa vähintään romaani. Lukea ja tutkia ja perehtyä ja kohentaa ammattiosaamista. Että eihän voi vain olla. Että tämmöinen hieno aika, hyödyksihän se pitää käyttää!

Nyt olen päässyt siihen tilaan, jossa olen vain rauhaksiin. Tämän hetken ainut pakko ja ykkösvelvollisuus on tehdä kuntoutusta ahkerasti ja huolellisesti. Joka toinen päivä puolen tunnin vesijuoksu, joka päivä ne iänikuiset jumppahommat, ja sitten päälle pyöräilyä, luistelua ja kävelyä sen verran, kun ranka jaksaa. Tällä nyt sitten mennään syksyn alkuun ainakin. Luen kyllä, ja ehdin taatusti ajatella melko perinpohjaisesti kaikenlaisia ajatuksia. Ehkä sitten jalostunkin jollain tapaa, kuka ties. Mutta nyt olen hokannut sen, että pyristellä ja tavoitella tässä ei kannata. Kannattaa vain kärsivällisesti olla.

Juttelin lääkärin kanssa tavoitteista ja etapeista, ja kerroin toivovani paluuta töihin tämän tämänkertaisen saikkupätkän lopputtua, paluuta kunnolla luistelutreeneihin lokakuulla, ja pelikuntoon ehkä joskus marraskuusta. Hän piti aikataulua maltillisesti mahdollisena, mutta muistutti, että mitään mistään ei vielä tiedetä, joten kovin tiukkoja odotuksia tai toiveita ei kannata rakennella. Rohkaisevasti totesi kuitenkin, että suunta on joka tapauksessa oikea.

Onpahan ainakin zen-harjoitusta kerrakseen. Viilipyttyys, täältä tullaan. Jahka keritään.

 

Mainokset

2 thoughts on “Kesälomasta syyslomaksi

  1. Voi vitsi, ihailen kyllä rauhallisuuttasi näiden uutisten äärellä. Itse olisin aivan pistoksissa, puolisoni ei edes normaalissa arjen stresseissä kestä minua neljää päivää kauempaa ilman, että käyn lenkillä, niin ärsyttävä kiukkupää minusta tulee. Mutta toisaalta tuollainen pakkolepo varmasti myös koulii kärsivällisyyttä nuppiin: kun vaihtoehtoja ei vaan ole.

    Hurjasti tsemppiä ja aimo kauhalla pitkäpiimäisyyttä sinulle! Aivoituksisasi on mielenkiintoista seurata, antaa itsellekin ajattelemisen aihetta. Että paitsi jalostut, saatat myös jalostaa paria ruudun tällä puolella olevaa. 🙂

    1. Kiitos Riimi 🙂
      Se on varmaan niin, että arjessa ihan mahdottomilta tuntuvat asiat alkavat yhtäkkiä tuntua mahdollisemmilta sitten, kun totaaliset realiteetit heitetään eteen.
      Mäkään en kuvitellut selviäväni järjissäni ilman liikuntaa, kunnes sitten tuli tällainen tilanne. Jostain niitä purkuväyliä sitten ihmeesti kuitenkin löytyy. Mulle semmoisia ovat selvästi olleet läheisille aika ajoin suoritetut kiukuttelut ja kirjoittaminen. Kiva, että ainakin kirjoittamisesta koituu iloa myös muille 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s