Työt mielessä

Elokuu alkaa, ja mä huomaan että se vähän jännittää. Tykkään syksystä, ei siinä mitään, ja tässä elokuullakin on vielä kaikkea kivaa lomatouhua edessä, mutta sittenkin. Elokuu on erilainen tänä vuonna, koska palaan töiden pariin puolen vuoden tauolta.

Ja siinä se piileekin, se ydin. En oikeastaan palaa mihinkään konkreettisesti. Ei ole mitään työpaikkaa tai -pistettä. Ei ole työyhteisöä tai palkkapäivää. On tyhjiä sivuja kalenterissa. On sormet ja tietokone ja puhelin ja mielikuvitus.

Palaan töiden tekemisen mahdollisuuden äärelle. Mahdollisimman epämääräiseen kirjoittavan yrittäjän arkeen. Sellaiseen, jossa toivotaan, että töitä löytyy ja tarjotaan. Jossa toivotaan, että pää kehittelee myyviä juttuideoita ja vanhat työnantajat muistavat ja uudet hokaavat alkaa tilata.

Sellaistahan tämä on noin 12 vuotta ollut – epämääräistä. Jokaisen kesäloman jälkeen sama jännitysmomentti. Vieläkö lähtee liikkeelle? Vieläkö saan kirjoitettua oman osani ruuasta pöytään? Vieläkö luovuutta on jäljellä? Keksinkö, osaanko, kiinnostanko? Joka vuosi töiden starttaaminen on onistunut, mutta se ei takaa mitään tästä kerrasta. Mistään kerrasta. Aina mennään vaan uskolla ja luotolla. Ja niin, tehdä rutosti hommia.

Toivoahan aina saa, ja tällä hetkellä toivon esisijaisesti, että jotain työtä ilmestyy. Mutta koska olen ahnas ja kova haaveilemaan, jatkan tarkemmalla toiveella. Toivon, että saisin syyskaudelle tehtäväkseni sekä telkkaria että lehtijuttuja sopivassa suhteessa. Ottaisin tosi mielelläni tekoon jonkin kiinnostavan ohjelman, ja ihan yhtä innoissani odotan haastattelukeikoille pääsemistä ja kotoa juttujen kirjoittelua. Onpa syksylle väläytelty vähän erästä kirjahankettakin, mutta sen suhteen kaikki on vielä superepävarmaa. Salaa haaveilen aina vain myös radiotyön mahdollisuudesta, mutta joka kerta kun olen koittanut viritellä täällä kotikaupungissa sellaista, on vastaanottavassa päässä ollut meneillään semmoisia irtisanomisia ja muuta puljausta, että homma on tyssännyt muutaman lyhyen pyrähdyksen päästä niihin, vaikka innostusta yhteistyöhön on kummallakin osapuolella ollutkin. Joskus vielä sitäkin saan tehdä, siihen luotan.

Kuusi kuukautta poissa töistä on paljon pidempi veto kuin normaali kuukauden kesäloma. Siksi nyt jännittää enemmän kuin yleensä. Olen vähän pää pehmoisena pihalla asioista, mutta toisaalta hyvin ladattu ja erittäin rentoutunut. Motivaatiota ei todellakaan tarvitse metsästää. Olen tosi valmis töihin, aika sujuva tekijä ja usein kiva.

Kyllä se niillä eväillä kai taas starttaa.

Mainokset

2 thoughts on “Työt mielessä

  1. Oikein mukavaa töihin paluuta! Tekstejäsi lukiessani olen nauttinut niiden selkeydestä, helposta luettavuudesta sekä syvällisistä pohdinnoista. Toivon, että töitä riittää sopivasti – ei liikaa. Ihana asia, että olet jälleen työkuntoinen!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s