Puhelinmyyjä, I feel your pain

Tulin äsken kohdelluksi puhelinmyyjänä. Jäi paha mieli.

Tätä tapahtuu jonkin verran. Toimittaja ehtii kertoa soittavansa jostain lehdestä, ja jo langan päässä tulkitaan kaupittelijaksi. Silloinkin, kun on selkeästi sovittu haastatteluaika, niin kuin tässä tämän aamuisessa tapauksessa. Tuli tosi kylmä ja äreä vastaanotto ja luuria korvaan. Piti naputella perään viesti ja kertoa millä asialla soitin, koska vastaajalla ei ollut sitä pariakymmentä sekuntia aikaa kuunnella kuka olen ekalla kerralla. Oli kiire vittuilemaan.

Tylyttäjää hävetti hitosti. Niin, no ihan aiheesta. Mutta toisaalta, jos on helppo olla vittumainen puhelinmyyjälle, niin miksi sama käytös hävettää hitosti, jos kohde onkin joku muu? Logiikka kusee.

Puhelinmyyjiä on helppo inhota. Heitä on helppo ylenkatseisesti halveksiakin. En vain tajua, kuka siitä mitään hyvää itselleen saa, että kohtelee jotakuta vittumaisesti. Kaikkia ihmisiä voi kohdella nätisti ja kohteliaasti. Ihan ketä vaan. Vähintään sivistyneen asiallisesti. Sillä tavalla, kuin kohtelisi vastaantulevaa suunnankysyjää kadulla. Tuskin moni tiuskii heillekään aamuäreitään.

Vie 10-20 sekuntia aikaa olla ihmisiksi. Ihan yhtä kauan, kuin se vittumainenkin käytös. Enkä tiedä ketään, jolle jäisi parempi mieli siitä, että sai olla tosi tyly ja ikävä ventovieraalle ihmiselle. Tai jos sinulle jää, niin kehotan hakeutumaan hoitoon. Kyse on silloin jostakin muusta, kuin puhelinmyyjän ärsyttävyydestä.

Minusta kaikenlainen telemarkkinointi voitaisiin lopettaa. Kaiken palvelun saa muualtakin silloin, kun sitä tarvitsee. Mutta on tässä maailmassa pari muutakin hommaa, jotka menevät eri tavalla kuin just minusta olisi hyvä ja paras. Ja niinpä meillä nyt on niitä puhelinmyyjiä. Eivät ne kiusaa ketään tahallaan. Eivät ne huvikseen siellä tuhlaa kenekään aikaa. Haluaisivat itsekin saada asiansa läpi niin nopeasti kuin suinkin, koska siitä se palkka heillä muodostuu. Se on niiden homma. Ja kysymys on ihan älyttömän pienestä asiasta. Niin pienestä, että on melko omituista, että se nostattaa niin isoja intohmioja ja raivontunteita pintaan.

Millaista sitten on raahautua joka päivä tekemään sellaista työtä, jota inhoaa itsekin, ja jossa saa vielä luurin paiskomiset ja vitunhaistatukset osakseen yhdeksän kertaa kymmenestä? No ihan helvetin inhottavalta. Olin aikanani pakon edessä puhelinmyyjänä kolme päivää. En kestänyt sitä hommaa enempää. Se soti  minussa kaikkea vastaan. Inhosin häiritä ihmisiä heidän vapaa-ajallaan. Inhosin tyrkyttää heille asioita, joita he eivät todennäköisesti lainkaan halunneet eivätkä tarvinneet. Inhosin kaikkea siinä hommassa. Mutta tarvitsin palkan, niin kuin ihan jokainen missä tahansa ammatissa toimiva tyyppi tarvitsee. Ei ollut muuta duunia tarjolla. Hyvin harva kai valitseekaan sydämensä palosta olla puhelinmyyjä. Elannon hankkimiseksi sitä tehdään. Tosi moni niistä, jotka vihaavat puhelnmyyjiä oikein elämäntavoikseen, on samalla sitä mieltä, että sosiaalipummit ne vasta vittumaisia ovatkin. Nostelevat fygyjään ilman mitään omaa panosta. No, mites nämä tyypit, jotka tienaavat siellä leipäänsä puhelinmyyjinä? Eikö se enää ollutkaan hyvä homma?

”Miksi mun pitäis olla kohtelias jollekin tuntemattomalle soittajalle?” on aika yleinen vastaus, kun aiheesta puhutaan. No sanotaan sitä vaikka aikuisen ihmisen hyväksi käytökseksi.

”On sietämätöntä, että joku idiootti tuhlaa mun aikaa tollasella!” on toinen klassikko. Ok, niin varmaan. Kuinka kallista se just sun aika onkaan? Kuinka paljon käytät siitä kaikkeen ihan turhaan touhuun päivän aikana, ja kuinka iso osa tämä kulunut 15 sekkaa oli siitä tosi kalliista ajasta? Seriously. Aikuinen kestää tällaista.

”No kun niitä soittaa niin monta samana päivänä!” Joo, se onkin ikävää. Mutta tämä ei ole salaliitto. Jokainen soittaja soittaa omaa ekaa kertaansa sulle juuri silloin kun soittaa. Ja silleen häntä voi myös kohdella. Ei tartte puhjeta rakkauslauluihin. Ne eivät siellä tiedä jollain mystisellä yliaistilla, montako kertaa tällä viikolla on Pirkolle pirautettu tai onko sulla telemarkkinointikielto, koska ne asiat ovat siinä firmassa ihan muiden käsissä. Soittajaportaan tyyppi ei pysty vaikuttamaan siihen mitenkään. Eikä se ole heidän syytään. Eikä sun tartte häntä siitä siksi rokottaa.

Inhoan itsekin puhelinmyyntiä.Tuumin silti joka kerta, etten tunne soittajaa henkilökohtaisesti. En siis katso, että mulla olisi mitään asiaa alkaa vittuilla hänelle mistään. Minua ei huvita olla sellainen tyyppi, joka nostaa itsensä toisten työtään tekevien yläpuolelle tylyttämällä. Kyllä, päivä keskeytyi nyt puhelinsoittoon. Ei, en tarvitse kaapelipakettia tai lehtivuosikertaa. So what? ”Ei kiitos” ja ”En ole kiinnostunut” ovat kaikki ihan lyhyitä lauseita. Käyttökelpoisia ja helppoja muistaa. Jos kaveri langan päässä ei luovuta sen jälkeen, voi jo paremmalla omalla tunnolla päättää vaikka sanomalla ”ei kiitos, laitan nyt luurin kiinni.” Ja lopettaa. Tosi hiton simppeliä. Ei tartte nostaa ääntä. Ei tartte kiroilla. Ei tartte vetää mitään älyvapaita raivareita. Voi olla ihan ihmisiksi ihan joka tyypille.

Mainokset

6 thoughts on “Puhelinmyyjä, I feel your pain

  1. Kiitos, Ani! Hieno kirjoitus banaalilta tuntuvasta asiasta. Painotan sanaa TUNTUVASTA, sillä aihe on huomattavasti herkempi kuin äkkiseltään ajattelisi. Vaikuttaa tosiaan siltä, että puhelinmyyjät nähdään joinain koneen ja ammattikiusaajan välimuotoina, jotka eivät ansaitse ihmismäistä kohtelua. Miten soittajan ja vastaajan välissä oleva kännykkä voi muuttaa työtään tekevän henkilön sylkykupiksi? Ja toden totta, kenen aika on niin arvokasta, ettei ehdi kieltäytyä kohteliaasti? (Ja jos aika todella on korvaamatonta, voi myös jättää vastaamatta.) En itsekään varsinaisesti rakasta myyntipuheita, mutta se ei estä minua käyttämästä kohteliasta äänensävyä ja toivottamasta mukavaa päivänjatkoa. Kohtaaminen on kohtaaminen puhelimessakin. (Itsekin kokeilin aikanaan kyseistä työtä, ja lopetin myöskin kolmen tuskallisen päivän jälkeen.)

  2. Mä olen toiminut sekä telemarkkinoijana että puhelinhaastattelijana. Ensimmäisessä olin yli 10 vuotta sitten, ja kokonaisuudessaan kolme viikkoa. Ensimmäisestä haistavitusta tuli itku, mutta kyllä siihen(kin) turtui. Olisin todennäköisesti jatkanut työssä, jos olisin ollut parempi myyjä (ts. jos olisin saanut myydä jotain muuta, kuin uutta hyvin suppea-alaista harrastelehteä), työnantajan sanoin ”tuottavampi”. Irtisanouduin itse työnantajan mulle näin ehdottaessa, sillä en siinä tilanteessa tajunnut sen tarkoittavan minulle karenssia työkkärissä. Kyllä jälkeenpäin otti päähän, mutta se on nyt ollutta ja mennyttä. Tuo kolme viikkoa sai mut hetkeksi menettämään uskoni ihmisiin aivan täysin – varmasti yli 90 % vastaaja oli ilkeämielinen. Miksi näin pitää käyttäytyä? Mitä tyydytystä siitä saa, että vittuilee työtään tekevälle kanssaihmiselle? Mä voisin jauhaa ihmisten epäkohteliaisuudesta ja inhottavuudesta tuossa roolissa ikuisuuden, mutta tästä nyt tulee jo muutenkin pitkä vuodatus…

    Ja tuota ei muuten moni tajua, että se puhelinmyyjä ei voi tietää, että sulle on ”tänään soitettu kolmesti” tai että on markkinointikielto, tai edes sitä, että soitettava henkilö on kuollut. Niillä on vain numerot ja nimet, ehkä osoitteetkin, mutta ei muuta tietoa mistään. 10 vuotta sitten toimittiin vielä laskukopion varassa, eli pyöriteltiin satoja pienehköjä paperilappuja käsissä per päivä.

    Puhelinhaastattelijana toimin samasta syystä. Rahan takia. Lopetin siellä ihan hiljattain, kun sain uuden työpaikan (työn, josta oikeasti pidän ja josta nautin, mutta se on ihan toinen tarina se). Inhosin joka hetkeä tuossa työssä. Vaikken myynytkään yhtään mitään, vaan tein gallupeja, silti suuri osa vastaajista käyttäytyi, kuin minä olisin tehnyt suurenkin rikoksen heille soittaessani, ja että olisin vielä äärimmäisen tyhmä ihminenkin (ja ruma, idiootti läskikin, ne vissiin näki sen puhelimen näytöltä). Opettelin ekalla työviikolla taktiikan, jolla jaksoin: systemaattisesti unohdin työasiat aivan täysin kotimatkalla, ja vasta aamuisella työmatkalla aloin ajattelemaan, että hetkinen, oonkin tässä matkalla töihin. En antanut yhdenkään ajatuksen mennä siihen suuntaan vapaa-aikana. Se 6-8 tuntia päivässä sitä ryönää riitti.

    Noissa puhelintyöfirmoissahan poljetaan työntekijää ihan kunnolla. Sitä duunia ei yksikään kukaan tee siksi, että haluaisi. Sitä työtä tehdään siksi, että on pakko. Palkka on surkea ja myös täynnä kommervenkkejä, jotka kuulee ”vahingossa” työkavereilta eikä työnantajan suusta, esim. palkkaustilanteessa tuollaisista ollaan visusti kertomatta. Ei ole vain yksi tai kaksi kertaa, kun koin oloni noissa töissä petetyksi. Harmi vaan, että olen allekirjoittanut salassapitovelvollisuuden myös jälkimmäisessä työpaikassa, ja kun se raukeaa viiden vuoden päästä, olen jo autuaasti unohtanut nämä asiat. Siihenhän se perustuu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s