Haluan olla minä: päivä 6

Reissupäivä. Kotiin omien puuhien äärelle. Saimme mukaan mielettömän lastillisen sadonkorjuuherkkuja: muhkeita punajuuria, perunoita, kesäkurpitsaa, sipulia, puolukkaa, mustikkaa ja mangoldia. Pariin viikkon ei tartte HeVi-hommissa ostostella.

IMG_8737

Koukkasimme IKEAn kautta, ja mukaan tarttui kauan kaivattu arkiapu. 17-osainen mikron, pakkasen ja pesukoneen kestävä kannellisten, erikokoisten purkkien pakkaus. Helpottaa lounasruokailua ja muuta reissuevästelyä melkoisesti.

Nuo pienimmät purkit ovat sellaisia, joihin mahtuu kourallinen pähkinöitä. Just sopiva päiväannos. Mulla on heikkous pikkuisiin purnukoihin.
Nuo pienimmät purkit ovat sellaisia, joihin mahtuu kourallinen pähkinöitä. Just sopiva päiväannos. Mulla on heikkous pikkuisiin purnukoihin.

Sain eilen illalla lukijapalautetta. Sehän on aina tervetullutta. Tämä pisti mietteliääksi siinä mitassa, että vastaan siihen näin pitemmin. Nimimerkki ”Hämmentynyt” toivotti minulle ”Tsemppiä elämäntaparemonttiin. Ja tolkkua.”,  mietittyään ensin seuraavalla tavalla:

Tuota…miksi syöminen ja liikunta on niin hankalaa nykyisin. Miksi niistä pitää tehdä pseudotiedettä? Miksi joistain ruoka aineista pitää luopua, eikö riitä että syö kaikkea kohtuudella? Eikö riitä että lopettaa tolkuttoman herkuttelun sekä liikaa syömisen ja alkaa liikkumaan silkasta liikkumisen ilosta?

Ihan aiheellinen kysymys. Ja hyvin tuttu varmasti jokaiselle vähän rajatummalla ruokavaliolla elelevälle. Ja kyllä. Sehän just riittää, että lopettaa tolkuttoman herkuttelun sekä liikaa syömisen, ja alkaa liikkua silkasta liikkumisen ilosta. Joillekin meistä. Mutta on muttia.

Muutama pointti nousi mieleen. Ensimmäinen oli sellainen, joka on helpolla tulkittavissa puolustuskannalle karahtamiseksi, mutta on ihan vilpittömästi ihmetelty. Miksi toisen ruokailu herättää närää? Miksi häiritsee, jos minä kikkailen ravitsemuksellani? Miksi sen pitäisi olla pulma tai pseudotiedettä tai muuta vähän nurjasti esitettyä, kritisoitavaa? Minusta minun ei pitäisi joutua perustelemaan ainuttakaan suupalaani millään lailla, mutta mennään nyt kuitenkin vähän syihin ja seurauksiin.

Minulle näin syöminen ei ole hankalaa. Minä suorastaan tykkään siitä. Joku pelaa tennistä tai tekee sudokuita, minä olen (muiden lukuisien kiinnostuksenkohteiden lisäksi) kiinnostunut ravitsemuksesta ja hyvinvoinnista. Omastani. Jopa siinä määrin, että minulla on alalle ammattipätevyys, vaikken niissä puuhissa enää toimikaan leipätyökseni.

Tykkään myös voida hyvin. Minulle ei ole minkäänlainen itseisarvo pystyä syömään kohtuudella kaikkea, jos en voi hyvin sillä tavalla. Tässä me ihmiset olemme erilaisia.

Toinen juttu on se, että uskallan arvata (vaikka se riskialtista aina onkin), että kysyjällä ei ole rastinaan niitä viittä kroonista sairautta ja vammaa, joita minulla on, ja joihin ruokavaliolla pystyy hyvin merkittävästi suotuisasti vaikuttamaan. Olen paljon motivoituneempi miettimään vähän enemmän, mitä lautaselleni lastaan, kuin hukuttautumaan särky- ja muihin lääkkeisiin. Olen kokeillut sitäkin. En tykännyt. Joudun joka tapauksessa nappaamaan päivittäin viittä eri lääkettä pari kertaa päivässä, ja enempiä en halua, jos voin sen jotenkin välttää. Se toki on valintakysymys. Ja tuurikysymys myös.

Minulla ei myöskään ole vahvaa kohtuutta. Jos ei ole, on opeteltava. Ja opettelu tapahtuu kokeilemalla. Ei se ole uhkaavaa tai haitallista kenellekään sivulliselle.

En myöskään voi liikkua silkasta liikkumisen ilosta. Minun on pakko liikkua vammani vuoksi hyvin suppean sallitun lajivalikoiman raameissa ja joka päivä. Onneksi myös tykkään liikkumisesta. Tykkäisin liikkua paljon, paljon enemmän, kuin nyt voin, ja varmasti pysyisin sutjakamasaa jamassakin paljon nykyistä helpommalla ja vähemmällä vouhkaamisella, jos vain voisin niin tehdä. Mutta nyt mennään tällä. Taas tuurikysymys.

Voin hyvin kun syön hyvin. Se on tasan niin yksinkertaista. Jotkut voivat hyvin vähän vähemmällä kokeilemisella ja säätelyllä, ja olen heidän puolestaan iloinen. Jotkut taas eivät nakkaa paskaakaan siitä, miten voivat, eikä minulla ole mitään kiinnostusta pitää heidän valinnastaan isoa ääntä. Minä voin hyvin, kun katselen tarkemmin, mutta en ole siitä moksiskaan, koska tämä on minusta ihan kivaa ja palkitsevaa puuhaa. Nimimerkki Hämmentynyt voi siis olla ihan huoletta, ja hämmentyä jostain olellisemmasta asiasta. Vaikka jostakin omastaan.

Mainokset

6 thoughts on “Haluan olla minä: päivä 6

  1. Miksi ei voisi liikkua muutenkin kuin liikkumisen ilosta? Miksi ei voisi liikkua purkaakseen angsteja, pahaa mieltä tai turhautumista? Miksei liikunta voisi toimia mielialalääkkeenä? Ajan tappamisena? Pään tuulettajana?

  2. Olen samaa mieltä kanssasi, että jokaisen on etsittävä se oma tapansa hyvään oloon eikä se kuulu muille. Vaikka kieltämättä olen välillä ollut huolissani työkaverista, joka on vetänyt jotain laihdutustuotetta jo varmaan yli vuoden ja kertoi joskus, ettei tahdo enää saattaa syödä ”oikeaa” ruokaa… Mutta se on hänen valintansa – aikuisen ihmisen. Mikä minä olen siihen mitään sanomaan.

    Itse olen laskenut nyt kaloreita ja valikoinut vähän tarkemmin syömisiäni. Liikuntaa en harrasta liikkumisen ilosta, vaan se on minulle – synnynnäiselle sohvapotaatille – täysin pakkopullaa. Olen kuitenkin yrittänyt lenkkeillä tai tehdä jotain muuta edes joka toinen päivä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s