Girl I’m gonna make me sweat!

Voi ilon päivää! Tämä taatusti on pieni askel ihmiskunnalle, mutta jättimäinen minulle. Kävin luistelemassa puolen tunnin hyvätahtisen lenkin ja hikoilin.

Miksi tämä ylittää uutiskynnyksen? No, mun kynnykseni ei niin järin korkea toki olekaan, mutta tämä totisesti tuntuu suurelta asialta. En nimittäin ole sitten helmikuisen onnettomuuden saanut enkä pystynyt vielä kertaakaan tätä ennen urheilemaan niin intensiivisesti, että olisin hengästynyt ja saanut hien pintaan. Ja miten paljon olenkaan sitä odottanut!

En oikein osaa edes kertoa, miten ihanalta se tuntui, kun hiki alkoi yhtäkkiä tihkua kaikista huokosista. Kun hengitys kiihtyi ja kropassa tulvehti endorfiiniryöppy. Taivaalliselta! Todella hyvältä!

Hän on hyvin hikinen ja hyvin tyytyväinen itseensä.
Hän on hyvin hikinen ja hyvin tyytyväinen itseensä.

Rakastan liikuntaa. Juuri ennen onnettomuutta olin ihanassa tilanteessa, jossa arkiviikkoon kuului ainakin 6-8 tuntia rollerderbyä ja vähintään kaksi tuntia punttista päälle. Hyvinä viikkoin vielä vesijuoksua ja/tai kävelylenkkiäkin. Puran paineitani parhaiten liikkumalla, ja todella nautin siitä hikisenä ähistämisen tunteesta. Kun se sitten vietiin kerralla kokonaan, olin aika pulassa.

Olen toki liikkunut nytkin, mutta tosi paljon vähemmillä tehoilla. On ollut pakko vesijuosta joka toinen päivä ja nyt olen saanut jo pyöräillä ja kävelläkin jonkin verran. Tähän asti kuitenkin on ollut pakko pitää tehot todella alhaalla. Hiettömällä ja hengästymättömällä tasolla. Ja se ei vain ole yhtään sama asia. Yhtään.

En toki saa reuhtoa vieläkään. Varovasti pitää edetä, ja tosi moni juttu on vieläkin täysin nou nou. Mutta rohkaistun kyllä tästä tämänpäiväisestä! Vähitellen muutun taas minummaksi. Vahvemmaksi ja pystyvämmäksi. Olin jossain vaiheessa vähän jo luopua toivosta, että niin tapahtuisikaan.

Olemme murun kanssa koostaneet aika toimivan paketin, jossa ensin luistellaan puoli tuntia ja sitten vesijuostaan toinen mokoma perään. Ruoto tuntuu siitä tykkäävän. Lihakset ovat toki pitkän hiljaiselon jäljiltä ihmeissään, mutta miten ihanalta tuntuukaan kipu, joka johtuu liikkumisesta eikä vammailusta!

Ensi viikolla meinaan varovaisesti punttikselle. Aion etsiä ne yläkropan liikkeet, jotka jo kestäisin. Ehkä voisin alkaa vähän kyykätäkin ilman painoja. Olen innoissani, todella innoissani! Sohva, suhteemme alkaa olla loppusuoralla.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s