Jotain on ilmassa

Mulla on muutaman päivän ajan ollut sellainen erityinen olo. Kupliva, hyvällä tavalla vähän rauhaton ja virittynyt fiilis. Sellainen, että jotain on tulossa, meneillään, kehkeytymässä pinnan alla, mutta en saa ihan vielä kiinni siitä mitä se on. Tällaisia aina välillä tulee, ja niistä on poikinut kivoja juttuja. Luotan, että nytkin tapahtuu niin, kunhan vähän kuulostelen ja katselen ympärilleni. 

Monesti tällaiset olot ovat liittyneet ihmissuhdeasioihin, mutta tällä kertaa on ihan selvästi kyse töistä. Kaipaan jotain, toistaiseksi määrittelemätöntä jotain. Olen utelias ja innostunut ja hyvin hereillä, valmiina alkamaan jollekin. 

Olen pitkään ollut tosi tyytyväinen työrintamalla, ja olen sitä monella lailla nytkin. Saan tehdä sitä mistä eniten pidän, kirjoittaa. Työskentelen omassa aikataulussani useimmiten mukavasti kotona keittiönpöydän ääressä. Työni on vaihtelevaa, usein hauskaa ja aina mielenkiintoista, ja sitä riittää, vaikka moni freelancerkollega näyttää painivan tukalassa tilanteessa lehtimaailman muovautuessa nyt reippaalla tahdilla uudenlaisiin uomiin. Olen onnekas, mutta myös sinnikäs ja uuttera. 

Olen nyt muutaman päivän verran miettinyt, mitä uutta voisin ryhtyä puuhaamaan. En tietenkään halua jättää nykyisiä ihania asiakkaitani – kirjoitan heille erinomaisen mielelläni – mutta ehtisin tehdä nyt jotain enemmänkin. Olen valppaalla ja virtaisalla tuulella. 

Tein viimeksi telkkarihommia aika hyvän aikaa sitten. Viimeisin käsikirjoitustyöni katkesi karulla tavalla auto-onnettomuuteen helmikuussa. Ehdin olla uudessa tuotantoyhtiössä kuusi kokonaista työpäivää. Se jäi kunnolla kaihertamaan, mutta niin se vain meni. Viimeisin kokonainen telkkutyöni on Mimmikoto -lastenohjelman toinen tuotantokausi. Siinä yhdistyi monta ihanaa elementtiä. Sain askarrella, kokkailla ja kirjoittaa ihanassa pienessä työryhmässä. Nyt huomaan miettiväni, alkaisiko olla aika taas hakeutua telkkarihommille? Sitäkö tämä hyvänlainen levottomuus viestii? 

Olen haaveillut kirjasta kauan. Luulen, että 99 % freelancertoimittajista on. Olen ollut yhden kirjan (Kaikki muuttuu paremmaksi) toimittajajoukossa ja mukana koostamassa Mimmikodon ohjeista askartelu- ja keittokirjaa. Novelleja naputtelen tämän tästä pöytälaatikkoon. Välillä haaveilen heittäytyväni intohimolla romaanin kirjoittamiseen, mutta sitten jään vielä kypsyttelemään. Luulen, että sen hetki ei ole nytkään, fiktiivisen kirjan siis ainakaan. Luulen, että tämä olo on jotain muuta. 

Koska oloja on ollut vasta hetken, en ole isommin alkanut vielä ryhtymishommiin. Kuulostelen, mitä kuplinta voisi olla. Suuntaan ajatuksiani ja pyörittelen mahdollisuuksia. Tiedän kokemuksesta, että liiallinen syöksyminen ja moneen suuntaan säntäily ei ole hyväksi myöskään. Usein odottelu on osoittautunut hassulla tavalla parhaaksi vaihtoehdoksi. Reilut 10 viimeistä vuotta ovat kuluneet jotensakin niin, että olen puuhannut hommiani, alkanut miettiä uusia, vähän aikaa odotellut, ja sitte puhelin jossain vaiheessa jo soikin, ja tiedän taas täsmälleen mihin energiani suuntaan. Ehkä menee nytkin niin. Numeroni löytyy tiedustelusta 😉

En usko mihinkään kosmisiin universumin voimiin, jotka ohjautuisivat ajatusteni mukaisesti. Siihen kuitenkin uskon, että oman mielen valpastuminen auttaa näkemään uusia suuntia ja vaihtoehtoja. Asettaudun valmiiksi uusille hommille, ja usein niitä silloin alkaa tulla. Jännittää, millaisia tällä kertaa. 

Kuvaavaa on se, että ensimmäiset ajatustenvaihdot uusista kuvioista tupsahtivat s-postiluukkuuni tasan 35 sekuntia sen jälkeen, kun olin ääneen miettinyt uusien juttujen mahdollisuuksia. Pidän tällaisesta tässä ajassa. Lisää vaan ideoita tulille!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s