Haluan olla minä: päivät 24-28

Tällainen nippupäivitys tällä kertaa. Kolmen viikon päivittäinen kamppiskirjoittaminen on näyttänyt, että a) homma on muuttunut hyväksi rutiiniksi b) syön tosi paljon tosi samankaltaisia asioita joka päivä (laske vaikka, kuinka monena päivänä välkkäpala on ollut nektariinia ja pähkinöitä, tai kuinka monta kookoskanaa listalle on mahtunut). Näistä syistä ei ole ollut joka päivälle postauksen vertaa asiaa. Ja se on ihan hyvä – rutiiniahan tässä hyvästä ruokarytmistä haluttiinkin.

Toinen syy on se, että on ollut paljon kivaa tekemistä. Olen puuhaillut kotona (laitellut kirppiskamoja kasaan isossa mittakaavassa ja neulonut ehkä vielä isommassa), ja päässyt liikkumaankin uudella tavalla. Vime viikko toi lajivalikoimaan kaksi uutta juttua, ja olen molemmista tosi iloinen ja innoissani.

Toinen uusi tulokas on hot jooga. Kävin kokeilemassa sitä, ja vaikka jopa sen lempeä versio oli aika rajoilla rankapoloni pystymiselle, tuntui mahtavalta tehdä jotakin ihan uutta. Tänä keskiviikkona menen uudestaan asialle. Nyt on luvassa tosi rauhallisella tahdilla tehtävä Yin-jooga kuumassa salissa. 90 minuutin sessiossa on jotain tosi tasaavaa ja rauhoittavaa. Alun minuutit mieli poukkoilee, mutta pian on pakko rauhoittua vain venymään ja vanumaan. Jälkikäteen on ihana lunki olo. Tekee kaltaiselleni säntäilijälle erinomaisen hyvää.

Toinen laji on ihana rakkauteni roller derby. Pääsin lauantaina ekaa kertaa 7 kuukauteen ihan oikeasti treeneihin! Olen tähän mennessä voinut noin tunnin verran lolleroida salin laitamilla kaihoisasti toisten treenejä katsellen, mutta nyt uskaltauduin yli melko massiiviseksi kasvaneesta henkisestä muurista itse tekemisen äärelle. Sain osallistua aloittelijoiden freshmeat-kurssille. Ja niinpä vain pystyinkin treenaamaan 2,5 tuntia muiden joukossa! Ainoastaan punnerrukset ja sen tyyppiset lihaskuntojutut jouduin skippaamaan. Sellaisen myönnytyksen voin mielelläni tehdä, jos muuten saan olla hommissa täysillä. Oli ihmeellinen olo jonkun samalla niin tutun ja kuitenkin niin pelottavan äärellä. En tiennyt yhtään, miten selkä suhtautuu.

On aika vaikeaa kuvailla niitä fiiliksiä, joita rakkaan lajin pariin pääseminen tarjoaa. Mahdotonta melkein, jos et ole koskaan ollut pahasti paketissa ja sivussa itsellesi tosi tärkeästä lajista. Leijuin koko viikonlopun pilvissä tuon onnistuneen kokeilun jälkeen. Eilen merkitsin kalenteriini lapsen riemulla treeniaikoja. Ihanaa! Vihdoinkin!

Nyt on taas maltin paikka. En ole vielä läheskään pelikuntoinen, ja kovan kontaktin ottamista pitää varmasti varoa vielä hyvän aikaa. Pelkkä ajatus siitä, että olisin meidän melkoisen vahvojen naisten tosissaan hittailtavana sattuu. Mutta nyt tunnen kuitenkin olevani taas ison pykälän pidemmällä paranemisessa. Ja se olo lihaksissa kunnollisen treenin jälkeen. Se hiki, joka virtasi noroina selkää pitkin. Hengästyminen. Ryhmässä tekeminen. Osana oleminen. Korvaamatonta!

Treenien jälkeen oli kiljuva nälkä. Muistin taas, miten paljon energiaa laji polttaakaan (mittasin joskus perustreenien aikana kuluttaneeni noin 2500-2800 kaloria) ja miten paljon enemmän pitääkään treenipäivänä syödä. Vielä seuraavanakin päivänä kaikki ateriat vain humahtivat jonnekin käyttöön suoraan lautaselta. Pitää taas opetella sitä hommaa uudelleen.

Tällaisia siis tänne. Iloisia. Ja hei! Olen halunnut olla minä jo kokonaisen kuukauden! 1/3 on takana. Mitta- ja painotaulukko näyttää hauskalta. Paino on vähän vaihdellut, ja juuri tänään näyttää siltä, että kiloja olisi pudonnut vain yksi. Sen sijaan mittanauha elää ihan muilla lukemilla. Sen mukaan ympäriltä on nyt sulanut 12 senttiä! Aika tosi jees.

Lopuksi mainoskatko. Olen tosi paljon tykännyt valkoisesta teestä taas pitkästä aikaa. Yksi kiva uusi löytö on tämä tee kylmänä:

valkoinen tee

Mainokset

3 thoughts on “Haluan olla minä: päivät 24-28

  1. Kuukausi tosiaan takana, hyvä sinä! Ja hyvä minä!

    Se kyllä vähän harmittaa, että eilen en mitenkään kehdannut kieltäytyä kahvipöydän antimista. Kun 84-vuotiaan isoisän samanikäinen vaimo oli ihan mua varten tarjoilut laittanut, ja istui siinä vastapäätä vahtimassa, että syön kans enkä juo pelkkää kahvia. Mutta jos nyt kuukaudessa yksi karjalanpiirakka, yksi suklaakeksi ja pieni pala jäätelökakkua menee, niin ei kai maailma siihen kaadu. Totuus on kuitenkin se, ettei nuo vanhukset enää kauaa siellä kotonaan ole ja sinne on monen tunnin matka, joten näiden kahvittelukertojen määrä tulevaisuudessa on varmaan yhden käden sormilla laskettavissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s