Onnesta imelästi

Olen kuunnellut koko liudan äänikirjoja. Mainitsinkin yhden erityisesti jo aiemmin. Gretchen Rubinin The Happiness Project herätti paljon ajatuksia. Se on kai ns. selfhelp-kirja, mutta sellainen ei-saarnaava, vaan oikein hauskasti ja elävästi kerrottu tarina kirjailijan omasta vuodesta, jonka varrella hän tietoisesti pyrki lisäämään onnellisuuttaan ja miettimään sen rakennuspalkioita yleisemminkin.

Minähän tykkään onnellisuudesta. Ajattelen myös, että tässä iässä erityisesti täytyy onnellisuutensa eteen nähdä vähän enemmän vaivaa kuin ennen, kuten vaikka parikymppisenä, jolloin maailma aukeaa vielä mittaamattomine mahdollisuuksineen ja elämässä ei ole ihan yhtä monia kerroksia yllättäviä vastoinkäymisiä nurkkien takana, kuin täällä ruuhkavuosissa helposti tuppaa olemaan. Niinpä siitä sananen.

Kirjasta upposi monikin juttu, ja oli kiva huomata, että aika monia osa-alueita olen soveltanutkin jo omassa elämässäni ihan oma-aloitteisesti. Niitä voisivat olla vaikka sellaiset asiat, kuin sellaisten ihmisten karsiminen ympäriltä, jotka enemmän vievät kuin tuovat virtaa, tai vaikka sellainen ajatus, että ihminen on sitä, miten käyttäytyy. Että onnellisesti käyttäytyminen lisää vähitellen ihan oikeaa onnellisuutta (samalla lailla, kuin synkeästi käyttäytyminen synkistää edeleen). Ja että näin ollen mahdollisuudet vaikuttaa omaan oloon ovat melkoisen suuret, tapahtui sitten elämässä millaisia yllärikäänteitä hyvänsä. Se, mitä elämässä käy, ei ole päätettävissä (Luoja paratkoon, olisin päättänyt pari käännettä aika eri tavalla!) Mutta se, miten vastaan tuleviin väistämättömiin ja kaikkien elämiin kuuluviin paskuuksiin suhtautuu, on varsin paljon päätettävissä. Se on samaan aikaan aika ihana, ja melko kuumottavakin juttu.

Muutamaa lukua kirjasta jäin miettimään nyt kuunnellessani ihan erityisesti. Toinen oli hyvin käytännöllinen ja yksinkertainen, helposti toteutettavissakin. Vähän niinkuin pehmeä lasku onnellisuusharjoituksiin. Kirjailija huomasi, että ylimääräisen kaman ja erilaisten läjien raivaaminen tuo tullessaan onnellisuutta. Tosi konkreettinen ja simppeli tehtävä, jota kokeilin. Ja kyllä vain! Kun olin pitkästä aikaa perusteellisesti raivannut vaatekaappini, laittanut lapset raivaamaan omansa, ja sitten kiikuttanut valtavat määrät käytöstä poistuneita vaatteita kirppikselle yhteistä joulumatkakassaa kartuttamaan, käynyt läpi sekalaisen läjän erilaisia pinnejä, pampuloita ja meikkejä, ja heittänyt hittoihin vanhat ja risat ja muuten tarpeettomat, ja organisoinut uudelleen esimerkiksi yritykseni kuitteja, oli oikein kirkas ja hyvä fiilis. Pikkuisen onnellisempi, ehkä!

Jos vaikka sotku ja läjät eivät vertaannukaan maailmansotiin ja Darfurin nälkälapsiin, niin sellaista pientä kotilevottomuutta ne aiheuttavat. Koko ajan näköpiirissä on jotain, jota pitäisi. Ja siinä ilmapiirissä on vaikeampaa olla onnellisena ja lunkina. Hyvin toimi! (Ja tämä nyt ihmiseltä, joka todella inhoaa siivoamista.)

En toki väitä, että läheisen kuoleman hetkellä tai muussa synkässä saumassa vaatekaapin siivoaminen pyyhkäisisi murheet tiehensä. Enkä sitäkään, että ihmisen pitäisi jotenkin väkipakolla olla niin hiton onnellinen 24/7. Mutta ihan hauska käytännön esimerkki siitä, millaiset jutut kuormittavat mieltä vähän huomaamattakin.

Toinen kirjailijan pohdinnoista mieleen jäänyt ajatus oli seuraavanlainen. (Joku muukin on tykännyt siitä, jos se kerran löytyy oikein Googlen kuvahausta näin näppärästi):

rakkautta teoiksi

Ei varmasti taaskaan mikään maailmanluokan perimmäinen totuus, mutta ihan oleellinen huomio silti. Oman mielen juttuja ei kukaan havaitse, jos ne eivät muunnu käytännön toiminnaksi.

Mietin tuota lauseparia omassa elämässäni jotenkin niin, että jos haluat läheisten ihmistesi tietävän, että he ovat sinulle tärkeitä ja merkityksellisiä, niin näytä se ihan käytännössä. Ei vain joskus jouluna, vaan koko ajan käytännön arjessa. Voit ajatella ihmisistä elämässäsi vaikka kuinka kauniisti, mutta  jos se ei näy  teoissa, niin koko sen kauneus jää piiloon. Anna siis loistaa. Eikä tarvita mitään spektaakkelinomaisia temppuja ja taipumisia äärisuorituksiin. It’s the little stuff that counts.

Nämä rakkausteemat ovat mulle mieluisia. Se on ehkä mun lemppariaihe tässä elämässä (hence the lempinimi Rakkauden Apostoli pelikavereiden keskuudessa…) En ole muuttunut miksikään pylväspyhimykseksi onnettomuuden jälkimainingeissa, kaukana siitä, mutta yksi asia on kyllä kirkastunut entisestään sen jälkeen. Ja vaikka se kuulostaisi miten imelältä hyvänsä, niin sanon kuitenkin. Se on jonkinlainen taju siitä, että oikeastaan kaikki millä todella on merkitystä, tapahtuu ihmissuhteissamme juuri nyt. Jokaisessa kohtaamisessa kerrallaan. Se, miten jaamme tätä yhteistä aikaamme täällä, melkoisen sattuman oikusta just nyt, just samaan aikaan täällä elämässä, on olennaista ja vaalittavaa. Mikä kamala synti se olisikaan, jos ne omat tätä samaa aikaa jakamassa olevat ihmiset tässä, eivät hokaisi, miten tärkeitä he ovat. Tai pääsivät unohtamaan sen. Parempi siis antaa tulvia läpi ja läikehtiä. Ihan kaiken sen arjen keskellä, väsyneenä ja kiireisenäkin. Onnellistaa molemmat osapuolet kerralla.

Oliko tarpeeksi äitelää? Joko siellä oksennetaan hedelmäpusseihin? En oikeastaan piittaa 🙂 Kirjassa oli paljon kaikkea muutakin kiinnostavaa ja ajatuksia herättävää. Suosittelen lukemaan tai kuuntelemaan sen.

Olen muuten yhtäkkiä melko ylenpalttisessa äänikirjatilanteessa. Olin ehtinyt tilata itse neljä, kun kaverilta tuli viisi lahjaksi neulomaani pipoa vastaan. Sitten täytin pitkäaikaisen haaveeni, ja hankin työreissuja helpottamaan iPad minin, ja sen kylkiäisenä tuli 10 (!) ElisaKirjan kirjaa ja äänikirjaa tililleni. Nyt meinaan riittää altaassa kuunneltavaa.

Mainokset

2 thoughts on “Onnesta imelästi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s