Haluan olla minä: päivä 13

Hulinapäivä. Oikeastaan hulinaviikonloppu. Takki tyhjänä. Hyvillä mielin kuitenkin.

Kampanjan suteen haasteellinen liikkeelläolopäivä. Aamupala onneksi pelastaa melkein kaiken. Tänään meni mukanasta hampunsiemenillä.

Lounas oli epämääräinen tonnikala-kvinoamössö, jonka tekstuuri muistutti lähinnä epäonnistunutta puuroa. Maku oli ok ja nälkä pysyi poissa, se riitti.

Kävin lapsosen kanssa Tampereella, ja unohdin ottaa välkkäpalaevästä laukkuun. Meni vähän nälän puollelle. Liikuntaa sentään tuli reippaasti. Kävelimme kaupungilla hyvän tovin, ja lopulta hytkyimme useamman tunnin poppikeikalla. Jaloissa kyllä tuntuu.

Illalla omppu, teetä ja eilisen sienipihvejä pikana naamaan. Hyviä ne edelleen olivat.

Tähän viikonloppuun on siis mahtunut fudismatsia Helsingissä, sienireissua Hämeenlinnassa ja musaelämyksiä Tampereella. Tosi kivaa, mutta melkoisen toiminnantäyteistä. Onpa hyvä, että huomenna on ihan tavallinen kotipäivä töiden parissa taas.

Kolmas viikko kamppista alkaa. Helvetin helpolla sujuu.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s