Looppaan itseni irti pimeästä

Tämä pimeys ottaa päähän. Niin latteaa kun sen jauhaminen nyt onkin, kun koko muu maa pyörii pitkälti samoissa tunnelmissa. Mutta kuitenkin. Olen tarttunut ankeudunkarkoitustoimiin.

Tungen aamuisin korviini kirkasvalokuulokkeet. En tiedä toimivatko ne, mutta eivät ne ainakaan oloa voi pahentaa, joten antaa mennä. Napsin Deetä ja Ceetä aika isolla annoksella. Syön mittavasti marjoja ja hedelmiä. Koitan pysytellä parhaani mukaan pois niiden välittömästi helpottavien mutta pidemmän päälle pahentavien elementtien, kuten jauho- ja sokerilaarien, luota.

heia heia
Viikkoon on saatava mahtumaan kuntoutus, vesijuoksu ja derbyt, mutta muuten voi varioida miten vaan. Tykkään tehdä monia erilaisia juttuja, niin ei käy tylsäksi. Selkä vaatii jotakin liikkumista kokolailla päivittäin. Välillä sentään vähän mustaa palluraakin.

Pusken itseäni liikkeeseen. Kirjauduin takaisin Heia Heia -palveluun, että voin seurailla mitä oikeasti tulee tehtyä.

 

Lisäkannustan itseäni uudella lelulla. Polar Loop rantautui minulle eilen, ja yhden illan kokemuksesta olen vähän koukussa ja aika ihastunut (ihan ite ostin, jos nyt alkoi epäilyttää).

Rakastan dataa ja kylmiä faktoja. Tykkään siitä, etten voi mumista itselleni tekeväni jotakin, ja sitten luistaa joka askelmalla. Ranneke keräilee päivän mittaan tiedot siitä, kuinka paljon olen istunut, löhöillyt, nukkunut, juossut, kävellyt tai muuten ollut aktiivisena. Se kertoo askelten määrät ja kulutetun energian ja ehdottelee montako minsaa kannattaisi hypellä ja hölkkäillä saadakseen päivän aktiivisuuslevelit siivommiksi. Ja on siinä kellokin.

ranteessaKaiken tämän datan se synkkaa suoraan ranteesta langattomasti puhelimeeni, ja sitten voin katsella totuutta silmiin sen näytöltä. Ilotulituksetkin saa, jos on riittävän virkeänä. En ole vielä ehtinyt, koska eilen iltakasin jälkeen en tehnyt mitään löhöilyä uutterampaa.

loop
Tänäaamuna olen ollut näin uutterana.

Poltan myös kynttilöitä, teen raakasuklaata ja kuuntelen David Attenboroughin elämäkertaa äänikirjana. Kun pappa höpöttelee kaiken maailman elukoista ja televisiotuotannon aamuhämäristä, ei voi kamalan huonolla tuulella ollakaan. Fryn elämäkerta ja tämä ovat toistaiseksi varmaan äänikirjasuosikkini. Joku tuossa brittiaksentissa on tosi rauhoittavaa. Tulee oma ihana edesmennyt isoisä mieleen.

Näillä aseilla mennään. Kohta saadaan kai tuota puolikasta senttiä enempi luntakin, ja se heti aina helpottaa.

Pimeys, mua et saa! Onko teillä jotain karkoitusmenetelmiä käytössä?

Mainokset

2 thoughts on “Looppaan itseni irti pimeästä

  1. No se Dee… Oikeastaan tänä vuonna en ole edes huomannut koko pimeyttä. Ehkä yli 50 vuotta samaa skeidaa auttaa alistumaan huolettomasti? Tai sitten vaan on ollut niin kiire että ihan sama 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s