Eka kerta

Hyppäsin tänään ekan kerran elämässäni ykkösen ponnarilta pää edellä. Paikkana oli Uimastadikka. Pelotti niin paljon, että tärisin hyvän aikaa sen jälkeen. Nauratti niin paljon, että melkein vedin vettä keuhkoon pintaan noustessani. Muutaman onnistuneen seassa oli myös komeita naama- ja reisiplätsyjä. Nasaalit tulvivat edelleen.

Onnistunut pää edellä hyppy sujahtaa veteen niin, että heti tuntee miten meni kunnolla. Paras kuulemani ohje on, että pitää hypätä niin kuin tähtäisi pullon suusta sisään. Välillä jää kyllä reisistä siihen suulle kiinni. Sitten pitää vain mennä uudelleen.

Ykkösen ponnari ei ole huikea juttu juuri kenellekään ihmiselle. Pää edellä hyppäämisen osaavat melkein kaikki. Eivät ole monellekaan sankaritekoja eivätkä mitään, mistä kokonaisia blogikirjoituksia kirjoitetaan. Mulle ovat. Pelkään syviä vesiä ja (vähänkin) korkeita paikkoja. Siinä väpättävän laudan päässä alas katsellessa ei ekana todellakaan ollut mielessä riemu suin päin sinne sinkoamisesta. Mutta sinne kuitenkin sujahti.

Olen vasta tänä kesänä iljennyt harjoitella hyppäämään pää edellä. En ole uskaltanut hypätä oikein jalat edelläkään. Oikein mistään. Hyvä, että laiturilta olen itseni veteen saanut joten kuten laskeutumalla.

Pää edellä hyppääminen ei ole mikään ihmisyyden tärkein taito, mutta hauska se on. Se on varmaan hauskaa juuri siksi, ettei se ole ollenkaan hyödyllistä tai välttämätöntä tai tarpeen. Ei se ole oikeastaan edes fiksua ja välillä (kuten naama edellä laskeutuessa) se myös sattuu. Vähän pöljää hommaa siis noin ylipäätään kai. Semmoisia tarvitaan aikuisen järkevässä elämässä. Se on riemukasta ja hauskaa ja kaikkea siistiä. 36-vuotiaana opeteltu ihan tarpeeton juttu, joka naurattaa. Sellaisena siis huipputärkeä!

Ekaa kertaa asioiden tekeminen on pelottavaa ja ihanaa. Isojen ja pienten asioiden. Olen tehnyt tänä vuonna muitakin juttuja ekaa kertaa. Joitakin en välitä koskaan uusia, ja joitakin tahdon muistaa aina. Olen kierinyt auton kanssa neljästi ympäri satasen vauhdissa. Olen maannut sohvalla päiväkausia putkeen. Olen tajunnut, että en putoa maailman kartalta, vaikken olisikaan just nyt yhtään hyödyllinen yhtään kenellekään. Olen värjännyt tukan pinkiksi vain koska huvitti. Olen ollut bikineissä rentona läskejä ajattelematta. Olen kokeillut reikiä ja syönyt korvasientä.  Olen keikkunut kuuden metrin korkeudella henkilönostimessa. Olen uskaltanut näyttää itseni rikkinäisimmilläni ja epäedullisimmillani ystävyyssuhteessa. Ja nyt olen hypännyt ponnariltakin.

Olen aika ahne elämälle. Toivon monia ekoja kertoja lisää!

Mainokset

4 thoughts on “Eka kerta

  1. Hauska juttu 🙂 Onnittelut!

    Mä olen kotoisin veden ääreltä eli uitu ja hypitty on siis koko ikä. Musta uimisessa on aina ollut parasta just sukeltaminen pää edellä jostain korkeudesta. Mutta 10 viime vuoden aikana mun jalkaterät on räjähtäneet levälleen, niissä ei ole enää ponnistusvoimaa juuri mitään, eli nyt ei enää hypitä reunoilta. Voin kertoa, että uiminen on menettänyt merkityksensä lähes kokonaan :-(((( Luonnonvesissä tietty ok kun sinne kahlattaisiin muutenkin.

  2. Hyvä sinä! Tein muutama vuosi sitten itselleni listan, mitä kaikkea haluaisin vielä elämässäni ehtiä tekemään. Jotain olen totetuttanutkin ja se on tuottanut suunnatonta iloa. Olkoon sitten hyödyllistä tai ihan turhanpäiväistä, mutta ne ovat olleet itselleni suuria voittoja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s