Kesä -13, olet aika kiva.

Instagram on aika hyvä kuvapäiväkirja. Kun välillä tuntuu, että kaikki päivät ovat kuluneet pötkötellen,  voi sieltä vilkaista että onpahan sentään melkoisesti muutakin. Kuvatulvan perusteella olen tänä kesänä ainakin:

Herkutellut merkittäviä määriä
eka luistelu
Päässyt vastoin ennakko-odotuksia sittenkin vähän jo luistimille.
hienostellut
Hienostellut
hullutellut tukan kanssa
Villiintynyt pääasioissa.
järjestänyt juhlia
Järjestänyt juhlia ja osallistunut toisten juhliin.
keiko
Herännyt odottamattomaan ystävyydenosoitukseen.
lautapelejä
Pelannut huomattavan määrän lautapelejä erilaisissa kokoonpanoissa.
lukenut
Lukenut monta hyvää kirjaa.
marjastanut
Nauttinut ennen näkemättömästä marjasadosta.
mimmikoto
Tehnyt Mimmikotoa kartano-olosuhteissa.
muruaikaa
Viettänyt muruaikaa.
nipun mökki
Puljannut kuudessa järvessä, yhdessä meressä ja neljässä uimahallissa.
ollut puntilla
Päässyt ekan kerran puoleen vuoteen puntille ja hikoilemaan.
rannalla suvin kanssa
Opetellut uimahyppäämistä helleoloissa.
sienestänyt
Saalistanut sieniä.
talon maalaus
Maalannut taloa korkeuksissa.
uimastadikka lasten kanssa
Viettänyt pimuaikaa kolmisin ja 1- on -1 kummankin tyttären kanssa kaksin.
vesijuossut säästä piittaamatta
Vesijuossut viimaisimmissakin oloissa.

Ja

viherpeukaloinut
Viherpeukaloinut yliampuvissa mittasuhteissa.

 

Ja kaikenlaista muutakin, tietysti. Semmoista, mikä ei kameralle tartu tai tahdota näyttää.

Kaikkien juttujen väleissä olen sitten pötkötellytkin, varmaan melko monen vuoden tarpeiksi kerrallaan. Tämä kesä on ollut hyvin erilainen kuin viime kesänä olisin ajatellut tämän olevan, mutta hyvänlainen. Eikä edes vielä ohi!

Tähän loppukesään mahtuu vielä ainakin odotettu mökkireissu ja jotain, mitä olen tehnyt viimeksi tasan 20 vuotta sitten, nimittäin festarit.

Toivoisin myös lisää marjastusta ja sienestystä, kyläilyhommia ja talon maalausurakan loppuunsaattamista. Haluaisin myös päästä nuuhkimaan lammasta ja paijaamaan lehmää, mutten tiedä ovatko ne mahdollisten kirjoissa. ja koko ajan vähenevää pötkötystä.

Mitäs teidän kesiinne on kuulunut tähän mennessä, ja mitä saisi kuulua?

Mainokset

One thought on “Kesä -13, olet aika kiva.

  1. Kiva lomapäiväkirja. Mä käytin samaan tarkoitukseen no blogia tietenkin, mutta myös Foursquaree. Siellä on nekin jutut joita ei blogissa paljastettu 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s